Maanpuolustusjärjestöjen tuore kysely: Naiset keskimääräistä aktiivisempia maanpuolustustoiminnassa
Joka kolmas kyselyyn vastannut nainen kertoo osallistuneensa viimeisen vuoden aikana MPK:n kursseille.
Naiset muodostavat aktiivisen ryhmän kansalaisten maanpuolustustoiminnassa, selviää reserviläisliittojen tuoreesta kyselytutkimuksesta.
Kyselyllä tutkittiin muun muassa sitä, mitä konkreettisia tekoja jäsenet ovat tehneet viimeisen vuoden aikana edistääkseen maanpuolustuksellista valmiuttaan ja parantaakseen kokonaisturvallisuutta.
Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton, Reserviläisurheiluliiton, Maanpuolustusnaisten Liiton ja Maanpuolustuskiltojen liiton jäsenille suunnattuun kyselyyn saatiin 10 282 vastausta, joka on suurin vastaajamäärä koskaan. Naisten vastauksia oli lähes tuhat.
– Järjestöjen jäsenet ovat reagoineet tähän nykyiseen turvallisuuspoliittiseen tilanteeseen sillä tavalla, että he ovat halunneet pitää omaa ja läheisten turvallisuutta ja osaamista yllä, Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen kehuu maanpuolustusjärjestöjen aktiivisuutta.
Vastausten perusteella varautuminen sähkökatkoihin, kotivaran päivittäminen sekä osallistuminen ampumaharjoitteluun olivat eniten harjoitettuja toimia.
Naisten suhteellinen aktiivisuus oli kyselyn useimmissa kategorioissa muita korkeampi, kun vastanneet jaettiin naisten ja kaikkien vastanneiden ryhmiin.
– Naiset ovat olleet vielä kaikkia vastaajia aktiivisempia arjen turvallisuuteen liittyvissä asioissa, kuten sähkökatkoihin varautumisessa ja kotivaran päivittämisessä, Kosonen huomioi.
Joka kolmas naisvastaaja kertoo myös osallistuneensa viimeisen vuoden aikana MPK:n kursseille, kun miesvastaajista siihen on yltänyt vain joka viides.
Ainoa kategoria, jossa miesten ja naisten yhteenlaskettu osallistuminen on selkeästi pelkkää naisosastoa aktiivisempaa on osallistuminen ampumaharjoitteluun lähes neljäntoista prosenttiyksikön erolla.
Aktiivinaisten määrä moninkertaistunut
Naisten lisääntynyt aktiivisuus näkyy myös Maanpuolustusnaisten liiton jäsenmäärässä, joka on kaksinkertaistunut Venäjän ryhdyttyä täysimittaiseen hyökkäykseen Ukrainassa helmikuussa 2022, kertoo liiton puheenjohtaja Satu Virtanen.
– Naiset ovat erittäin aktiivisesti tulleet mukaan toimintaan ja he ovat halukkaita kehittämään omia taitojaan erilaisten turvallisuustilanteiden varalta.
Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n valiokunnan varapuheenjohtaja Urpo Karjalainen näkee mahdollisuuksia yleisessä kansalaispalveluksessa. Kuva: Eino Nevalainen
Virtanen huomioi myös sen, kuinka paljon vahvemmin naiset kokivat uhkatilanteet kaikkiin vastanneisiin verrattuna.
– Naiset kokivat enemmän huolestuneisuutta lähestulkoon kaikilla osa-alueilla.
Venäjä ja Ukraina huolettavat eniten
Kyselyssä selvitettiin myös, mitkä tulevaisuuden aiheet aiheuttavat eniten huolta vastaajissa.
Ylivoimaisesti eniten huolta herättivät kehitys Venäjällä ja Ukrainan tilanne. Kolmanneksi eniten ääniä keräsi kyberuhkien mahdollisuus.
Kolme vähiten huolta aiheuttavaa teemaa olivat puolestaan Afganistanin tilanne, rasismi ja erilaiset tartuntataudit sekä epidemiat.
Kansalaispalvelukselle vahva tuki
Kyselyssä nousi esille yleisen kansalaispalveluksen teema.
Vastaajilta kysyttiin, miten he suhtautuisivat siihen, että Suomessa siirryttäisiin sekä miehiä että naisia koskevaan yleiseen kansalaispalvelukseen, joka voitaisiin suorittaa joko siviili- tai varusmiespalveluna.
Noin puolet vastaajista suhtautui ehdotukseen myönteisesti ja yli kuusikymmentä prosenttia alle 35-vuotiaista vastaajista kannatti ehdotusta.
Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Minna Nenonen muistuttaa liikunnan parantavan ihmisen henkistä toimintakykyä ja kriisinsietokykyä. Kuva: Eino Nevalainen
Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n valiokunnan varapuheenjohtaja Urpo Karjalainen on yllättynyt kansalaispalveluksen saamasta laajasta tuesta.
– Laadukkaasti toteutettuna se voisi tehdä tämän maanpuolustusvelvollisuuden tietyllä tavalla konkreettiseksi kokonaisturvallisuuden näkökulmasta. Meillä olisi koulutettuja ihmisiä erilaisiin kokonaisturvallisuuden ja kokonaismaanpuolustuksen tehtäviin.
Fyysinen suorituskyky tärkeää
Reserviläisliiton toiminnanjohtaja Minna Nenonen muistuttaa liikunnan tärkeydestä ja sen positiivisista vaikutuksista ihmisten toimintakykyyn.
– Vapaaehtoisen maanpuolustuksen osalta suuri huoli on ihmisten fyysinen toimintakyky. Tätä ovat myös tasavallan presidentti ja Puolustusvoimat nostaneet esille.
– Tiedon jakamisen lisäksi meidän on oltava tulevaisuudessa myös osana mahdollistamassa ja kannustamassa ihmisiä liikkumaan. Sillä on suora vaikutus ihmisen henkiseen toimintakykyyn ja kriisinsietokykyyn.