Maastopuvuilla kaukalossa – Mikkelin Jukurit tempaisi maanpuolustustahdon kohottamiseksi
Vierailu veteraanien luona, ammuntapäivä ja maastopukua mukaileva peliasu toivat Mikkelin Jukureille reserviupseeriliiton tunnustuspalkinnon.
Mikkelissä jatkettiin maanpuolustuksen juhlistamista myös itsenäisyyspäivän jälkeen, sillä perjantaina 7. joulukuuta pelattiin Jukurit-Ilves SM-liigaottelu Puolustusvoimat 100 -juhlateemalla. Ottelua alkajaisiksi Mikkelin Jukureille myönnettiin Vuoden maanpuolustusteko 2018 tunnustuspalkinto. Palkinnon myöntää Suomen reserviupseeriliitto.
– Jukurien aktiivisuus ja yhteistyöhakuisuus on tuonut maanpuolustukselle paljon positiivista näkyvyyttä eri medioissa. Jukurit ovat hienosti toteuttaneet "Maanpuolustus kuulu kaikille" -teemaa. Kiitos hyvästä yhteistyöstä ja näkyvyydestä kuuluu myös Puolustusvoimille ja Suur-Savon Reserviupseeripiirille, Suomen Reserviupseeriliiton puheenjohtaja Mikko Halkilahti kiittelee.
Ottelussa kotijoukkue oli sonnustautunut M05-maastopukua jäljittelevään peliasuun. Ottelun peliasut ovat kuitenkin vain yksi Jukurien tämän vuoden maanpuolustushenkeä kohottavista tempauksista. Kuluvan vuoden aikana joukkue on muun muassa vieraillut veteraanien luona Kyyhkylän hoitokodissa ja osallistunut sotilaallista valmiutta harjoittavaan ampumaharjoitukseen.
– Lähdimme tekemään kattavaa yhteiskuntavastuu -ohjelmaa, kun nousimme SM-liigaan. Olemme huomioineet monia eri osa-alueita yhteiskuntavastuutyöllä ja siinä yhtenä osa-alueena on pari vuotta sitten aloitettu yhteistyö Suur-Savon Reserviupseeripiirin kanssa, kertoo Jukurien myynti- ja markkinointituottaja Henna Huuhka.
Viime vuosina Jukurien teemaotteluiden pelipaidoissa on huomioitu esimerkiksi Roosa-nauha ja Movember kampanjat. Tämän vuoden M05-teemapaidat huutokaupataan, ja tuotot menevät lyhentämättömänä vapaaehtoisen maanpuolustuksen hyväksi. Paidat, sekä myös muut Puolustusvoimat 100 -teeman mukaiset päivät ovat Huuhkan mukaan innostaneet koko joukkuetta.
– Pelaajat ovat olleet todella innoissaan. Heille kerrottiin paidoista ennen kauden alkua ja he ovat syksyn mittaan kovasti kyselleet ja odotelleet, että milloin paidat saa nähdä. Lisäksi esimerkiksi ampumapäivä oli hengennostatusjuttu, mikä on joukkueelle todella tärkeää, Huuhka taustoittaa.
– Yhteistyö Suur-Savon Reserviupseeripiirin kanssa jatkuu vuoteen 2021 asti ja jokaiselle vuodelle on sovittu oma teemapäivä. Teemoja en voi kuitenkaan vielä paljastaa, Huuhka jatkaa naurahtaen.
Suomen reserviupseeriliiton liittohallituksen myöntämä tunnustus on jaettu vuodesta 2001 lähtien. Se jaetaan poikkeuksellisen ansiokkaan maanpuolustuksen, maanpuolustustahdon ja yleistä turvallisuutta lisäävästä teon vuoksi yksityishenkilölle, yhteisölle tai projektille.