"Pääsemme hiomaan taitojamme ja oppimaan asioita suomalaisten näkökulmasta" – Liittolaiset harjoittelivat yhteistyötä Suomen rannikolla haastavissa olosuhteissa

Jäätävä merituuli piiskaa MLI Pansion keulaa, kun varusmiehet lastaavat miinoja aluksen kyytiin. Vettä sataa harmaalta taivaalta lähestulkoon vaakatasossa. Aluksen miehistö on kuitenkin jo tottunut äärimmäisiin olosuhteisiin, joten työ sujuu heiltä ongelmitta.

Kun viimeinenkin miina on lastattu, MLI Pansio on valmiina suorittamaan tehtävänsä. Alus lähtee liikkeelle vastatuuleen ja keinuu aalloissa samalla, kun Jurmo-luokan joukkojenkuljetusveneitä syöksyy jatkuvalla syötöllä ohitse.

 – Matalalla lentävä ilma-alus! komentosillan miehistö havaitsee kohti lentävän taisteluhelikopterin.

Helikopteri ei kuitenkaan ole vihollisen, joten tehtävä jatkuu suunnitelman mukaisesti kohti miinanlaskupaikkoja.

Merivettä räiskyy kannelle, kun MLI Pansion keula iskeytyy kerta toisensa jälkeen aaltoja vasten. Se on edellä aikataulustaan, joten ohjaamo hidastaa vauhtia.

– Ensimmäinen miina laskettu, kohiseva ääni sanoo radion välityksellä.

Merimiinojen laskeminen suoritetaan sekunnin tarkkuudella. Kuva: Pauli Hytönen

Harjoitusmiinojen laskemista mereen on seuraamassa arvovaltaisia vieraita esimerkiksi Yhdysvalloista, Saksasta ja Espanjasta. Vieraat keskustelevat vilkkaasti toinen toisilleen, kun alus suuntaa takaisin kohti satamaa.

Yksi vieraista on Yhdysvaltain 2. merijalkaväen logistiikkaosaston komentaja, prikaatikenraali Maura M. Hennigan.

– Harjoitus suomalaisten kanssa on meille mahtava tilaisuus. Se antaa Yhdysvalloille ja merijalkaväelle mahdollisuuden todella nähdä, millainen on ympäristö karuissa olosuhteissa sekä kylmässä säässä, Hennigan kertoo.

Nopeaa ja tehokasta

Käynnissä on historian suurin Merivoimien johtama sotaharjoitus, jossa on mukana liittolaisjoukkoja ja -aluksia yhteensä 11:sta maasta. Harjoituksen kokonaisvahvuus on noin 5 000 sotilasta.

– Freezing Winds 25 on osoitus liittolaismaiden ja Suomen sitoutumisesta Itämeren turvaamiseen kaikissa tilanteissa. Kykenemme liittouman kanssa yhteisiin operaatioihin nopeasti ja tehokkaasti, ja tämänkaltainen harjoittelu ylläpitää ja kehittää näitä kykyjä, Merivoimien operaatiopäällikkö, kommodori Marko Laaksonen kertoo.

Harjoituksessa keskitytään meriyhteyksien ja kriittisen infrastruktuurin suojaamiseen, saariston ja rannikon taisteluihin sekä maihinnousun torjuntaan. Lisäksi laivasto ja rannikkojoukot harjoittelevat toimintaa yhdessä.

Myöhäissyksyn ja alkutalven olosuhteet sekä Suomen lähialueen ympäristö tarjoavat Henniganin mielestä erityiset puitteet Naton yhteisten puolustustaitojen harjoitteluun.

– Suomalaiset ovat todella ammattitaitoisia. He avartavat myös merijalkaväen näkemyksiä ja antavat mahdollisuuden nähdä, miten toimitaan tällaisessa ympäristössä. Pääsemme hiomaan taitojamme ja oppimaan asioita suomalaisten näkökulmasta, Hennigan sanoo.

