Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Jon Norppa, Tasavallan presidentin kanslia

Tasavallan presidentin Sauli Niinistö laskeutuu portaita lipunnostoa varten.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi päivän juhlallisuudet lipunnostolla Mäntyniemessä.

Juhlakaluina kaikki kenraalikunnasta kotiväkeen

Patrik Haverinen

Tänään suomalaiset pysähtyvät arvostamaan menneiden ja nykyisten sukupolvien työtä kotimaan turvallisuuden edistämiseksi. Koko Puolustusvoimien henkilökunta juhlii päivää yhdessä tilaisuudessa ensimmäistä kertaa historiassa.

Puolustusvoimain lippujuhlan päivää on juhlittu jälleen kerran arvokkaasti. Päivä alkoi kahdeksan aikoihin, kun Puolustusvoimien ylipäällikkö, tasavallan presidentti Sauli Niinistö nosti lipun salkoon virka-asunnollaan Mäntyniemessä. Kaartin soittokunnan soittoryhmä esitti päällikkökapellimestari Timo Kotilaisen johdolla perinteikkäästi Porilaisten marssin. Myös Ylioppilaskunnan Laulajien sekstetti kajautti komeasti ilmoille Isänmaalle-kappaleen.

Ilmavoimat osoitti kunnioituksensa juhlallisuuksille neljän F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän ylilennolla. He kunnioittivat samalla myös Hietaniemen hautausmaalla pidettyä tilaisuutta, jossa puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen laski upseerijärjestöjen ja Lotta Svärd -säätiön kera seppeleet Sankariristille ja marsalkka C.G.E. Mannerheimin haudalle. 

Tänään on ylennetty paitsi yli 300 Puolustusvoimien henkilökuntaan kuuluvaa, myös yli tuhat reservin sotilasta. Ritarikuntien kunniamerkkejä ja sotilasansiomitaleita on myönnetty runsain mitoin. Kenraali Kivinen onnittelee tervehdyksessään kaikkia ylennettyjä ja palkittuja.

– Kiitos Puolustusvoimien henkilöstölle, asevelvollisille ja yhteistyökumppaneillemme suomalaisten turvallisuuden eteen tehdystä työstä. Yhdessä olemme vahvoja.

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen osallistui seppeleenlaskuun Hietaniemen hautausmaalla. Kuva: Henri Sorsa.

Luottamus ja elinvoimainen asevelvollisuus

Lippujuhlan päivänä pysähdytään arvostamaan aiempien ja nykyistenkin sukupolvien tekemää työtä isänmaan turvallisuuden hyväksi. Kivinen muistuttaa, ettei turvallisuus ole nykymaailmassa itsestäänselvyys, vaan sen eteen on työskenneltävä alati määrätietoisesti muiden viranomaisten, järjestöjen ja elinkeinoelämän kanssa tiiviissä yhteistyössä.

Kivinen alleviivaa lisäksi Suomen puolustuksellisen toimintaympäristön jännitteistä ja vaikeasti ennakoitavaa luonnetta, johon ei ole nähtävissä muutosta.

– Tässä asetelmassa Suomen kokoonsa nähden vahva puolustuskyky on tärkeää Pohjolan vakauden kannalta. Kansalaisten luottamuksen säilyttäminen asevelvollisuuden elinvoimaisuuteen on entistä tärkeämpää, Kivinen paaluttaa.

Kenraalin mukaan Suomen puolustusjärjestelmän vahvuuksiin kuuluu kansalaisten vahva maanpuolustustahto, eikä uusia uhkia voida torjua modernillakaan teknologialla ilman asevelvollisuusperustaista, laajaa reserviä. Kivinen mainitsee kyber- ja informaatioteknologian sekä avaruuden ulottuvuuksina, joiden merkitys on kasvanut myös puolustushallinnossa.

– Teemme yhdessä muiden viranomaisten kanssa parhaamme, jotta Suomi on jatkossakin turvallinen maa kaikille suomalaisille, komentaja kiteyttää.

Myös puolustusministeri Antti Kaikkonen lähetti suomalaisille tervehdyksensä Twitterin välityksellä.

– Haluan kiittää kaikkia Puolustusvoimien työntekijöitä ja varusmiehiä siitä arvokkaasta työstä, jota olette tehneet niin normaali- kuin poikkeusoloissa. Toivotan kaikille oikein hyvää puolustusvoimain lippujuhlan päivää! 

