Kylmää kiipeilyä
Jääkiipeily eroaa muista kiipeilylajeista niin varusteiden kuin olosuhteiden osalta. Kiipeilijät kertovat, että monet hurahtavat lajiin jo ensimmäisen kokeilun jälkeen.
Klik, klik, klik.
Elinan Liukkoilan hakut iskeytyvät jäähän, kun hän kiipeää pystysuoraa jääseinää ylöspäin. Varmistusköyden toisessa päässä oleva Jaakko Risku kannustaa alhaalla.
– Jäätä! Kuuluu Liukkoilan huuto ja pian nyrkin kokoiset jääkimpaleet iskeytyvät maahan Riskun viereen.
Oulun kiipeilyseuran jääkiipeilytornilla on maaliskuisena keskiviikkona hiljaista. Toinen puoli tornista on jään peitossa ja toinen puoli vuorattu vanerilla. Molemmilla puolilla voi harjoitella jääkiipeilyä.
Oulun kiipeilyseura huolehtii tornin jäädytyksestä talvikaudella. Huhtikuun loppupuolella tornilla järjestettiin jääkiipeilykilpailut. Kuva: Oskari Aumo
Vaikka tänään kiivetäänkin jääkiipeilytornilla, Liukkoila ja Risku käyvät kiipeämässä myös luonnossa. Posiolla sijaitseva Korouoma on heidän suosikkipaikkansa kiivetä luonnonjäätä Suomessa. Kesäisin he nauttivat Olhavan kallioista Repoveden kansallispuistossa.
Risku kertoo, että samoin kuin muidenkin kiipeilylajien suhteen, Suomessa on melko rajallinen määrä kiipeilypaikkoja ja ne ovat pieniä verrattuna esimerkiksi Ruotsin ja Norjan puitteisiin.
– Suomessa olevat paikat ovat tosi hyviä, mutta ne ovat tosi hajallaan ja matalia. Jos vertaa Ruotsiin tai Norjaan, jossa voi olla 600 metriä korkea jääputous ja vieressä 800 metriä korkea. Suomessa ne ovat maksimissaan 60 metriä korkeita, Risku päivittelee.
Liukkoila kuitenkin mainitsee, että Suomessakin on hienoja paikkoja, joihin tullaan ulkomailta asti jääkiipeilemään.
Pitkän kiipeilypäivän jälkeen on voittajafiilis. "Kyllä sitä kaikkeen pystyy, kun vain tekee" Liukkoila tiivistää. Kuva: Oskari Aumo
Liukkoilalla on takanaan noin neljän vuoden kiipeilyura. Hän aloitti boulderoinnista, josta oli luontevaa jatkaa köysikiipeilyn ja kalliokiipeilyn pariin. Lopulta kaverit houkuttelivat kiipeämään jäätä. Liukkoila kertookin, että kiipeily on helpointa aloittaa sisätiloista, vaikka jääkiipeily eroaakin sisäkiipeilystä.
– Boulderoinnista ja sisäkiipeilystä saa peruskestävyyttä ja voimaa. Jääkiipeily on vähän erilaista, kun siinä ei ole otteita mistä pitää kiinni, vaan pitää osata lukea jäätä ja löytää hyvät paikat hakuille, Liukkoila opastaa.
Putoaminen kielletty
Liukkoila ja Risku ovat vetäneet jalkoihinsa jääkiipeilykengät, joihin he ovat kiinnittäneet jääraudat. Liukkoila potkii kenkiensä piikkejä jäähän ja ponnistaa ylemmäs. Käsissään hänellä on jäähakut, joita hän hakkaa vuorotellen jäähän ja vetää niillä itseään ylöspäin. Varusteet eroavat siis muista kiipeilyn lajeista.
Monille tutumpia kiipeilyvarusteita edustavat valjaat, köysi ja kypärä, joka suojaa kiipeilijää iskuilta ja putoavalta jäältä.
