"Ihmiset tulevat usein pyytämään minulta apua, kun he ovat kipeinä" – Turkissa asuva lääkäri Omar Hussein palasi Suomeen suorittamaan asepalvelustaan

Asepalvelus on koko ikänsä ulkomailla asuneelle Husseinille tapa kiittää Suomea.

Hymyilevä mies astelee ulos Kaartin jääkärirykmentin aliupseerikoulun ovista intin vihreä maastopuku yllään. Hän tervehtii meitä suomeksi, mutta jatkaa pian englanniksi, sillä hänen suomen kielen opintonsa ovat vasta alkuvaiheessa.

24-vuotias Omar Hussein suorittaa asepalvelustaan Helsingin Santahaminassa. Ihan tavallinen kaartinjääkäri Hussein ei kuitenkaan ole. Hän lensi Turkista Suomeen vain muutama päivä ennen palveluksen alkua.

Hussein kertoo tulleensa armeijaan avoimin mielin. Varuskunnan arki ja kulttuuri ovat yllättäneet positiivisesti.

– Olin odottanut paljon kovempaa kohtelua, sellaista mitä näkee elokuvissa: huutamista ja hirveää rääkkiä. Kyllä täällä kuria on, mutta olin varautunut pahempaan.

Hänen mukaansa Suomen ihmiskeskeinen kulttuuri näkyy myös armeijassa.

– Ensimmäisenä päivänä meille annettiin siirtymien aikana vettä ja välipaloja. Mielestäni se oli todella huomaavaista.

Hussein pyrkii olemaan kasarmilla oma itsensä. Hänen mukaansa suhtautuminen palvelukseen ratkaisee paljon.

– Olen huomannut, että monet valittavat täällä kaikesta. Olen hyvin joustava ihminen, joten minulle valittaminen on vaikeaa. Luulen, että ero voi johtua myös siitä, että olen tottunut erilaiseen elintasoon Lähi-idässä kuin monet muut pojat täällä Suomessa.

Palveluksessa Hussein kertoo nauttivansa erityisesti kauniista luonnosta, hiljaisuudesta ja ruisleivästä.

– Ruisleipä on erinomaista. Voisin elää pelkällä ruisleivällä, hän nauraa.

Irakilaistaustainen Hussein toivoo, että pääsisi kokemaan teinivuotensa uudelleen varusmiehenä.

– Teinivuoteni Saudi-Arabiassa olivat suoraan sanottuna aika tylsiä. Haluaisin elää ne uudestaan. Täällä huomaan, että tunnen itseni nuoremmaksi, koska ympärilläni olevat ihmiset ovat nuoria.

Paluu sekoitti suunnitelmat

Kun Hussein oli neljävuotias, hänen perheensä muutti pois Suomesta. Espoossa syntynyt poika kasvoi pääosin Saudi-Arabiassa, mutta asui myös Irakissa. Yliopistoon hän lähti Turkkiin, jossa hän opiskeli lääkäriksi.

Työkokemusta ei ehtinyt karttua monta kuukautta, kun hän sai tiedon, että hänen tulisi saapua suorittamaan asepalvelusta Suomeen tammikuussa 2026.

– Suunnitelmani oli työskennellä Turkissa vuoden lääkärinä ja tulla sitten Suomeen. Halusin kerätä työkokemusta ennen palvelusta. Lykkäystä ei kuitenkaan myönnetty, joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin tulla nyt.

Vaikka ajankohta ei nuorta lääkäriä miellyttänyt, hän pitää paluuta Suomeen ainutlaatuisena mahdollisuutena.

– Haluan oppia kieltä ja kulttuuria paremmin. Armeija on hyvä paikka tehdä se. Olen koko ajan tiennyt, että haluan suorittaa asepalveluksen, ajankohta oli vain kysymysmerkki.

Hussein pitää Suomea toisena kotimaanaan, vaikka hän ei ole asunut Pohjolassa lapsuuden jälkeen. Kuva: Lempi Leinonen

Toiveena olisi ollut hyödyntää siviiliammattia asepalveluksessa, mutta aikataulullisesti se ei ole mahdollista.

– Asumisoikeuteni Turkissa päättyy heinäkuussa, joten puolen vuoden palvelus on käytännössä ainoa vaihtoehtoni.

Mies on silti päässyt hyödyntämään lääkärin osaamistaan kasarmilla.

– Olen liikkuva sotilassairaala. Ihmiset tulevat usein pyytämään minulta apua, kun he ovat kipeinä, hän naurahtaa.

Toistaiseksi Hussein puhuu muiden varusmiesten kanssa englantia. Hän haluaa kuitenkin oppia myös suomen kielen.