2. merijalkaväen logistiikkaosasto on harjoitellut Suomessa viime vuosina runsaasti. Hennigan vieraili Suomessa vuoden 2024 harjoituksen aikana. Silloin lunta oli maassa paljon enemmän.

– Taistelulogistiikkapataljoonamme harjoittelee ympäri vuoden. He aloittavat lämpimässä säässä jopa aavikoilla, mutta saavat myös mahdollisuuden mennä Kalifornian vuorille ja suorittaa siellä talvikurssin tai vuoristoharjoituksen, Hennigan kertoo.

Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Tuomas Tiilikainen ja prikaatinkenraali Maura M. Hennigan keskustelivat aktiivisesti MLI Pansion kyydissä. Kuva: Pauli Hytönen

Ympäristö on yhdysvaltalaisjoukoille erilainen kuin kotopuolessa, mutta vaikeat olosuhteet ovat joukoille arkipäivää.

– Suomessa ympäristö on erilainen. Vaikka kotonamme on kylmää, ei siellä todennäköisesti ole aivan yhtä kylmää kuin täällä, hän jatkaa.

Elintärkeät minuutit

Yhdysvaltalaisjoukot ovat muokanneet vanhan sotilaskodin kenttäsairaalaksi. Tunnelma sisätiloissa on rauhallinen, kun lääkintäryhmä vasta odottaa seuraavia potilaita. Menee tunti jos toinenkin. Sitten alkaa tapahtua.

– Maastossa neljä haavoittunutta! kuuluu englanninkielinen naisen ääni käytävän päästä.

Suomalaissotilaita on loukkaantunut vakavasti maastossa hyökkäyksen aikana. He tarvitsevat välitöntä ensiapua.

Lääkintäryhmä ryntää panssaroidun ambulanssin kyytiin. Ajoneuvo kiihdyttää vauhdikkaasti liikkeelle.

Kenttäsairaalan toiminnasta vastaa 6. taisteluhuoltopataljoona, jonka komentaja, everstiluutnantti Terry L. Whitaker Jr kehuu yhteistyötä suomalaisten kollegoidensa kanssa.

– Erittäin ammattimaista, vieraanvaraista ja ystävällistä. Olemme oppineet täällä paljon ja odotamme innolla yhteistyön jatkumista moniksi vuosiksi eteenpäin, Whitaker kertoo.

Pataljoonassa on pieni ja liikkuva yksikkö, joka vastaa taistelukentällä välittömän ja henkeä pelastavan ensiavun antamisesta.

– Täällä meillä on Role 1+ -tasoinen shokkitraumajoukkue (Shock Trauma Platoon). Olemme valmiita tarjoamaan elintoimintoja ylläpitävää ensihoitoa sekä tukemaan loukkaantuneiden hoitoa taistelukentällä, Whitaker sanoo.

Kuoppaisen matkan päätteeksi ambulanssi saapuu haavoittuneiden luokse. Lääkintäryhmän toiminta on nopeaa ja ammattitaitoista. Jokainen minuutti on elintärkeä haavoittuneen hengen pelastamiseksi haastavissa olosuhteissa.

Yhdellä haavoittuneista jalka on revennyt polven korkeudelta irti. Toinen makaa tajuttomana maassa. Lääkintäryhmä nostaa haavoittuneet ambulanssin kyytiin yhdessä suomalaisten kanssa.

Merijalkaväen käyttämällä Zoll Propaq MD -defibrillaattorilla voi seurata jopa neljän potilaan elintoimintoja samanaikaisesti. Kuva: Kalle-Emil Ronikonmäki

Lääkintämies Smith kertoo, että joukkue kykenee pystyttämään kenttäsairaalan käytännössä mihin tahansa ympäristöön alle tunnissa.

– Periaatteessa olemme kuin pienennetty versio sairaalasta. Pystymme vakauttamaan potilaan tilan, meillä on valmiudet antaa verta ja tehdä muita henkeä pelastavia toimenpiteitä. Täällä voimme pitää potilaan vakaana sen sijaan, että vain laittaisimme kiristyssiteen ja lähettäisimme hänet eteenpäin, Smith kertoo.

