Likainen jälkipeli – "Sotasyyllisyysoikeudenkäynti muutti suomalaisten mielentilaa"
Kirjailija Lasse Lehtinen pelkää, että Ukrainassa tapahtuu vastaavia ilmiöitä kuin Suomessa 80 vuotta sitten.
"Asia on loppuun käsitelty”, oikeuden puheenjohtaja Karl Gustaf Söderholm ilmoittaa Helsingin säätytalolla 21. helmikuuta 1946.
Oikeudenkäynnin seurauksena Suomen sodanaikaista valtionjohtoa tuomitaan virka-aseman väärinkäyttämisestä valtakunnan vahingoksi.
Entinen tasavallan presidentti Risto Ryti määrätään pidettäväksi kymmenen vuotta kuritushuoneessa. Sodanaikainen ulkoministeri Väinö Tanner saa viisi vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta.
Lisäksi tuomion saavat Jukka Rangel, Antti Kukkonen, Tyko Reinikka, Edwin Linkomies, Toivo Mikael Kivimäki sekä Henrik Ramsay. Syytetyistä vain Kivimäki yllättyy tuomiostaan. Olihan koko oikeudenkäynti heille pelkkää teatteria.
Säätytalon satapäisestä yleisöstä ei kuulu pihahdustakaan. Osalle tuomio on ilouutinen. Toisille se on äärimmäinen nöyryytys.
Ehkä eniten tuomioista nauttivat Suomen Kommunistisen Puolueen perustajajäsen sekä Väinö Tannerin pitkäaikainen kilpakumppani Otto Wille Kuusinen ja hänen tyttärensä kansanedustaja Hertta Kuusinen.
Suomen poliittinen kenttä oli ollut itsenäistymisestä ja sisällissodasta lähtien tulehtunut, ja sotasyyllisyysoikeudenkäynti vain lisäsi jakautumista.
Moni näki sodanjälkeisen selvittelyn mahdollisuutena edistää omaa etuaan. Joillain oli henkilökohtaista kaunaa tuomittuja poliitikkoja kohtaan.
Poliittinen kenttä pirstaleina
Neuvostoliitto oli talvisodan alkaessa perustanut Terijoen hallituksen, jonka tarkoitus oli nousta valtaan Suomessa, kunhan Neuvostoliitto olisi kukistanut entisen alusmaansa. Hallitusta johtamaan valittiin Otto Wille Kuusinen.
Hallitukseen houkuteltiin suomalaisia vasemmistolaisia, mutta sen merkitys jäi lopulta mitättömäksi. Terijoen hallitus lakkautettiin nopeasti, ja Neuvostoliitto solmi rauhan Rytin hallituksen kanssa.
Epäonnistunut hallitus oli Tannerin kanssa jo itsenäistymisen aikaan kilpailleelle Kuusiselle valtava nöyryytys. Hän sekä moni suomalainen kommunisti halusivat kostaa nöyryytyksen sodanaikaiselle hallitukselle.
Sodanjälkeinen epävarma aika oli myös monelle poliitikolle otollista aikaa vahvistaa omaa valta-asemaansa. Kun sotasyyllisyyskysymyksiä ryhdyttiin Suomessa käsittelemään, näki moni tilaisuutensa koittaneen.
29. kesäkuuta 1945 Hertta Kuusinen luki eduskunnassa Urho Kekkosen kirjoittaman välikysymyksen.
Välikysymyksessä vaadittiin poliittista puhdistusta. Tuomiolle oli saatava Saksan kanssa yhteistyötä tehneitä poliitikkoja.
Toimittaja, poliitikko ja kirjailija Lasse Lehtisen mukaan välikysymys olisi voitu sivuuttaa, jos vain kommunistit olisivat sen allekirjoittaneet.
Paperin oli kuitenkin allekirjoittanut myös osa RKP:n, SDP:n sekä Maalaisliiton jäsenistä. Tällöin välikysymys voitiin Lehtisen mukaan ottaa Neuvostoliiton valvontakomission tarkasteluun.
Oikeudenkäynnistä arvovaltakysymys
Lehtinen käsittelee sotasyyllisyysoikeudenkäynnin taustatekijöitä, tapahtumia ja vaikutuksia juuri julkaistussa kirjassaan Sotien syyllisyys. Hän pitää välikysymystä merkittävimpänä tapahtumana oikeudenkäynnin kannalta.
