Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Santtu Nevalainen, Nuutti Liukko

Lounaspussi sisältää pääruoan, leipätuotteen, levitteen ja jälkiruoan.

Lounaspussi jouhevoittaa intin arkea

Eero Roslander

Ruotuväki pääsi maistelemaan vuoden alusta käyttöön otettavia lounaspusseja, jotka monipuolistavat ruokailuvaihtoehtoja palveluksessa ja yllättävät maukkaudellaan.

Puolustusvoimien ruokapalvelusta vastaava Leijona Catering ottaa vuoden 2021 alussa käyttöön uuden lounaspussin. Lounaspussi on esimerkiksi harjoitukseen aamulla mukaan otettavaksi tarkoitettu leivästä, ruoka-annoksesta ja jälkiruoasta koostuva paketti, joka yllättää maukkaudellaan, eikä vatsakaan jää tyhjäksi. 

Lounaspussi on tarkoitettu käytettäväksi harjoituspäivinä, jolloin ruokailun järjestäminen varuskuntaravintolassa veisi siirtymien vuoksi tehokasta harjoitusaikaa. Lounaspussin myötä ruokailu on mahdollista hoitaa tehokkaasti paikan päällä. Tavoitteena on vähentää Koulutus 2020 -ohjelman tavoitteiden mukaisesti turhia siirtymisiä ja odottelua, joista Puolustusvoimia on kritisoitu. 

Lounaspussi on kuitenkin tarkoitettu käytettäväksi ainoastaan yhtenä päivän neljästä ateriasta, eikä se korvaa muita käytössä olevia ruokailuvaihtoehtoja. Loput ateriat on määrä syödä normaaliin tapaan varuskuntaravintolassa tai maastoruokailuna. Varuskuntaravintolan ja maastoruokailun, eli maastossa nautittavan varuskuntaravintolan toimittaman ruoan, ohella ateriavaihtoehtona on myös taistelumuona, joka voidaan lämmittää esimerkiksi retkikeittimellä maasto-olosuhteissa.

Leijona Catering kertoo järjestelyiltään tavanomaista maastoruokailua kevyemmän ruokailun tehostavan koulutusta ilman kielteisiä vaikutuksia palvelustyytyväisyyteen tai toimintakykyyn. Lounaspussien käyttö koulutetaan varusmiehille palveluksen alussa ja sen käytöstä on tuotettu ohjeistusta joukko-osastojen henkilökunnalle. 

Lounaspussi sopii nautittavaksi sellaisenaan ja käyttötarkoituksessaan ruoka nautitaan kylmänä. Talvella lounaspusseja kuljetettaessa tulee huomioida, että kovassa pakkasessa ne ovat alttiita jäätymiselle sisältämänsä nesteen vuoksi. Jos lounaspussia kuitenkin päätetään käyttää, kannattaa sitä säilyttää esimerkiksi reisitaskussa, jonne se mahtuu hyvin. 

Moneen suuhun sopiva kokonaisuus

Lounaspussia on pilotoitu pitkin vuotta 2019 ja kehitetty saadun palautteen mukaisesti. Varusmiehillä suoritetuissa makutesteissä, joiden myötä niin tuotteen maku, koostumus kuin käyttöohjeetkin ovat kehittyneet. Kehitystyötä on määrä jatkaa sitä mukaa, kun tuotteesta saadaan palautetta. 

Leijona Cateringin viestintäpäällikkö Suvi Pitkänen kertoo tuotteen olevan kotimaista perua. Lounaspussin pääruoka on kehitetty yhdessä Leijona Cateringin suomalaisen kumppanin kanssa ja valmistetaan Suomessa. Pussit kootaan Leijona Cateringin toimesta, mutta pussien lisukkeista osa on tuontituotteita. 

Noin 1000 kilokaloria sisältävä ja noin 500 grammaa painava lounaspussi vastaa energiasisällöltään varuskuntaravintolassa nautittavaa ateriaa. Pääruokavaihtoehtoja on tällä hetkellä viisi: kaura-broilerateria, salami-paella-ateria, kebab-riisiateria, linssirisottoateria ja meksikolainen ohratto. Uusienkin aterioiden kehitystyö jatkuu edelleen. Lounaspussien tarjonnassa huomioidaan myös erityisruokavaliot ja tarjolla on kasvisvaihtoehto. 

Tuotteet testissä

Ruotuväen toimittajista koostuva raati pääsi testaamaan uusien lounaspussien sisältöä etukäteen. Kokonaisuudessaan olimme tyytyväisiä uuteen tuotteeseen. 

Kaura-broileriateria 4,5/5

Broileri-kaura lounaspussi nousi raadin selkeäksi suosikiksi. Annoksessa vakuutti tutun ruokaisa kylmänä syötävän kanan maku. Makua oli tarpeeksi, mutta hillitysti. Tarpeeksi neutraali maistuakseen kaikille. Sopii erinomaisesti kylmänä syötäväksi, eikä lämmitystä jää kaipaamaan. Rakenteeltaan houkutteleva ja suuhun sopiva, eikä kylmän ruoan tai säilykkeen kaltainen. 

Kebab-riisiateria 3/5

Yllättäen jonkin verran potkua pippurin ja paprikan maun myötä, mutta sopii kuitenkin jokaiseen suuhun. Tässäkin annoksessa hyvä rakenne, joka sopii kylmänä nautittavaksi, eikä ruoassa ilmene einesmäistä limaisuutta. Muistuttaa suuresti varuskuntaravintolan kebabpataa. 

Lohi-riisiateria 3,5/5 (Villi kortti, ei vielä saatavilla)

Hyvin salaattimainen ruoka, josta huokuu aito lohen maku. Yllättävänkin tuoreen oloinen raikas kokonaisuus, joka tuo vaihtelua ruokatarjontaan. Nousee varmasti kalanystävien suosikiksi. Muiden lounaspussien tavoin lämpöä ei jää kaipaamaan ja rakenne miellyttää suuta, mutta poikkeaa hieman muista kalan pehmeyden myötä. 

Pääruoka-annosten koostumus on ruokaisa eikä lainkaan luotaantyöntävä.