Ideaalitilanteessa yksikkö pystyy hoitamaan jopa kymmentä potilasta samaan aikaan. 

– Riippumatta siitä, ovatko haavoittuneet lievempiä vai kriittisempiä tapauksia, meillä on osaaminen ja kyky luokitella heidät. Jos esimerkiksi yksi on vakavammin loukkaantunut kuin toinen, voimme tuoda hänet sisään, asettaa vuoteelle, vakauttaa tilan ja evakuoida hänet nopeasti eteenpäin, Smith kertoo.

Kenttäolosuhteissa yksittäisen lääkintämiehen mahdollisuudet ovat rajalliset. Smith korostaa, että joukkueen läsnäolo tuo merkittävää lisäarvoa ja joustavuutta potilaiden hoitamiseen.

– Mielestäni on todella tärkeää, että me olemme täällä. Yksittäisen lääkintämiehen varusteet ovat hyvin rajalliset, kun hän liikkuu merijalkaväkiryhmän mukana, Smith toteaa.

Hiljainen iskujoukko 

Kasvonsa maalanneet ja raskaasti varustautuneet rannikkojääkärit etenevät avojonossa mäkistä maastoa pitkin. Pehmeä ja kostea maaperä nielee saksalaisten askeleet lähes äänettömiksi.

Metri metriltä jono hivuttautuu eteenpäin, hiljaisena ja kurinalaisena. Välillä koko ketju pysähtyy kuin olisi painettu näkymätöntä taukopainiketta.

Mitään ei kuulu, ei räjähdyksiä, ei käskyjä, vain tasainen hengitys ja vähäiset varusteiden kahahdukset.

Tasaisin väliajoin jono pysähtyy. Joukko asettuu korkeaan polviasentoon pohtimaan seuraavaa peliliikettä. Mitään ei vielä tapahdu, eikä pidäkään. Tavoitteena on yllättää vihollinen juuri silloin, kun se sitä vähiten odottaa. 

Taistelijoiden väliset etäisyydet ovat avojonossa noin viisi metriä. Radiossa ei puhuta, sillä ääntä vältetään viimeiseen asti. Eleet, katseet ja ennalta sovitut rutiinit riittävät. Ketju hengittää kuin yksi organismi.

Maastossa on edettävä rauhallisesti ja katsottava tarkasti, mihin astuu. Kuva: Pauli Hytönen

Jonon keskivaiheilla kulkeva sotilas kantaa raskasta kertasinkoa, joka lepää vakaasti selän päällä. Aseen paino saa hartiat jännittymään, mutta askellus pysyy tasaisena. 

Hän vilkaisee taakseen varmistaakseen, että parinsa seuraa. Molemmat tietävät, miten toimitaan, jos hiljainen eteneminen muuttuisi yhtäkkiä tulenavaukseksi. Nyt kuitenkin kaikki on rauhallista.

Pysähdyksiä seuraavat lyhyet, sulavat siirtymät. Aika tuntuu hidastuvan.

Jokainen metri on voitto huomaamattomuudesta. Maasto ei tarjoa täydellistä suojaa, mutta jalkaväki sopeutuu siihen itsevarmalla rutiinilla. Ei turhia ääniä, ei tarpeettomia liikkeitä.

Jättiläinen Tanskasta

Tanskan kuninkaallisen laivaston fregatti on kiinnittynyt Turun satamaan. Tunnelma aluksen miehistössä on odottava, kun viimeiset valmistelut vesille lähtöön on tehty.

KDM Niels Juel -aluksen toinen päällikkö, komentajakapteeni Rune Bust kertoo, että haastavat sääolosuhteet eivät ole ongelma miehistölle.

