Leo Luoto ei vihaa aamuja

"Lomapäivien" laulaja on tehnyt niin paljon musiikkia, että olisi varmaankin unohtanut 80-luvun laulunsa, ellei olisi saanut tietää varusmiesten kuuntelevan niitä.

Voi Luoja, voi Luoja! Vihaan aamuja! Nyt lomapäivä on, mä tyttöjä katselen vaan! 

Nämä vuonna 1985 ilmestyneet kappaleet, "Vihaan aamuja" sekä "Lomapäivät", on hyvin moni varusmies kuullut. Ne soivat likipitäen jokaisessa varuskunnassa Santahaminasta Ivaloon esimerkiksi lomillelähtöpäivän aamuna.

Ja ihmekös tuo – ovathan ne samaistuttavia. Lomalla monen viikon kiinniolon jälkeen ei tarvitse kuunnella johtajien määräilyä vaan saa elää vapaampaa elämää: kuunnella musiikkia, nauttia virvokkeita, vaikka rakastua. Ja toisaalta aamulla punkasta kauniin unen jälkeen puoli kuudelta herääminen ei aina riemastuta.

Leo Luoto ymmärtää kyllä.

– Mä voin kuvitella sen. Onhan siinä aika hyvä meininki, että voi p*rkele. Voin kuvitella myös, että kun loma koittaa, niin toiset lähtee ja toiset ei, Luoto virnistää.

Luodon levyttämien laulujen suursuosio varusmiesten keskuudessa aiheuttaa hänessä suurta hämmästystä, mutta vain positiivisessa mielessä. Ei niitä inttibiiseiksi ole alun pitäen kirjoitettu.

– Jos jengi tykkää eikä tämä ole vitsi, niin olen erittäin otettu. 

"Lomapäivät" on käännösteksti ranskalaisen Cookie Dingler -yhtyeen kappaleesta Femme libérée. Sen on kääntänyt suomeksi nyt jo edesmennyt sanoittajalegenda Vexi Salmi. Vihaan aamuja puolestaan on suomalaista tuotantoa. Sen on säveltänyt muusikko Hannu Takala ja sanoittanut Chrisse Johansson. Kappaleet ilmestyivät Luodon nimikkoalbumilla Leo Luoto 36 vuotta sitten.

Luoto kertoo ilmeisen vakavissaan, että kun lauluja kuunnellaan niin laajalti Suomessa, hän harkitsee niiden ohjelmistoon ottamista. Varuskunnassakin keikkailu kuulostaa hänestä hyvältä idealta.

Mutta kuka oikein on tämä mies legendaaristen inttibiisien takana?

Tuhansien keikkojen Leo

Muusikko Leo Luoto ei ole ollut kansakunnan valokeilassa juorulehtien uutisaiheena, mutta ei myöskään tuntemattomana marginaalissa. Mies on kotoisin Pieksämäeltä ja asuu nykyään Turussa. Hän laulaa ja soittaa bassoa. Ikää on 69 vuotta, ensi vuonna 70.

Hän saa valtion taiteilijaeläkettä, mutta keikkailee edelleen. Luoto on esiintynyt laivoilla, lavoilla ja ravintoloissa sekä levyttänyt muun muassa levy-yhtiö EMI:llä sekä Matin ja Tepon M&T Levyillä. Paljon on tullut esitettyä musiikkia, jonkin verran myös kirjoitettua itse. Kokemusta on, se ei jää epäselväksi.

– Jos luettelisin, keiden kaikkien kanssa olen soittanut, et uskoisi. Lista on niin pitkä, en itsekään muista, mitä on tullut tehtyä, Luoto sanoo.

Jo lapsuudesta Pieksämäeltä tutun Kari Tapion kanssa hän on soitellut aikanaan monta kertaa, Arja Korisevan bändiin Luoto pyydettiin aikoinaan, ja vanha yhteistyökumppani on myös Markku Aro. Juuri äskettäin tuli käytyä Oulussa musisoimassa teatterissa muun muassa Eino Grönin ja pitkäaikaisen bändikaverin Lea Lavenin kanssa.

– On hienoa, että saa edelleen soittaa itseään paremmassa seurassa, mies iloitsee.

Leo Luoto on saanut tehdä musiikkia työkseen 17-vuotiaasta asti, vuodesta 1969 alkaen. Se on todella onnekasta, mies sanoo. Innostus musiikkiin löytyi 13–14-vuotiaana, kun Luodon senaikainen Linnets-bändi sai treeneihinsä jammailemaan suositun The Renegades -brittibändin.

– Ura alkoi 17-vuotiaana suunnattomasta innosta musiikkiin. Oli kova kytö päästä jonnekin.

