Kirurgiaa ja tetsausta – Lääkintäreserviupseerikurssilla luodaan kenttälääkinnän kärkijoukko

Potilas tuodaan kiireesti paareilla leikkaussaliin. Tilanne on paha: lävistävä ampumahaava vatsassa ja oikeassa alaraajassa.

Potilas vastaa kysymyksiin heikosti, ja verenkierto on epätasaista. Kyljistä roikkuvat pleuradreenit, jotka keräävät potilaan keuhkoista verta.

Potilaan käsivarteen kiinnitetään tippa, kasvoille laitetaan maski, jonka kautta pumpataan lisähappea ja monitorin sensorit liitetään rintaan sekä käsiin. Potilas pistetään uneen, ja hänelle annetaan kivunlievityslääkkeitä.

Ongelmia ilmenee heti, potilas ei mahdu ahtaille paareille kokonaan. Makuuasentoa täytyy muokata, jotta leikkauksen aikana ei synny uusia vammoja huonosta asennosta.

– Terävää! kuuluu kirurgin huuto, kun hän ottaa skalpellin käteen.

Apurit ovat valmiina. Veitsen terä kiiltää leikkaussalin valoissa. Tilassa kuuluu vain monitorin piippaukset ja teltan ilmalämpöpumpun kevyt surina.

Anestesialääkäri antaa luvan leikata.

Ensimmäinen viilto. Rintakehän luut ja lihakset paljastuvat. Kouluttaja ohjaa kohtaan, josta leikataan seuraavaksi. Vaurioituneet sisäelimet on löydettävä sekalaisesta massasta, joka on ihmisen keho.

Sotkuisen sisusten tonkimisen jälkeen vuoto löytyy ja potilaan henki pelastuu. Kirurgi pyyhkii otsahikeä käsivarteensa.

– Onhan sulla kaikki hyvin? kouluttaja kysyy potilaalta.

– Juu on, hän vastaa.

Kyseessä oli onneksi vain lääkintäreserviupseerikurssin simulaatioharjoitus. Potilas puki päälleen ihmiskehoa muistuttavan haarniskan, joka sisälsi tekoelimiä ja -verta. Pukua voi leikata kuin oikeaa potilasta, mutta täysin turvallisesti.

Perusteet myös johtamisesta

Ilmakaarin pystytetty EHAS M2005 -teltta saa sähkönsä aggregaatista ja lämpönsä ilmalämpöpumpusta.

Rakennelma koostuu kolmesta moduulista. Keskimoduuli on tarkoitettu potilaiden vastaanottoon. Siellä potilaille tehdään triage, eli arvioidaan hoidon kiireellisyys ja tarve.

Potilaat siirretään vakavissa, punaisissa tapauksissa leikkaussaliin. Helppoja toimenpiteitä vaativat vihreät kiikutetaan evakuointimoduuliin.

Nyt teltassa harjoittelee erilaisten simulaatioiden avulla 267. lääkintäreserviupseerikurssi.

Simulaatioharjoituksilla kurssi saa todenmukaisen kuvan potilaiden hoitamisesta ensihoitoasemalla.

– Simulaatiossa pystytään jo hieman hahmottamaan niitä kädentaitoja, joita kurssilaiset mahdollisesti tarvitsevat, kertoo Sotilaslääketieteen keskuksen kirurgian ylilääkäri Janne Heikkinen.

Kirurgisessa harjoituksessa hyödynnettiin päällepuettavaa haarniskaa, joka sisältää tekoelimiä ja -verta. Kuva: Sol Martin Jõemaa

Kurssille otetaan ensisijaisesti vain lääkäreitä, joten kurssin koko on pieni. Useat kurssilaiset tuntevat toisensa jotenkin jo entuudestaan yliopistoverkostojensa kautta.

– Tällä kurssilla upseerioppilaat saavat perusteet yleisestä johtajakoulutuksesta ja saavat koulutusta kyvyistä toimia lääkintäjoukon johtajana, kertoo lääkintäreserviupseerikurssin johtaja, kapteeni Tommi Oksanen.

Varusmiespalveluksen päätyttyä nykyiset kurssilaiset kotiutuvat reservin vänrikkeinä. Ennen sitä edessä on vielä vaiheikas asepalvelus.

Rukin jälkeen silloiset kokelaat harjoittelevat toimimista Puolustusvoimien normaaliolojen terveydenhuollon parissa joukko-osastojen terveysasemilla kuukauden ajan.

Tämän jälkeen he tulevat kuukaudeksi takaisin Riihimäelle jatkokoulutukseen. Johtajakaudeksi lääkintäkokelaat siirretään puolustushaarojen joukkotuotantoon perehtymään omaan poikkeusolojen tehtäväänsä.

