Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Lähetys käyntiin, herra luutnantti!

Koko kansan tuntema juontaja Jussi-Pekka Rantanen on ollut uutisten ja erilaisten ajankohtaisohjelmien vakiokasvo jo vuosien ajan. Hänen kasvonsa tunnistaa lähes jokainen, mutta millainen ihminen niiden taakse kätkeytyy?

Jussi-Pekka Rantanen on puinut yhdessä katsojien kanssa niin Linnan juhlien pukuloistoa kuin koko Suomea järkyttäneitä tapahtumia. Ylellä uutisjuontajana ja -tuottajana toimimisen lisäksi hän tekee myös keikkaluontoisia juontajan töitä. Päätyminen uutispöydän taakse on vaatinut Rantaselta lannistumatonta asennetta ja vuosien ahkeraa työskentelyä.

Porista kotoisin oleva Rantanen kertoo asuneensa rintamamiestalossa vanhempiensa ja viisi vuotta nuoremman siskonsa kanssa. Kadun varrella asui paljon samanikäisiä lapsia, jotka ottivat mukaansa leikkimään ja pelaamaan jalkapalloa. 

– Ehkä Porilla on hieman rouhea maine, mutta minulla on ainakin erittäin lämpimät lapsuusmuistot sieltä, Rantanen hymähtää.

Lapsuudessaan hän oli hyvin eläinrakas ja toivoi yli kaiken omaa lemmikkiä. Pikkupojalle oli kuitenkin kova kolaus, kun hän ei allergiansa vuoksi voinut sellaista saada. Rantanen yritti lievittää harmitustaan lukemalla koiranhoito- ja rotuoppaita.

– Olihan se näin jälkeenpäin ajateltuna aivan järjetöntä, Rantanen naurahtaa.

Luonnontiedepainotteisesta lukiosta valmistuessaan Rantanen joutui vaikean valinnan eteen. Tunnolliselle ja ahkeralle opiskelijalle olisi auennut opiskelupaikkoja monille eri aloille. Hänet oli esimerkiksi hyväksytty englannin tulkkaamisen koulutukseen, mutta kieltäytyi lopulta paikasta. 

Valinta oli pakko tehdä, joten hän yritti pohtia alaa, jossa saisi yhdistää mahdollisimman paljon kaikkea. Rantasen monet kiinnostuksen kohteet yhdistyivät lopulta tiedotusopissa, jota hän lähti opiskelemaan Tampereen yliopistoon.

– Minulle on ollut aina vaikeaa päättää, mitä tekisin isona. En tiedä olenko oikealla alalla vieläkään, Rantanen virnistää.

Yhdeksi elämänsä parhaista vuosista Rantanen nimeää Texasissa vietetyn vaihtovuoden. Siellä hän sai ainutlaatuisen mahdollisuuden valita erittäin laajalta kurssitarjottimelta ilmaisia kursseja, jotka olivat muille maksullisia. Rantanen oli innostunut elokuvanteosta ja päätyikin tekemään lopputyönsä siihen liittyen.

– Opin vaihtovuotenani esimerkiksi digitaalileikkausta, josta oli minulle todella paljon hyötyä Suomeen palatessa. 

Maanpuolustus miellyttää

Armeijan vihreisiin Rantanen astui vuonna 1994 Porin prikaatissa, Säkylässä. Hän oli päättänyt hakeutua pioneerin koulutukseen, koska halusi haastaa itseään.

– En ollut mikään atleettinen nuori mies, mutta ajattelin, että olisi todella hienoa olla rankassa hommassa. Joku olisi voinut sanoa, että ehkä ei kannata, mutta hyvin se sujui ja päivääkään en kadu, Rantanen toteaa.

Lopulta reserviupseerikurssille päätynyt Rantanen palasi kokelaana Säkylään. Hänelle oli käynyt ilmi, että hänet oli nimetty vanhan miehistönsä joukkueenjohtajaksi. Tämä tarkoitti sitä, että Rantanen joutui johtamaan alokasajan palvelustovereitaan. 

Hän muistaa yksikköön saapuessaan törmänneensä erääseen "kovaan" kaveriin, joka seisoi ulko-oven vieressä. Rantasta alkoi hermostuttaa, kuinka tuttu mies suhtautuisi häneen kokelaana.

– Ennen kuin ehdin sanoa mitään, toivotti kaveri minut tervetulleeksi takaisin ja aukaisi minulle oven. 

Rantanen toimi omien sanojensa mukaan reiluna ja kunnioittavana johtajana. Hänen alaisensa toimivat mielellään hänen kanssaan yhteistyössä ja vaadittavat työt saatiin hoidettua hyvin.

