Maanpuolustuksessa tapahtunut asenteen muutos Ukrainan sodan myötä
Konkreettisesti muutos näkyy myös kertausharjoitusten määrässä.
Maavoimien toiminnassa on otettu selvä askel totisempaan suuntaan Ukrainan sodan seurauksena.
– Vakavuus, jolla ihmiset suhtautuvat tekemiseen, on erilainen kuin se oli kolme tai kaksi vuotta sitten, sanoo Maavoimien komentaja, kenraaliluutnantti Pasi Välimäki JHL:n järjestämässä Kokonaisturvallisuusseminaarissa Helsingissä.
Konkreettisesti muutos on näkynyt kertausharjoitusten lisääntymisenä. Niitä järjestettiin vuosina 2022 ja 2023 huomattavasti enemmän kuin edeltävinä vuosina. Myös harjoitusten sisältö on konkreettisempaa ja tavoitteellisempaa.
– Fokus on selvä eli miksi tehdään ja miten tehdään. Ei ajatella, että ollaan metsässä muuten vaan.
Ukrainan sodan vaikutus näkyy muutenkin. Maavoimat seuraa tarkkaan, mitä sodasta voidaan oppia. Yksi johtopäätös on se, että perustaidot ja selkeästi ymmärrettävä opetus ovat olennaisia varusmieskoulutuksessa.
– Kaikki muutokset tehdään ensisijaisesti varusmiehiä ja reserviläisiä ajatellen, sillä 93 prosenttia Puolustusvoimain vahvuudesta on reserviläisiä, Välimäki huomauttaa.
Koulutuksen ohella uuteen teknologiaan, kalustoon ja varustukseen tehdään parannuksia. Esimerkiksi uudet rynnäkkökiväärit ovat tulossa osaksi Puolustusvoimien arsenaalia. Myös näissä materiaalihankinnoissa ajatellaan ensisijaisesti käytön helppoutta.
– Kaikki tulee varusmiehille ja reserviläisille, sillä käyttäjät ovat siellä.
Yksi tärkeimmistä opeista Ukrainasta on se, että vahva kansallinen maanpuolustustahto on ehdottoman tärkeä. Sen perustana on yhteiskunnan luottamus, joka pitää Välimäen mukaan ansaita joka päivä uudestaan.
– Palveluksessa luottamus ansaitaan teoilla ja meidän pitää olla sen luottamuksen arvoisia ja vastuullisia, Välimäki tähdentää.
Rajaturvallisuudessa yhteistyö kriittinen menestystekijä
Myös Rajavartiolaitoksen toiminnassa on tapahtunut muutoksia Ukrainan sodan myötä.
– Aikaisemmin rajan molemmilla puolilla pyrittiin pitämään huolta rajajärjestyksestä, mutta tilanne on muuttunut merkittävästi parin viime vuoden aikana, Rajavartiolaitoksen päällikkö, kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaara toteaa.
Sekä kansallinen että kansainvälinen yhteistyö on kenraaliluutnantti Pasi Kostamovaaran mukaan ratkaisevaa rajaturvallisuudessa. Kuva: Amos Kautto
Turvallisuusympäristön muutokset ja haasteet ovat näkyneet monin tavoin rajavalvonnassa. Avain tässä tilanteessa on yhteistyö muiden kansallisten turvallisuusviranomaisten kanssa.
Yhteistoiminta takaa sen, että rajaturvallisuudesta on syvä ja kattava tilannekuva. Lisäksi muilla viranomaisilla on mahdollisuus tarjota tukea Rajavartiolaitokselle.
– Tarvittaessa sekä Poliisista, Tullista että Puolustusvoimista on tulossa rajalle apua, jos tilanne sitä edellyttää.
Kansallisen yhteistyön lisäksi Kostamovaara painottaa kansainvälisiä kumppanuuksia. Hän vertaa Euroopan raja- ja merivartiovirasto Frontexia palokuntaan.
Jos jossakin Euroopan unionin jäsenmaassa syttyy odottamaton tilanne, Frontex kokoaa jäsenmaista resursseja ja kalustoa pulassa olevan avuksi.
Frontexin lisäksi tärkeitä ovat suorat kansainväliset yhteistyösuhteet, joita on muun muassa Baltian maihin, Puolaan, Norjaan, Saksaan ja Yhdysvaltoihin.
Kostamovaara selittää yhteistyön tarkoittavan tiedonvaihtoa ja parhaiden käytäntöjen vaihdantaa. Lisäksi Baltian maiden ja Puolan kanssa vielä syvemmästä yhteistoiminnasta on keskustelua.
– Näiden maiden kanssa on suunnitelmia siitä, kuinka kahdenvälistä apua voitaisiin antaa, jos joku meistä sitä tarvitsee, Kostamovaara kuvailee.
Erityisesti suomalainen viranomaisyhteistyö herättää kiinnostusta kumppanimaissa. Heille tuodaan esille, että kyseinen yhteistyön malli on välttämättömyys pienelle maalle.
– Olemme pieni maa ja resurssimme ovat aina niukat. Luottamus viranomaisten välillä on se, jolla taataan mahdollisimman tehokas resurssien käyttö, Kostamovaara tiivistää.
Kenraalit kuvasivat Maavoimien ja Rajavartiolaitoksen asemaa osana Suomen kokonaisturvallisuutta Turvallisuusalat JHL:n seminaarissa Helsingin Musiikkitalolla 6.9.2024.