– Välikysymyksen myötä oikeudenkäynnistä tuli valvontakomissiolle arvovaltakysymys. Heidän täytyi löytää syylliset ja antaa tarpeeksi kovat rangaistukset, Lehtinen kertoo.
Hänen mukaansa valvontakomission osallistuminen muutti tilanteen. Suomessa säädettiin perustuslain vastaisesti poikkeuslaki sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä varten. Takautuvasti säädetty laki luotiin vastaamaan syytettyjen toimia.
– Kyseessä oli neuvostoliittolainen näytösoikeudenkäynti sopeutettuna Suomen oloihin, Lehtinen toteaa.
Valvontakomission osallistuminen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin muutti hänen mukaansa valtioiden välisiä suhteita. Sen vuoksi Neuvostoliiton vaikutusvalta Suomen päätöksentekoon kasvoi.
Lehtinen kertoo oikeudenkäynnin muuttaneen ennen kaikkea suomalaisten mielentilaa.
– Varovaisuus ja pelokkuus korostuivat. Sitä käytettiin sisäpolitiikassa hyväksi puolueiden välisessä sekä, mikä pahinta, puolueiden sisäisessä tappelussa. Kaikki puolueet jakautuivat sisäisesti, ja lähtölaukaus tähän oli sotasyyllisyysoikeudenkäynti, Lehtinen kertoo.
Poliittinen jakautuminen näkyy Lehtisen mielestä edelleen.
– Suomi tulee olemaan ikuisesti kahtiajakautunut suhteessa Venäjään.
Risto Ryti ja J.W. Rangel saapumassa Säätytalolle 18. helmikuuta 1946. Kuva: Museovirasto
Suomettunut, mutta itsenäinen
Sotasyyllisyysoikeudenkäynti ei vaikuttanut Suomessa pelkästään poliittisesti. Se jakaa kansalaisten mielipiteitä vielä nykyään.
Lehtisen mukaan kiistelyä aiheuttaa etenkin oikeudenkäynnin välttämättömyys sekä sen aiheuttama suomettumispolitiikka.
Lehtinen uskoo, että sotasyyllisyysoikeudenkäynti olisi voitu välttää poliittisella yhteistahdolla. Hän kuitenkin näkee, että valvontakomission puututtua oikeudenkäyntiin, Suomella oli enää vähän tehtävissä.
– Kun tehdään jotain asiaa painostuksen alla, on vaikeaa toimia oikein tai väärin.
Lopulta Suomen täytyi hänen mukaansa toimia Neuvostoliiton ehtojen mukaan välttääkseen Baltian maiden kohtalon. Sisäpoliittisista kiistoista sekä Neuvostoliiton painostuksesta huolimatta Suomi säilytti itsenäisyytensä.
”Samat tyhmyydet uudelleen”
Vaikka Suomen sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä on kulunut 80 vuotta, tapahtuu Lehtisen mukaan samankaltaisia ilmiöitä maailmalla vielä nykyään. Hänen mielestään tapahtumat Ukrainassa muistuttavat aiemmin Suomessa koettuja.
– Hyökkäyksen kohteeksi joutunutta valtiota vaaditaan maksamaan sotakorvauksia, antamaan alueluovutuksia ja valtiotaan puolustavia ihmisiä tuomitaan sotaan syyllisiksi aivan kuten Suomessa todettiin, Lehtinen vertaa ja pohtii vielä tilanteen kehitystä.
– Kielletäänkö Ukrainalta Suomen tavoin Euroopan unioniin ja Natoon liittyminen vuosikymmeniksi.
Suomen tapahtumiin verrattuna Ukraina saa kuitenkin merkittävämpää tukea länsimailta. Läntinen maailma on tuominnut Venäjän hyökkäyksen, ja jäsenyysneuvottelut Ukrainan liittymisestä Euroopan unioniin ovat käynnissä.
Venäjä pyrkii kuitenkin vaikuttamaan Ukrainan osalta tehtävään päätöksentekoon vastaavalla tavalla kuin Neuvostoliitto aikanaan Suomessa.
Lehtinen ei ole varma, ollaanko menneisyyden virheistä löydetty nykypäivään ratkaisuja.
– Vaikka historia ei välttämättä toista itseään, se on kovin loppusointuinen menneisyyden kanssa.
