Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Konsta Törne

Kuvassa prikaatikenraali Kalliomaa pitämässä puhetta paraatissa.

Kuvassa MPKK:n tuleva rehtori, prikaatikenraali Mika Kalliomaa pitämässä puhetta.

Maanpuolustuskorkeakoulun rehtori vaihtuu 1. heinäkuuta

Janina Forss

Tänään 29. kesäkuuta vietettiin paraatia Maanpuolustuskorkeakoulun (MPKK) uuden rehtorin kunniaksi. Juhlava tilaisuus järjestettiin ulkona MPKK:lla.

MPKK:n nykyinen rehtori, kenraalimajuri Jari Kallio on toiminut tehtävässään vuodesta 2018. Hän siirtyy eläkkeelle 1. heinäkuuta pitkän ja monivaiheisen uran jälkeen. Rehtorin tehtävässä aloittaa nykyinen Porin prikaatin komentaja, prikaatikenraali Mika Kalliomaa.

Paraatitilaisuudessa Kallio piti puheen, jossa hän totesi MPKK:n tilanteen olevan hyvä ja opetuksen tähtäävän kauas tulevaisuuteen. Kallio lausui myös muun muassa seuraavasti:

– Tähän asemaan pääseminen ei ole ollut itsestäänselvyys, vaan se on vaatinut paljon työtä. Haluan lämpimästi kiittää yhteistyökumppaneita ja meitä tukeneita tahoja. Haluan myös kiittää minua rehtorin tehtävässä tukeneita tahoja.

Porin prikaatin komentajan tehtävässä vuodesta 2018 toiminut ja antoisan uran Puolustusvoimissa tehnyt Kalliomaa on odottavin mielin uuden työtehtävän suhteen. MPKK:lla hän on työskennellyt aiemminkin erilaisissa tehtävissä, joten MPKK työympäristönä on hänelle entuudestaan tuttu.

– Arvostan suuresti Maanpuolustuskorkeakoulua ja täällä tehtävää työtä. Laki ja asetus Maanpuolustuskorkeakoulusta antavat hyvän pohjan toiminnalle, Kalliomaa kehui.