– Oikein mukavaa on ollut. On marraskuu, ja sää vastaa harjoituksen nimeä. Suomessa on vähän kylmempää, mutta olemme siihen tottuneet myös Tanskassa, Bust sanoo.

Bustin mukaan 138 metriä pitkä ja lähes 20 metriä leveä Niels Juel on suurin harjoitukseen osallistuva alus. 

– Harjoituksen ensimmäisessä vaiheessa osallistumme erilaisiin tehtäviin. Muutaman tunnin pääpaino voi olla ilmatorjunnassa ja loppupäivän ajan pinta-alustaisteluissa, Bust sanoo.

Alusta tukee harjoituksen aikana myös helikopteri, joka voi laskeutua Niels Juelin takaosan laskeutumisalustalle.

– Helikopterilla voidaan tiedustella vihollisjoukkojen sijaintia merellä sekä kuljettaa joukkoja tarvittaessa myös maalle, Bust kertoo.

MLI Pansion miehistö valmistautuu tehtävään. Alusta käytetään pääasiassa miinoitustehtäviin sekä merikuljetuksiin. Kuva: Pauli Hytönen

Niels Juel on harjoituksessa osana laivastoa ja toimii niin sanotun vastapuolen aluksena.

– Harjoituksen viimeisessä vaiheessa siirrymme vapaamuotoisempaan meritoimintavaiheeseen, jossa aluksemme toimii vastapuolen joukkona. Tarjoamme vastustajan roolin sinisille joukoille, jotka ovat harjoituksen pääjoukot, Bust kertoo.

Miehistössä palveleva Helene on innoissaan harjoituksesta.

– Olemme viettäneet nyt muutaman päivän Turussa. Odotan innolla, että pääsemme harjoittelemaan suomalaisten kanssa. He ovat todella mukavia, hän kertoo.

Helene toimii aluksen komentosillalla ja vastaa aluksen ulkoisesta viestinnästä radiossa.

– Keskustelen kaikkien muiden alusten kanssa ja varmistan, että saamme kaiken tarvittavan tiedon omalle aluksellemme, Helene kertoo.

Saksalaisilla rannikkojääkäreillä oli hymy herkässä vielä harjoituksen loppumetreilläkin. Kuva: Pauli Hytönen

Niels Juel on osallistunut Freezing Winds -harjoituksiin ennenkin, joten toimintatavat vaativissa olosuhteissa ovat ehtineet tulla tutuiksi.

– Olemme varsin tottuneita harjoittelemaan, kouluttautumaan ja toimimaan Itämeren pohjoisosassa, Bust toteaa.

Tanskasta Suomeen seilattuaan Niels Juel ja sen miehistö ovat viettäneet muutaman päivän Turussa. Aurinkoinen aamu satamassa on kuitenkin vain tyyntä ennen myrskyä. 

– On mukavaa, että ei tuule vielä niin paljon. Tanskassa tuulee aina. Joten täällä on mukavaa, vaikka onkin kylmä, Helene naurahtaa.

Onnistumisia ja kehitettävää

Harjoituksen johtajana toiminut Laaksonen painottaa, että harjoituksella on ratkaiseva merkitys päivittäisen kehityksen kannalta.

– Ilman Freezing Windsin kaltaisia isoja harjoituksia emme pystyisi arvioimaan, missä me merivoimina olemme menossa. Saimme valtavasti havaintoja onnistumisista ja myös jatkossa kehittämistä vaativista asioista ihan kaikilla tasoilla.

Laaksosen mukaan kansainvälinen yhteistyö alkaa olla jo rutiinia, mutta jokainen harjoitus tuo aina mukanaan jotain uutta.

 – Toki liittolaisemme havaitsivat jälleen sen, kuinka vaativa ja uniikki toimintaympäristö Suomen rannikko on etenkin marraskuun pimeillä ja myrskyisillä vesillä. 

Freezing Winds 25 järjestettiin Etelä-Suomessa sekä Saaristomerellä ja Suomenlahden suun alueilla 24.11.-4.12.2025.