Lotta Svärd -säätiö oli ensimmäistä kertaa mukana juhlavassa seppeleenlaskussa. Kuva: Henri Sorsa.

Historiallinen tilaisuus

Tavallisesti lippujuhlan päivän ohjelmaan on kuulunut olennaisena osana puolustusvoimain komentajan vastaanotto, johon on kutsuttu suurlähettiläät, Puolustusvoimien henkilökuntaa, ulkovaltojen Suomeen akkreditoidut sotilasasiamiehet sekä yhteistyökumppaneita valtionhallinnosta ja elinkeinoelämästä. Viime vuonna kyseinen tilaisuus jouduttiin nopealla aikataululla perumaan pandemian aiheuttamista haasteista johtuen.

Tänä vuonna päivää varten on kuitenkin ehditty valmistautua jo pitkän aikaa. Ajatus uudenlaiseen juhlaan tuli kenraali Kiviseltä, joka halusi isännöidä virtuaalisen vastaanoton koko Puolustusvoimien henkilöstölle. Tilaisuus lähetetään Helsingin Kaivopuiston Mannerheim-museosta.

Pääesikunnan suunnittelijan Ruusa Hilakarin mukaan juhlassa on virtuaalisuudesta huolimatta paljon hienoja, perinteisiä juhlaelementtejä. Näihin lukeutuvat muun muassa upeat musiikkiesitykset ja "Valmius on yhteistoimintaa" -videon ensiesitys.

– Videon myötä halutaan tuoda esiin, miten monesta asiasta valmius koostuu. Sillä tunnistetaan, että Puolustusvoimat koskettaa paljon laajempaa ryhmää kuin vain henkilöstöään ja varusmiespalvelustaan suorittavia; taustalla ja kotijoukoissa on paljon voimaa ja välittämistä, Hilakari avaa.

Verkkoympäristöstä otetaan kaikki irti, ja se tarjoaa Hilakarin näkemyksen mukaan mahdollisuuden intiimiin ja yhteisölliseen tapahtumaan. Koko lähetyksen ajan tapahtumasivustolla on käytössä kommenttikenttä, johon osallistujat voivat lähettää terveisiä tai jakaa kuvan omasta juhlaseurueestaan. Lisäksi käynnissä on äänestys, jossa katsojat valitsevat, mikä huone Mannerheim-museosta esitellään videolla juhlan loppupuolella.

– Se, mikä virtuaalijuhlassa häviää reaalielämässä tapahtuville kohtaamiselle ja kokemukselle, pyritään korvaamaan tarjoamalla osallistujalle kokemuksia ja elämyksiä, jotka eivät siellä ravintolan tai juhlatilan väenpaljoudessa olisi välttämättä kovin toimivia tai mahdollisiakaan.

Säkenöivä soittokunta

Klo 11 Yle TV1:sssä, Yle Areenassa ja Radio Suomessa alkava lippujuhlan päivän konsertti kokoaa yhteen satavuotista taivaltaan juhlistavan Rakuunasoittokunnan ja kolme maan eturivin solistia. Konsertti huipentaa koko päivän juhlallisuudet, ja sen juontaa Yleisradion toimittaja Jussi-Pekka Rantanen

Laura Närhi, Reino Nordin ja Jarkko Ahola esittävät konsertissa sekä omia tuotoksiaan että cover-kappaleita. Kapellimestareina toimivat musiikkimajurit Riku Huhtasalo ja Tomi Väisänen

Konsertin ohjelma on monipuolinen, ja siinä kuullaan myös perinteisempää marssimusiikkia. Tribuutin saa ainakin alkuvuodesta edesmennyt muusikko Pave Maijanen kappaleella Ikävä

– Olen jopa positiivisesti yllättynyt konsertin kokonaisuudesta. Hieno päivä tulossa, saksofonia konsertissa soittava vääpeli Mika Haarala ennusti ennen kenraaliharjoituksia. 

Lippujuhlan päivän tapahtumia voi seurata Puolustusvoimien sosiaalisesta mediasta koko päivän ajan. Koko päivän tapahtumien koostelähetys alkaa Yle TV1:ssä ja Areenassa klo 17.10.