– Suomen kielen opettelu etenee hitaasti. Se on osittain oma vikani. Armeija on kuitenkin hyvä ympäristö oppia kieltä, koska komennot ovat suomeksi ja kuuntelu auttaa minua oppimaan.

Hänen voimakas amerikkalainen aksenttinsa vaikuttaa siihen, miten ihmiset suhtautuvat häneen varuskunnan ulkopuolella.

– Kaupungilla ihmiset suhtautuvat minuun aluksi hieman varauksella, mutta kun he kuulevat aksenttini, he rentoutuvat.

Maailman nykytilanne huolettaa

Hussein on tottunut elämään epävakaissa oloissa, mutta maailman turvallisuustilanne huolettaa häntä.

– Suurin osa perheestäni asuu Pohjois-Irakissa, Kirkukissa. Iranin tilanne vaikuttaa Irakiin paljon, koska Iranilla on ollut suuri vaikutus Irakin politiikkaan vuoden 2003 sodan jälkeen. Seuraan tilannetta aktiivisesti.

Erityisesti yksi lapsuusmuisto on jäänyt Irakista mieleen.

– Olin ehkä kuusi tai seitsemän. Olimme autossa setäni kanssa, kun parin korttelin päässä tapahtui räjähdys.

Kun lapset kysyivät, mitä oli tapahtunut, setä vastasi rauhallisesti.

– Se oli varmaan vain auto, joka räjähti.

Räjähdys tapahtui noin 200–300 metrin päässä Husseinin isoäidin talosta.

– Sellaiset asiat ovat siellä valitettavasti melkein arkipäivää.

Asepalveluksen aikana Hussein on pohtinut myös Euroopan turvallisuustilannetta.

– Uskon ajatukseen, että jos haluat rauhaa, sinun täytyy valmistautua sotaan. Siksi on Puolustusvoimat. Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen, haluaisin auttaa ennen kaikkea lääkärinä tai lääkintätehtävissä.

Hussein pitää ajatusta kuitenkin kaukaisena. Hänen mukaansa Suomen puolustus on ollut aina vahva, ja Nato-jäsenyyden myötä se on vain vahvistunut entisestään.

”Yksi tapa sanoa kiitos”

Suomi ei ole koskaan kadonnut kokonaan Husseinin elämästä, vaikka hän on asunut maassa vain taaperovuodet. Maan turvallisuus merkitsee hänelle paljon.

– Isäni tuli Suomeen pakolaisena Irakin ja Iranin sodan jälkeen, ymmärrettyään, ettei sodassa ollut järkeä.

Lopulta hän päätyi Suomeen turvapaikanhakijana. Suomessa hän opiskeli kielen, kouluttautui insinööriksi ja työskenteli Nokialla noin 20 vuotta.

Isän tarina on vaikuttanut vahvasti pojan ajatteluun.

– Suomi antoi hänelle mahdollisuuden rakentaa elämänsä uudelleen. Ilman sitä meidän perheemme ei olisi siinä tilanteessa, jossa olemme nyt. Olen siitä hyvin kiitollinen.

Kiitollisuus oli yksi syy siihen, miksi Hussein päätti palata Suomeen – ja lopulta myös suorittaa varusmiespalveluksen.

– Ajattelin, että tämä on yksi tapa sanoa kiitos.

Kesken haastattelun Hussein alkaa hyräillä klassista Jääkärimarssia.

– Suomen lippu merkitsee minulle paljon, vaikka en ole kasvanut täällä. Kun kuuntelen esimerkiksi Jääkärimarssia, tunnen itseni isänmaalliseksi maata kohtaan, jossa en ole edes kasvanut. Se on vähän ironista, mutta olen iloinen, että voin tuntea niin.

Katse tulevaisuudessa

Hussein pohtii myös mahdollisuutta jäädä Suomeen palveluksen päätyttyä. Lääkärinä työskentely Suomessa vaatisi lisäopintoja ja kielikokeita.

– Se voisi kestää pari vuotta. Turkissa voisin jatkaa työtäni melkein heti. Haluan olla hyödyksi siellä, missä olen. En halua olla taakkana tai elää tuilla Suomessa.

Yksi asia on kuitenkin varma – palvelus on ollut hänelle ikimuistoinen kokemus.

– Olen nauttinut ajastani täällä. En malta odottaa, mitä tulevat kuukaudet tuovat.

Hussein pysähtyy hetkeksi miettimään ja hymyilee.

– Ehkä minussa on aina ollut vähän jotain suomalaista, vaikka kasvoin muualla.

Hussein kotiutui kesäkuussa.