Simulaatioharjoitusten laatua parantaa se, että lääkärit pystyvät keskenään luoda tarkkojakin potilastilanteita. Kuva: Sol Martin Jõemaa

Hyötyä kurssista on Oksasen mukaan molemminpuolisesti. Puolustusvoimat saa reserviin poikkeusoloihin koulutettuja lääkäreitä, jotka osaavat toimia osana kenttälääkintää ja tarvittaessa johtaa omaa joukkoaan kentällä.

Samaan aikaan lääkärit saavat johtajakoulutuksen, jota Oksasen sanoin on hyvin vähäisesti, jos ollenkaan lääketieteellisessä yliopistossa. Tästä on hyötyä esimerkiksi työelämässä.

Kurssia kouluttaa kolme pysyvän henkilökunnan jäsentä – johtaja, vääpeli ja suunnittelija. Sotilaslääketieteen keskuksen lääkärit ja kenttäsairaanhoitajat tukevat kurssin lääketieteellistä ja ensihoidollista koulutusta.

Valaan vatsaa muistuttavassa, verraten siistissä ja lämmitetyssä ympäristössä kurssista saa jopa aika rennon vaikutelman.

– Lääkäri ei oo jääkäri, heittää eräs kurssilainen.

Lääkäri vai jääkäri?

Pakettiautot pysähtyvät sopivaan kohtaan mäntyjen väliin. Varusmiehet hyppäävät autosta ja ryntäävät korven uumeniin.

Rynnäkkökiväärit ojossa ja varusteet kilisten joukkue etenee maastossa puulta puulle. Terävät käsimerkit sekä aseilla osoittelu näyttävät, miten ja minne joukko liikkuu.

Taistelijat syöksyvät asemiinsa, kukin tähystää omaa aluettaan. Tositilanteessa tässä varauduttaisiin suojaamaan ensihoitojoukkueen toimintaa viholliselta.

Kun joukko on ryhmitetty oikeaoppisesti, viikoittain vaihtuva joukkueenjohtaja kutsuu kurssin koolle.

– Annan teille nyt perustamiskäskyn, kuuluu tulevan upseerin vielä epävarma ääni.

Kun käsky on annettu, osa kurssilaisista menee siirtämään autoja ilmasuojaan, toiset lähtevät hakemaan telttatarvikkeita.

Kurssi avaa paikalle tuodun kontin raskaat ja natisevat ovet. Sisällä on lattiasta kattoon laatikoita, paareja, telttakankaita ja kaikkea muuta, mitä ensihoitoaseman teltan pystyttämiseen tarvitaan.

Kurssilaiset kantavat toinen toistaan painavampia tavaroita teltan perustamispaikalle. Yksi taistelupari kantaa viittä paaria kerrallaan. Toinen raahaa laatikkoa, jossa on punainen risti ja jonka painon on merkitty olevan yli sata kiloa.

Lääkintäreserviupseerikurssille haetaan lääkäreitä, mutta kurssille pääsee myös esimerkiksi hammas- ja eläinlääkäreitä sekä pitkälle opiskelleita opiskelijoita. Kuva: Sol Martin Jõemaa

Tämä on kurssin ensikosketus EHAS 80/MOD-teltan kasaamisesta. 80/MOD eroaa M2005-teltasta melkein kaikin tavoin, paitsi lääkinnällisten välineiden osalta.

Sähköistä ja kuivasta lattiasta ei ole merkkiäkään. Liikkua pitää jatkuvasti lievässä kyyryssä, eikä pimeässä teltassa edes näe kunnolla, vaan istumapaikan löytääkseen eteenpäin täytyy pyrkiä käsin tunnustelemalla.

Silti kummassakin telttamallissa on tosipaikan tullessa suoritettava samoja toimintoja.

Heikkinen kertoo, että kenttälääkinnässä tärkeimmät ja yleisimmät kirurgiset toimenpiteet ovat paineilmarinnan purku ja verenvuodon tyrehdyttäminen. Ensihoitoasemilla myös korostuu se, kuinka hyvin asiat on suunniteltu ja valmisteltu.

– Harjoituksessa kurssi harjoittelee ensimmäistä kertaa ensihoitojoukkueena toimimista, kertoo kapteeni Oksanen.

Ensihoitojoukkue on noin 40 henkilön kokoinen yksikkö, johon kuuluu lääkintäaliupseereita ja lääkintämiehiä. Tulevien lääkintäupseerien tehtävä on toimia hoitopaikoilla lääkärinä, joka tarvittaessa pystyy johtamaan ryhmää tai joukkuetta.

