Puolustusvoimat

Maasotakoulun nykyisellä johtajalla, eversti Kari Pietiläisellä oli kunnia lyödä viimeinen 27. naula lippuun.

Maasotakoulu juhlii 17-vuotista taivaltaan

Joni Määttä

Maasotakoululla on tänään syytä juhlaan. Perustamisvuodesta asti palvellut lippu vaihdetaan uuteen, ja vieraat pääsevät juhlimaan 17-vuotiasta maavoimien joukko-osastoa Rakuunasoittokunnan tahtiin.

Lappeenrannassa sijaitseva maavoimien joukko-osasto juhlii tänään vuosipäiväänsä. Vuonna 2001 perustettu, maanpuolustusopiston tilalle tullut puolustushaarakoulu täyttää 19. päivä lokakuuta 17 vuotta.

Vuosipäivää on päätetty juhlia kolme päivää etuajassa. Varsinainen juhlapäivä on perjantaina, mutta sitä juhlitaan tällä kertaa jo kolme päivää aikaisemmin tiistaina.

– Juhlatilaisuudessa esiintyvä Rakuunasoittokunta esiintyy muutenkin Lappeenrannassa tänään illalla, joten he saavat tässä meidän tapahtumassamme kenraaliharjoitusta illan musisointiin. Siksi päätimme valita tämän päivän juhlapäiväksi, taustoittaa Maasotakoulun johtaja, eversti Kari Pietiläinen.

Maavoimien puolustushaarakoulun vuosipäivässä 19. lokakuuta on muitakin erikoisia seikkoja. Vuosipäivää juhlitaan täysin eri päivänä ja eri kuussa, kuin sillä on perustamispäivä. Pietiläinen taustoittaa, että vuosipäivä on valikoitunut melkein neljäsataa vuotta sitten tapahtuneen ratsuväkitaistelun ja Suomen itsenäistymisen avulla.

– Juhlapäivä on valittu sopivasti ratsuväen Breitenfeldin taistelun vuosipäivän, 8. syyskuuta, ja Suomen itsenäisyyspäivän puolivälistä, Pietiläinen täsmentää.

Lappeenrannan sankarihautausmaa ei ole jäänyt vuosipäivän menojen ulkopuolelle: siellä järjestetään perinteisesti vuosipäivän aamuna seppeleenlaskutilaisuus.

– Seppelettä aamulla laskemassa olivat maasotakoulun johtaja, sekä kaksi kadettikurssin opiskelijaa, valottaa Maasotakoulun tiedottaja Sari Pöyhönen.

Vaikka Lappeenranta onkin Maasotakoulun päätoimipiste, on koulun toimintoja lisäksi myös neljässä kunnassa: Haminassa, Hattulassa, Kankaanpäässä ja Riihimäellä. Lappeenrannan juhlassa olivat mukana kaikki Maasotakoulun yksiköt.

Erikoisen tämän vuoden juhlasta tekee Maasotakoulun uuden lipun käyttöönotto. Edellinen lippu oltiin otettu käyttöön perustamisvuonna 2001, joten se oltiin päätetty vaihtaa uuteen.

– Maasotakoulun lippua käytetään vuodessa noin 50–70 kertaa, joten se oli yksinkertaisesti niin kulunut, että se täytyi vaihtaa, Pöyhönen selvittää.

Uusi samanlainen lippu paljastettiin päivällä juhlatilaisuudessa Lappeenrannan kaupungintalolla. Lippu naulattiin taustalle 27 kopautuksella, joista ensimmäinen naulaaja oli Maasotakoulun ensimmäinen johtaja, prikaatikenraali Antti Lankinen. Viimeisen löi nykyinen koulunjohtaja, eversti Kari Pietiläinen. Tilaisuus päättyi Rakuunasoittokunnan musisointiin.