– Sellaista kannustavaa ja valmentavaa johtamista tulisi olla jokaisessa modernissa organisaatiossa enemmän, Rantanen pohtii.

Nykyinen reservin luutnantti on käynyt kotiutumisen jälkeen kertaamassa Säkylän varuskunnassa. Kertaamisesta on jäänyt Rantaselle hyviä muistoja, kuten erilaisten ihmisten tapaaminen ja itsensä haastaminen uusien asioiden äärellä.

Lempeä ja sisukas persoona

Rantanen kertoo arvostavansa ihmisissä empatiakykyä sekä kohteliasta käytöstä. Toisia kunnioittavaa suhtautumista esiintyy hänen mukaansa nykypäivänä hämmentävän vähän.

– Äitini kutsuu tätä "sydämen sivistykseksi". Pidän tätä oleellisempana asiana, kuin esimerkiksi kirjasivistystä, Rantanen pohtii.

Kyky asettua toisen ihmisen asemaan on yksi uutisjuontajan suurimmista vahvuuksista niin siviili- kuin työelämässä. Arjessa kanssakäyminen muiden kanssa on helpompaa ja miellyttävämpää, kun omaa tunneälyä. Työssään Rantasen on ensisijaisen tärkeää osata asettua katsojan asemaan.

Televisiosta tuttu Rantanen on menestynyt elämässään sinnikkään asenteensa avulla.

– Meidän tulee osata muokata sanoja ja tapaa esiintyä mahdollisimman ymmärrettäväksi ja selkeäksi, jotta katsoja voi tajuta asiat vaivatta, Rantanen avaa.

Jos Rantanen voisi muuttaa yhden piirteen itsessään, hän lisäisi hitusen tervettä itsekkyyttä. 

– Olen ehkä liian kiltti ja myönnyttelevä ihmisenä. Inhoan ristiriitoja ja konflikteja, mutta ei niitä ole hyvä loputtomiin asti vältellä, Rantanen pohtii.

Vuorotyöläisenä hänen on ollut pakko löytää harrastuksia, jotka ovat ajasta riippumattomia. Etenkin korona-aikana erilaisten ajanvietteiden merkitys on korostunut.

Liikunta on ollut Rantaselle jo pitkään keino selvitä kiireisistä ja pitkistä päivistä. Hyvä fyysinen kunto kantaa hänen mukaansa hyvin pitkälle. Aktiivinen liikunta auttaa Rantasta myös pitämään huolta ulkoasustaan.

– En voi kieltää, ettenkö kokisi ulkonäköpaineita alalla, jossa ollaan jatkuvasti esillä, Rantanen myöntää.

Juontajaa on kasvatettu jo lapsesta lähtien tekemään asiat tunnollisesti ja kunnolla. Parhaansa tuli yrittää tai sitten olla kokonaan yrittämättä.

– Jos tein läksyissä huonoja kaunokirjaimia, äiti kumitti ne pois ja sitten tehtiin ne kunnolla uudestaan, Rantanen muistelee.

Omille lapsilleen Rantanen ei ole yhtä ankara, mutta kannustaa heitä aina tekemään parhaansa. Hän kertoo ymmärtävansä hyvin, että joskus riittää vähän vähempikin.

Kasvatuksensa ansiosta Rantanen on paiskinut ahkerasti töitä koko elämänsä ja se on vienyt hänet elämässään pitkälle. Ihmiset arvostavat hänen työmoraaliaan ja paneutumistaan.

– Yleensä kova vaivannäkö on palkittu. Ihmiset tulevat usein kiittelemään minua perehtymisestäni ja uutterasta työnteostani, Rantanen selittää.

Rautainen ammattilainen

Uutisankkuri kertoo peruspäivänsä alkavan kello 11 kokouksella, jonka jälkeen hän valmistautuu päivään muun muassa suunnittelun, taustoituksen sekä maskeerauksen merkeissä. Rantanen tekee töitä yhdessä uutistuottajan kanssa, jolloin he valitsevat uutisia ja rakentavat lähetyskokonaisuuksia.

– Käymme uutisoitavat asiat suurpiirteittäin läpi aamun kokouksessa, joten en voi töihin tullessani vielä tietää päiväni sisältöä, Rantanen kertoo.

Iltapainoitteinen työ on muuttunut vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Aiemmin päivän uutisoinnista vastasi kaksi juontajaa, jotka vuorottelivat lähetyksiä. Nyt he hoitavat kokonaisen päivän yksin, juontaen itse jokaisen lähetyksen. 

– Meille tehtiin vakituiset työparit juontajista ja tuottajista, joiden avulla pyrimme minimoimaan ylimääräiset kontaktit, Rantanen avaa.