– Lääkärijutut osataan jo, mutta telttaa ei olla kasattu, letkauttaa eräs kurssilainen.

Ensihoitoteltta ei ensi silmäykseltä näytä eroavan mitenkään normaalista puolijoukkueteltasta, jossa on yksi kamiina ja muutama naamiointiverkko. Tarkemmin katsottuna kuitenkin näkee, että siinä onkin kaksi telttaa, joita lämmitetään neljällä kamiinalla ja peitetään puolella tusinalla naamiointiverkkoja.

Kurssilaiset ihmettelevät tavaroiden määrää tovin, mutta ryhtyvät toimeen työnjaon jälkeen. Toiminta näyttää melkein siltä, että telttaa kasataan ensimmäistä kertaa. Kuka hoitaa kamiinat ja kuka lyö kiilat maaperään?

Lyhyen hämmennyksen jälkeen kaaos alkaakin muodostua järjestyneeksi toiminnaksi. Toiset kasaavat naamiointiverkkoja, toiset taas sujahtavat teltan uumeniin pystyttämään keskisalkoa.

Avaimena on kommunikaatio ja ryhmähenki, jonka mahdollistaa kurssin poikkeuksellisen pieni koko sekä panostus vertaisjohtamiseen ja oppilaiden itsenäisyyteen. Lopputuloksena on ehkä vaatimaton, mutta toimiva ensihoitoasema, jonka ryhmä kasasi reilusti alle määräajassa.

Tiivis ja yhtenäinen porukka

– Ollaan aika tiivis porukka ja kaikki kyllä viettävät mielellään aikaa toistensa kanssa, kommentoi upseerioppilas Annina Nyström.

Hänen mukaansa se, että kaikki ovat käyneet tai ovat lääkiksessä tekee ryhmästä yhtenäisen.

– On ainakin yksi yhteinen intressi, mistä puhua, Nyström lohkaisee.

Kurssin jäsenet ovat kukin reilusti vanhempia kuin varusmiehet yleensä. Se luo Nyströmin mukaan erityisen tunnelman verrattuna hänen omaan alokastupaan, jossa tupalaiset olivat melkein kymmenen vuotta nuorempia.

Kurssilaisia on vain 14, mikä on noin puolet vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Tämä tarkoittaa lisäponnisteluja harjoituksissa, joista osa on tarkoitettu suuremmalle määrälle.

Lääkintäreservikurssin tavallista pienemmällä kurssilla ryhmähenki korostuu erityisen paljon. Kuva: Sol Martin Jõemaa

Kurssin tarkoituksena on opettaa oppilaille myös kouluttamista. Oppilaat kouluttavat toisilleen eri kenttälääkinnän osa-alueita, kuten ensihoitoa, hengityksen turvaamista ja suojelutoimintaa.

– Mikä on koulutuksessa tärkeintä? No, että koulutettava oppii, Oksanen kertoo kurssille.

Koska paikalla on vain lääkäreitä, koulutuksissa käytetään ammattisanastoa ja latinankielisiä termejä. Samat asiat on kuitenkin ajan saatossa tarkoitus opettaa myös tavallisille lääkintäaliupseereille.

Koulutuksissa kurssilaisia aktivoidaan erilaisilla haasteilla ja kilpailuilla. Yhdessä harjoituksessa kurssilaiset jakautuivat pareihin, jotka etsivät eri välineitä, kuten stetoskooppeja ja imukatedreja teltan laatikoista. Leikkimuotoisessa kilpailussa nopein pari voittaa.

– Lääkärit ovat kaikki kilpailuhenkisiä, kertoo eräs kurssilainen.

Lääkintäreserviupseerikurssin aikana oppilaat suorittavat myös ensimmäisen aliupseerikurssin. Kuva: Pauli Hytönen

Työtä tehdään hämärässä teltassa myrskylyhtyjen valossa. Kahden kamiinan lämpö saa aikaan tukalan tunnelman, mutta lämpö on ensisijaisen tärkeää potilaiden hoidossa. Maasta nouseva kosteus ja kamiinoista karannut savu luovat telttaan tunnelmaa.

Eräällä kouluttajien pitämällä rastilla kurssi oppii, että kenttälääkinnässä tulee improvisoida tosissaan. Jatkuvan potilasvirran, vähäisten varusteiden ja epätasaisten täydennysten myötä välineitä tulee korvata mitä mielikuvituksellisimmin keinoin.

Rikkoutuneita raajoja lastoitetaan ensisijaisesti riittävän vahvoilla kepeillä, mutta jopa rynnäkkökivääri toimii lastana tarpeen vaatiessa. Ranteissa lastana toimii halko, mutta myös lipas. Nilkkaa voi taas tukea kenttälapiolla.

