Legendaarinen tarkka-ampuja Simo Häyhä oli pitkään tuttu vain kiihkeimmille sota-aikaan perehtyneille harrastajille

Suomen historian dosentti Marko Tikka kertoo, että historian brändääminen luo sotasankareita ja nostaa heidät kulttihenkilöiksi.

Ennen tarkka-ampuja Simo Häyhän tai Mannerheimin-ristin ritarin Lauri Törnin nousua myyttiseen sankarimaineeseen suomalaiset sotilasroolimallit olivat fiktiivisiä.

– Tuntemattoman sotilaan Koskelat ja Rokat seikkailivat monessa yhteydessä. Sotilaan kuva oli vahvasti toisesta maailmansodasta, kertoo Suomen historian dosentti Marko Tikka.

Tikan mukaan Häyhä urotekoineen oli pitkään tuttu vain kiihkeimmille sota-aikaan perehtyneille harrastajille.

– Kesti ainakin 1990-luvulle saakka ennen kuin hänestä tuli laajemmin tunnettu.

Esimerkiksi niin, että yläasteikäisten historiantunnilla Häyhän nimi nousee historian hahmona esiin.

Tikka arvioi, että Petri Sarjasen vuonna 1998 kirjoittama Valkoinen kuolema -kirja nosti tarkka-ampuja Häyhän laajempaan tietoisuuteen.

Myöhemmin suomalaiset levittivät englanninkielisillä julkaisuilla Häyhä-ilmiön nettiin, jossa hänen maineensa räjähti kansainväliselle tasolle.

– Tänä päivänä YouTube on täynnä erilaisia Häyhästä ympäri maailman tehtyjä videoita, ja hänet on nostettu tietynlaiseksi kulttihenkilöksi.

Tikka kutsuu ilmiötä historian brändäämiseksi. Hänen mukaan toisesta maailmasodasta on muodostunut suomalaisille kansakunnan alkumyytti, josta löydetään ja nostetaan esiin sankareita.

Entä minkälaisia ovat ne suomalaiset soturit, jotka jäävät maailmalla tunnettujen sotasankarien varjoon? Tähän vastaa Marko Tikan toimittama Sinivalkoisia sotureita -kirja. Teos käsittelee 1900-luvun vaiheiden erilaisia sankari-ihanteita, ja suomalaisten sotilaiden haasteita täyttää miehen muotti.

Velvollisuus ja miehisyys

Pohjoismaisen historian dosentti Anders Ahlbäck kirjoittaa teoksessa sodan ja miehisyyden välisestä yhteydestä. Ahlbäckin mukaan sukupuolen tutkiminen mieheyden kautta on varsin uutta historian tutkimuksessa.

– Perinteisessä sotahistoriassa sukupuolta ei huomioitu millään lailla, ja sitä seuranneessa sukupuolentutkimuksessa tutkittiin naisia tai naisten ja miesten välisiä suhteita. Kun korsuyhteiskunnassa on vain miehiä, niin sukupuoli on silloinkin vaikuttavana voimana.

Ahlbäckin mukaan mieheyden ihanteen säilyttäminen oli keskeinen syy sille, miksi asevelvolliset olivat valmiina lähtemään rintamalle, ja palveluksen välttely jäi marginaali-ilmiöksi. Vaatimukset aiheuttivat monille haasteita, ja rintamamiesten odotettiin vaikenevan sodan kauhuista kirjeenvaihdossaan läheisille.

Psyykkiset ongelmat jäivät kuohumaan, kun murtuneet miehet tukahduttivat tunteensa. Suomen historian dosentti Ville Kivimäki kuvaa entisten sotilaiden kotiinpaluuta tappion saattelemana. Kivimäen mukaan rintamalta palasi näkemyksiltään hyvin monenkirjava joukko miehiä.

– Nykynäkökulmasta voi unohtua, että sodan jälkeinen aika oli hyvin jännitteistä. Veteraaneilla oli entuudestaan hyvin erilaisia ideologisia ja poliittisia näkökantoja. Ihmiset tekivät hyvin erilaisia johtopäätöksiä sotakokemuksistaan.

Historijoitsijat Marko Tikka (vas.), Ville Kivimäki ja Anders Ahlbäck pohtivat julkistamistilaisuudessa ristiriitoja sotilasihanteiden ja todellisuuden välillä. Kuva: Niila Haapakoski

Kivimäki kertoo, kuinka sotia välittömästi seuranneina vaaran vuosina suhtautuminen rintamaveteraaneihin oli alhaisimmillaan. Entiset sotilaat luonnehdittiin ongelmatapauksiksi. 1950-luvun jälkipuoliskolla sodan muistikulttuuri palasi kansalliseen julkisuuteen. Kivimäki kuvailee tätä sodan muistamisen "renessanssiksi".

Heistä tuli veteraaneja

Sinivalkoisia sotureita on tietokirja, joka uppoutuu suomalaisten sotilaiden kokemuksiin ja asemaan 1900-luvun Suomessa. Kirjassa on usean tutkijan, kuten Tikan, Ahlbäckin ja Kivimäen, kirjoittamia esseitä, jotka siivittävät lukijan läpi eri vuosikymmenien ilmapiirien.

Valtaosa kirjasta keskittyy sotilaiden asemaan rauhan ajan yhteiskunnassa, jossa veteraanipolvi muodosti valtaosan työvoimasta, ja hiljalleen siirtyi politiikan ja yhteiskunnan johtotehtäviin. Veteraanijärjestöt kasvoivat ja aktivoituivat, ajaen läpi sosiaaliturvauudistuksia ja keskittymällä konkreettiseen eduvalvontaan.

1970-luvulla vasemmistolaiset opiskelijapiirit kapinoivat näkyvästi vanhempiensa sukupolvea ja isänmaallisia arvoja vastaan. 1990-luvun uuspatriotismi toi puolestaan isänmaallisuuden takaisin populaarikulttuuriin.

Nämä tulkinnat ajan hengestä eivät kuitenkaan kerro koko totuutta, vaan kirja paljastaa yhteiskunnassa vallinneet monenlaiset asenteet, ja aatteellisten vähemmistöjen saaman suhteettoman huomion.

Historian vaiheet toki näkyvät sotilaan roolin määrittelyssä ja suomalaisten suhtautumisessa veteraanien perintöön. Asevelvollisuusarmeija on selvinnyt monen kriittisen vaiheen läpi palvelemaan nykyisessä turvallisuustilanteessa.

Sotilaan miehinen identiteetti on kokenut murroksen, kun sotilaskoulutus ja -ammatti on mahdollistettu myös naisille. Niin kuin Sinvalkoisia sotureita -kirjan historian tarkkailujaksona, sotilaan muotti muovautuu edelleen.

Sinivalkoisia sotureita on Vastapainon kustantama, vuonna 2025 ilmestynyt tietokirja. Kirjoittajat Marko Tikka, Anders Ahlbäck ja Ville Kivimäki keskustelivat julkistamistilaisuudessa kirjakauppa Rosebud Sivullisessa