Rantanen on työskennellyt vakituisesti Ylellä jo yli 20 vuoden ajan.

Radio- ja tv-lähetyksissä toimivat tietyt lainalaisuudet, joiden mukaan teksti rakennetaan. Juontaja muotoilee uutisista päivän mittaan katsojille tai kuulijoille sopivia. Rantasen mukaan tekstin hiominen mahdollisimman ymmärrettäväksi ja toimivaksi puheeksi on aika ajoin haastavaa. 

– Uutisjuontaja on vähän kuin ravintolan hovimestari: hän tarjoilee toimittajien tuottamat uutiset parhaalla mahdollisella tavalla katsojalle, Rantanen vertaa.

Yhdeksi rankimmista uutisoitavista asioista Rantanen nostaa Kauhajoen kouluampumisen. Vaikka juontaja kertoo kykenevänsä unohtamaan työasiat vapaalla suhteellisen helposti, palautui kyseinen tapaus mieleen itkun saattelemana.

Japanin yleisradion NHK:n kanssa tehty yhteistyö oli myös mieleenpainuva tapaus. Rantasta pyydettiin mukaan tekemään tv-sarjaa Töhokun tsunamin ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkimainingeista.

– Jälkikäteen voin vain ajatella, että kuinka ihmeessä olen päätynyt tällaisiin paikkoihin, Rantanen toteaa.

Televisiotuotantoa hän kuvailee hyvin tekniseksi aselajiksi ja ryhmätyöllä toimivaksi kokonaisuudeksi.

– Jotta saadaan hyvä lähetys aikaiseksi, niin se vaatii monen palikan loksahtamista kohdilleen, Rantanen huomauttaa.

Yleisessä uutisoinnissa juontaja kertoo olevansa "allerginen" klikkiotsikoille ja turhalle uutisoinnille. Hänestä otsikon tulisi kertoa pääuutinen, eikä ensisijaisesti kalastaa lukijaa.

Kysyttäessä epämieluisia sanoja ja sanamuotoja Rantanen silminnähden innostuu. Hän kertoo omistavansa paljon henkilökohtaisia mieltymyksiä tyyliasioita koskien.

– Yksi asia, jota siivoan usein pois, on sanan "tänään" käyttö. Sähköisissä tiedotusvälineissä kaikki uutisoitavat asiat tapahtuvat ensisijaisesti samana päivänä, joten se tuo vain häiriötä uutiseen. Tuntuu, että jotkut toimittajat jopa rakastavat tämän sanan viljelyä, Rantanen kommentoi.

Mustalle listalle pääsevät myös lauseenvastikkeet ja omistusliitteen unohtaminen lauseista. Sanavalinnoissa on myös paljon omia mieltymyksiä. Esimerkiksi kritisoida-verbin sijasta hän suosii vanhempaa muotoa kritikoida.

– Nämä ovat sellaisia tapauksia, joissa molemmat ovat oikein, mutta toinen on vanhempi ja  hitusen verran parempi muoto, Rantanen naurahtaa.

Eräs uutistyössä opittu asia oli sanan "menehtyä" merkitys. Rantanen sai selville, että kyseinen sana tarkoittaa vain hidasta ja riutuvaa kuolemaa.

– Tällaisia tulee aina välillä, että ahaa, taas opin jotain uutta suomenkielestä, Rantanen selittää.

Jokaista tarvitaan

"Minkälaisesta ihmisestä tulee hyvä toimittaja?" on Rantasen mukaan kysymys, jota hän kuulee usein. Hän ei opiskeluaikanaan ollut mielestään mikään erityisen hyvä toimittaja, eikä kokenut suurta kiinnostusta uutisia kohtaan. Lopulta hän ymmärsi, että ihmisten ei tarvitse mahtua tiettyyn muottiin ollakseen hyviä jossakin.

Sama pätee Rantasen mukaan asepalvelukseen. Nuorempana hän kuvitteli, että armeijassa pärjätäkseen tulee olla tietynlainen. 

– Palveluksessa ollessani havahduin siihen, kuinka erilaisia ihmisiä armeijassa oikeasti on.

Rantanen oli reserviupseerikurssinsa priimus, jonka johdosta hänen äitinsä istui kurssijuhlan ajan komppanian päällikön vieressä. Tänä aikana Rantasen äiti oli todennut päällikölle, ettei hänen poikansa ole varsinaisesti mikään sotilasintoilija. 

– Kapteeni oli vain vastannut, että hei, meillä on niitä jo aivan tarpeeksi. Se oli aika lohdullista, ettei tarvitse olla mikään supersotilas tai kova intoilija, vaan jokainen voi pärjätä ihan hyvin, Rantanen kiteyttää.