Kiinnikkeinä käytetään jesaria, kiristysremmejä tai vöitä. Pehmusteena lastalle toimii loukkaantuneen ylimääräiset vaatteet.

Sotilaskoulutuksen määrä yllätti

Lääkintäreserviupseerikurssin oppilaat suorittavat A-jakson normaalisti eri joukko-osastoissa. Tämän jälkeen he siirtyvät Riihimäelle suorittamaan neljän viikon varusmieslääkärikurssia, jonka jälkeen lääkintä-RUK alkaa.

– Lääkintäreserviupseerikurssi on yhtä pitkä kuin maavoimissa, mutta sisältöä on paljon enemmän, Oksanen avaa kurssista.

Hän jatkaa, että AUK-1 sisältyy kokonaisuudessaan kurssiin, ja lääkinnällinen puoli lisää sisällön määrää.

Lääkintäreserviupseerikurssin järjestää Puolustusvoimien logistiikkalaitokseen kuuluva Logistiikkakoulu. Kurssin jälkeen lääkintäkokelaat osallistuvat Riihimäellä vielä jatko- ja täydennyskoulutusjaksoille.

Metsässä lääkärit todistavat, että he pystyvät myös paljon muuhun, kuin ainoastaan sisätyöhön. Kuva: Pauli Hytönen

Upseerioppilas Nyström kertoo, että kurssi on tähän mennessä ollut rankka, mutta lopulta mielekäs.

Hän sanoo, että koulutus ei ole vaikuttanut hänen urasuunnitelmiinsa.

– Minua on aina kiinnostunut trauma- ja akuuttilääketiede, niin sille linjalle olen vieläkin lähtemässä, Nyström avaa.

Hänelle kurssilla on ollut iso merkitys. Päätöstä piti miettiä monta vuotta, ja sen lisäksi naisena vapaaehtoiseen asepalvelukseen haku vei oman aikansa.

Toisaalta jääkärikoulutuksen määrä on yllättänyt hänet.

– Luulin aluksi, että olisi koko painopiste siinä, että seistään lämpimässä teltassa ja ollaan lääkäreitä.

Ensihoitoasema tunnissa pystyyn

Kurssi herää metsän pimeyteen ja sumuun. Jo ennen kuin aamu on kunnolla sarastanut, sadepisarat ovat tehneet tuttavuutta varusteiden kanssa.

Päivällä edessä on teltan siirtäminen uuteen paikkaan. Tiedustelu- ja valmisteluosasto on tiedustellut uuden ryhmittymisalueen, johon ensihoitoasema on tarkoitus perustaa uudelleen.

Metsässä lääkärit todistavat, että he pystyvät myös paljon muuhun, kuin ainoastaan sisätyöhön. Kuva: Pauli Hytönen

– Siirretäänkö myös majoitusteltat? kurssilainen kysyy kouluttajilta.

Vastaus on kyllä. Sotilaan mieli kuitenkin jaksaa, ja toiminta jatkuu tahdikkaasti.

Aikataulu on tiukka. Teltat ja tavarat pitää saada konttiin sekä ruoka vatsaan mahdollisimman pian. Siirtyminen ei voi odottaa.

Kurssilaiset liukastelevat mudassa kantaessaan entistä painavampia, läpimärkiä telttakankaita.

Kastuneet vaatteet ja varusteet mukanaan kurssi ahtautuu ajoneuvoihinsa moottorimarssia varten. Rapa roiskuu, ja pakun pohja taputtelee maanpintaa kuoppaisella metsätiellä.

Poltteleva kiire takamuksen alla lämmittää kurssilaisia eikä sadetta edes huomaa metsän läpi juostessa. Hermot kiristyvät aikapaineen noustessa, teltta on saatava pystyyn.

Ensihoitoaseman tulee olla valmis liikenneohjauksen kera tunnissa siitä hetkestä lähtien, kun joukko saapuu alueelle.

Lääkintäreserviupseerikurssin harjoituksissa on käytössä nukke, jolla voi harjoitella esimerkiksi ilmateiden turvaamista. Kuva: Pauli Hytönen

Vain yhden harjoituskerran jälkeen kurssi suoriutuu mallikkaasti, ja vielä paljon haastavammassa ympäristössä. Jokainen kurssilainen ymmärtää työnsä tärkeyden kentällä. Ja se auttaa jaksamaan.

– Yksittäiselle taistelijalle on paljon helpompaa lähteä toteuttamaan haastavia ja välillä jopa vaarallisia tehtäviä, kun tietää, että hänestä pidetään huolta, jos jotain käy, Oksanen kertoo.