Lähtölaukaus kutsuntoihin Uudellamaalla
Syksyn tullessa koittavat kutsunnat tänä vuonna 18 vuotta täyttäville miehille. Uudenmaan aluetoimiston kutsuntoihin osallistuu lähes kolmannes koko maan kutsunnanalaisista.
Syksyn aikana aluetoimistot ympäri Suomen järjestävät kaikkiaan 455 kutsuntatilaisuutta 248 eri paikkakunnalla. Elokuun puolivälissä alkaneet kutsunnat jatkuvat aina 13. joulukuuta asti.
Tämän vuoden kutsuntoihin osallistuvat 35 000 nuorta miestä ovat pääsääntöisesti vuonna 2001 syntyneitä, joista suurin osa tulee aloittamaan palveluksensa vuoden 2021 aikana. Lähes kolmannes koko maan kutsunnanalaisista nuorista osallistuu Uudenmaan aluetoimiston järjestämiin kutsuntatilaisuuksiin, joista ensimmäinen järjestettiin Siuntiossa 20. elokuuta.
Kapteeni Essi Hoot kehottaa kutsuntoihin osallistuvia pohtimaan myös varavaihtoehtoja omille toiveilleen.
Kutsuntapäivänä tehdään kolme asevelvollisten kannalta merkittävää päätöstä liittyen palveluskelpoisuusluokkaan sekä aloittamispaikkaan ja -ajankohtaan. Kutsunnanalaisilla nuorilla on tilaisuudessa mahdollisuus perustella kutsuntalautakunnalle toiveitaan.
Kapteeni Essi Hoot Uudenmaan aluetoimistosta kertoo, että kutsunnanalaisten sijoittamiseen eri joukko-osastoihin vaikuttavat aluetoimistoille asetetut kiintiöt. Uudenmaan aluetoimistolla kiintiöitä on kuuteen eri joukko-osastoon lähialueella.
– On mahdollista päästä muihinkin joukko-osastoihin, mutta perustelluista syistä. Jos on ottanut asiasta selvää ja kertoo lautakunnalle, niin voidaan määrätä myös muualle, Hoot tarkentaa.
Sama koskee saapumiseriä. Hootin mukaan eniten paikkoja on tarjolla saapumiserissä, jotka astuvat palvelukseen noin kaksi vuotta kutsuntojen jälkeen, mutta muutamia paikkoja on tarjolla heti tulevalle vuodelle. Pisimmillään tämän syksyn kutsunnoissa voidaan aloittamisajankohdaksi määrätä saapumiserään vuodelle 2022.
– Opiskelujen ja yleisesti elämäntilanteen mukaan määrätään palvelukseen, Hoot vakuuttaa ja muistuttaa, että tarvittaessa voi hakea saapumiserän vaihtoa kutsuntojen jälkeen.
Suurimman osan kutsunnanalaisista aluetoimisto tavoittaa suunnitellusti kutsuntojen kautta, vaikka kaikki eivät saavu määrättyyn kutsuntatilaisuuteen syystä tai toisesta.
– Lähetämme muistutuskirjeitä niille, jotka eivät ole tulleet oman kunnan tai kaupungin kutsuntoihin. Toki aina on tultava omiin kutsuntoihin, mutta niillä jotka jättävät tulematta, on mahdollisuus osallistua vielä joulukuun kutsuntatilaisuuksiin.
Kutsuntatilaisuuksien yhteydessä asevelvolliset saavat tietoa oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan asevelvollisena sekä toisaalta palveluksen tarjoamista mahdollisuuksista. Kysymyksiä palvelukseen liittyen voi esittää myös paikalla oleville varusmiehille.
– Varusmiehiä on mukana järjestämässä kutsuntatilaisuuksia ja lisäksi he esitteleävät taisteluvarustusta sekä näyttävät videoita, Hoot avaa.
Uudenmaan aluetoimiston järjestämissä kutsunnoissa Siuntiossa oli kaksi Kaartin jääkärirykmentin varusmiestä kertomassa varusmiespalveluksesta omasta näkökulmastaan.
Nuorten pohjatiedot asepalveluksesta ja yleisesti asevelvollisuudesta vaihtelevat. Osa on jo hakenut erikoisjoukkoihin, mutta osa ei vielä tiedä juuri mitään asepalveluksesta. Suurin osa on silti kuullut palveluksesta ainakin kavereiltaan tai sukulaisiltaan ja sävelet saattavat olla selvät jo kutsuntapäivänä.
Tietoa ja neuvontaa on tarjolla kutsuntapäivänä, sillä viimeaikaiset muutokset ovat saattaneet jäädä huomaamatta osalta nuorista. Tammikuun 2021 saapumiserässä alkaa kokeilu, jonka myötä merivoimissa laivapalvelukseen voi päästä vain tammikuun saapumiserästä ja kyseisen tehtävän palvelusaika pitenee 255 päivästä 347 päivään.
– Nyt muistutimme, että vielä vuonna 2020 heinäkuun saapumiserästä on mahdollista päästä laivastoon.
– Kaikki vastaavat muutokset käydään läpi kutsuntaoppitunnilla. Maavoimien esikunnasta annetaan ohjeistus, miten kutsunnat suoritetaan ja mitä asioita tulee esittää kutsuntaoppitunnilla.
Hoot näkee kutsunnat toisaalta velvollisuutena, mutta myös mahdollisuutena miettiä tulevaisuuden suunnitelmia. Kutsunnoissa on paikalla kunnan edustajana sosiaalityön ammattilainen tai nuorisotyöntekijä, jotta jo kutsuntatilaisuudessa voidaan antaa apua tai neuvoja tuen tarpeessa oleville.
– Osalle kutsunnat ovat ensimmäinen kosketus puolustusvoimiin ja ensimmäisiä itsenäistymisen askelia. Yhteiskuntaan kuuluu oikeuksien lisäksi velvollisuuksia ja he joutuvat tekemään isoja päätöksiä, miten he rytmittävät opiskelut tai muun elämän varusmiespalveluksen kanssa, Hoot summaa.