Siitä hän päätyi soittamaan tanssimusiikkia, kansainvälistä musiikkia, iskelmää, tangoa, poppia, ravintola-, hotelli- ja laivakeikkoja, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa…

Viime aikoina keikkoja on ollut koronan takia vähemmän. Vielä juuri ennen pandemiaa niitä oli yli sata vuoteen. Se on eläkeikäiseltä reipas määrä, mutta 1970-, 80- ja 90-lukujen tahti oli suorastaan mieletön.

– Vuonna 1995 minulla oli 307 keikkaa, joista 300 oli laivalla. Pisin pätkä, jonka olen vetänyt ilman vapaapäiviä välissä, on 87 päivää. Soitin laivoilla, kävin Helsingissä tai Turussa nukkumassa yön ja jatkoin taas, Luoto muistelee.

Esimerkiksi 1970-luvulla töitä sai tehdä niin paljon kuin jaksoi, ja palkkaa soittajille maksettiin taidon mukaan.

– Multa on usein kysytty, kuinka jaksan. Oli ihan fyysistä väsymystä soittamisesta, mutta kertaakaan ei ollut sellaista oloa, etten soita enää ikinä. Olen nähnyt kaikenlaista matkan varrella, monella ei kantti kestä, mies sanoo.

Luoto lahjoitti Ruotuväen toimitukselle vinyylilevyt ja kertoi, että keikkailisi mielellään varuskunnassa, kun koronatilanne hellittää.
Kuva: Henri Sorsa

Kun niin kutsuvasti musiikki soi...

Leo Luoto on ehtinyt näkemään suurimman osan itsenäisen Suomen musiikin vuosikymmenistä. On tapahtunut paljon: musiikin tuottaminen on digitalisoitunut, studioissa työskentelee vähemmän kerrallaan ja esimerkiksi rap-musiikki on syntynyt ja valtavirtaistunut.

– On tullut ja mennyt muoti-ilmiöitä. Esimerkiksi 70-luvulla oli paljon hyviä melodioita ja 80-luku oli hyvä pop-vuosikymmen, Luoto kuvailee.

On myös pysyviä asioita. Luodon mukaan sodanjälkeinen tanssimusiikki elää Suomessa edelleen esimerkiksi Agentsin ansiosta.

Hän ei usko, että huonoa musiikkia on olemassakaan.

– Rap ei ihan ole sukupolveni musiikkia ja kaikki ei mene minulle jakeluun, mutta sielläkin on hyviä tekijöitä, esimerkiksi Elastinen, Luoto myöntää.

Musiikki on hänelle selvästikin elämäntapa. Hienoimpia asioita, mitä se voi antaa, on yhdessä soittelu.

– On ollut hyviä aikoja ja hemmetin hienoja hetkiä soitellessa. Ei siinä bändissä tarvitse olla kuuluisuuksia, kunhan vaan porukka on hyvä, Luoto sanoo.

Mies kuvailee itseään nöyräksi muusikoksi ja painottaa, että on hienoa jakaa musiikin ilo nimenomaan muiden ihmisten kanssa.

– Olen asemoitunut arvostamaan ”the guy next to me”. Arvostus toisten työtä kohtaan on tärkeää joka ammatissa. Aina työstään ei saa palautetta. On hirveästi muusikkoja, jotka eivät näy.

Lomapäivä joka päivä

Nimikkoalbumin kannessa komeilee reilu kolmekymppinen mies. Leo Luoto katsoo kuvaansa ja nauraa tukalleen sekä paidan alta näkyville ”James Bond -rintakarvoille”. On kulunut aikaa, kun hän lauloi levylle siitä, kuinka riemukasta onkaan päästä lomille.

Jos Luoto ei olisi kuullut varusmiesten nauttivan hänen 80-luvun kappaleistaan, hän olisi ehkä unohtanut ne tyystin. On tullut tehtyä niin paljon muutakin.

– "Vihaan aamuja" on ihan okei biisi. Siitäkin on jo yli 30 vuotta aikaa. Näiden laulujen tekstit elävät määrätyssä ajassa. Jos tämän ikäinen jätkä laulaisi nuoruuden naiiveja biisejä, yleisö miettisi, että mitä tuo jätkä tekee, muusikko nauraa.

Varusmiehille ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittaville naisille hän lähettää lämpimät terveiset.

– Arvostan todella suuresti nuoria miehiä ja naisia, jotka suorittavat varusmiespalveluksen.

Ennen kuin haastattelu loppuu, on kysyttävä vielä yksi tärkeä kysymys. Vihaatko aamuja, Leo Luoto?

– En mä enää, mies vannoo.

Ymmärtäähän sen. Kun saa toteuttaa intohimoaan harrastuksena ja työnä, jokainen päivä on kuin lomapäivä.

– Kun kuulin, että nämä biisit ovat niin suosittuja, olin että perhana, pakko ottaa ne ohjelmistoon, Luoto kertoo.
Kuva: Henri Sorsa