Utin jääkärirykmentti

Helikopteri pimeällä lentokentällä.

Helikopterit tukevat tarvittaessa poliisia ja Rajavartiolaitosta vaativissa virka-aputehtävissä.

Kymenlaaksossa voi syksyn aikana olla korvatulpista hyötyä

Joel Poskiparta

Maavoimien helikopterit harjoittelevat pimeälentoa joulukuun puoleenväliin asti, mistä voi aiheutua meluhaittaa.

Kaakkois-Suomessa saa varautua syksyn aikana yöllisiin helikopterien ääniin, sillä Utin jääkärirykmentin Helikopteripataljoonan pimeälentokoulutus alkaa maanantaina 22. syyskuuta 2025 ja se ajoittuu viikoille 39, 42, 45, 49 ja 50. 

Utin jääkärirykmentin tiedotteessa kerrotaan, että koulutuslentotoimintaa on noin 150 kilometrin säteellä Utin lentokentästä, painopisteenä Kymenlaakson alue. Osa lennoista suuntautuu kuitenkin eteläiselle meri- ja rannikkoalueelle. 

Lentotoiminnasta voi aiheutua meluhaittaa, jota Helikopteripataljoona pyrkii välttämään reittisuunnittelulla sekä noudattamalla melua vähentäviä lentomenetelmiä silloin kun mahdollista. 

Lentotoiminta alkaa pimeän tultua maanantai-iltaisin ja päättyy torstain ja perjantain välisenä yönä. Koulutuslennot päättyvät, kun suunnitellut lentokierrokset ovat päättyneet, kuitenkin viimeistään kello 3.00 mennessä. 

NH90-kuljetushelikoptereilla ja MD500-kevythelikoptereilla suoritettavaan lentotoimintaan liittyy myös väliaikaisten tukeutumispaikkojen käyttäminen esimerkiksi helikoptereiden tankkaukseen.

Utin jääkärirykmentin viestintäkoordinaattori Pia Enroos kertoo, että tukeutumispaikkoja perustetaan tarvittaessa lähinnä Puolustusvoimien alueille ja Utin lähialueen muille lentokentille.

Harjoituksissa käytetään osittain matalaa lentokorkeutta. Pimeälentojen aikana mahdollisesti käytetään valonheittimiä sekä omasuojajärjestelmiin kuuluvia soihtuja, joiden valot voivat kirkkaalla säällä näkyä kauas.

Enroos kertoo, että varusmiehet osallistuvat harjoituksiin omien tehtäviensä mukaisesti. Muun muassa helikopteriapumekaanikot osallistuvat rajoitettuihin käyttöhuoltotehtäviin ja säiliöautonkuljettajat helikoptereiden polttoainetäydennykseen.

– Kaikki Puolustusvoimien helikoptereille suunnitellut sotilaalliset tehtävät tulee kyetä toteuttamaan myös heikoissa valaistusolosuhteissa, Enroos toteaa.

Pimeys tuo Enroosin mukaan helikoptereiden operaatioille suojaa, jonka takia yölentoja on tärkeää harjoitella. Puolustusvoimilla on myös ympärivuorokautinen helikopteripäivystys, jonka tehtävät on pystyttävä toteuttamaan vaativissakin sääolosuhteissa.