Jääkiipeilykenkiin kiinnitetään jääraudat, jotka uppoavat jäähän kiivetessä. Kuva: Oskari Aumo
Turvavarusteet, kuten valjaat ja kypärä ovat tärkeitä kiivetessä. Kiipeilijän on myös varottava, ettei vahingoita köysiä hakuilla tai jääraudoilla. Kuva: Oskari Aumo
Liukkoila ja Risku ovat itse välttyneet suuremmilta tapaturmilta, mutta riskeihin täytyy aina varautua.
– Jääkiipeilyssä on yleensä sellainen sääntö, että ei saa pudota. Kun on terävät jääraudat ja hakut, niin onhan se vaarallista pudota jäällä, Liukkoila varoittaa.
Kiipeilijät muistuttavat myös luonnon riskeistä, joihin ei aina voi varautua. Jää elää ja voi muuttua lämpötilan mukana radikaalisti lyhyessäkin ajassa.
– Jäällä on sellaisia riskejä, joista ei välttämättä tiedä. Siellä voi olla lumipenkka, joka voi tulla lumivyörynä alas. Eikä jäätä aina näe syvälle. Se saattaa näyttää pinnasta hyvältä, mutta olla syvemmältä heikkoa, Risku havainnollistaa.
Jäästä voi löytää hyviä koloja hakuille. Kuva: Oskari Aumo
Riskun mukaan jäätä oppii kuitenkin lukemaan helposti. Hän kertoo, että lämpötila on jään koostumuksen kannalta merkittävä tekijä ja eri lämpötiloissa kiivetessä oppii ymmärtämään, millaista jää on esimerkiksi kovalla pakkasella tai lauhalla kelillä.
Liukkoilan mukaan tavanomaisin riski liittyy kuitenkin putoavaan jäähän.
– Lähinnä suurin riski on se, kun joku kiipeää jäätä ja varmistaja on jääputouksen alla. Kiipeilijä saattaa tiputtaa jääkimpaleita alas, joten alapuolella olevan pitää olla varuillaan ja katsoa, tuleeko jääsadetta niskaan.
Jaakko Risku haaveilee vuorioppaan urasta. Hän haluaisi viedä asiakkaita kiipeilemään vuorille. Kuva: Oskari Aumo
Kasvava laji, mutta tiivis yhteisö
On Riskun vuoro kiivetä Liukkoilan varmistaessa. Hän kiipeää tänään vaneriseinää, johon on kiinnitetty kiipeilyotteita, joihin jäähakut asetetaan. Kenkiensä piikkejä hän potkii vaneriin kuin jäähän. Välillä hän ottaa jäähakun suuhunsa saadakseen kätensä vapaaksi.
Risku kiipeää ketterän näköisesti ja pian hän onkin jo melkein huipulla. Kuva: Oskari Aumo
Risku kertoo viettäneensä aikaa kiipeilyseinillä ja -kallioilla lapsesta asti. Hänen isänsä on aktiivinen kiipeilijä, ja hän otti poikansa pienestä pitäen mukaan kiipeilemään niin kotimaassa kuin Euroopassakin.
– Nuorempana ajattelin, että ainoastaan köysikiipeily olisi minun juttuni. Mitä enemmän olen kehittynyt ja nähnyt erilaisia kiipeilylajeja, huomaan, että tosi pienet asiat tekevät niistä kaikista siistejä. Siinä pysyy mielenkiinto, kun käy talvella jääkiipeilemässä, keväällä boulderoimassa ja kesällä kiipeää pidempiä köysireittejä, Risku avaa harrastustaan.
Hänen mukaansa kiipeily on yksi nopeimmin kasvavia lajeja. Muiden kiipeilylajien puolelta valuu koko ajan lisää harrastajia jääkiipeilyn pariin.
Elina Liukkoila on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa Oulun kiipeilyseuran jääkiipeilykurssit ovat pääsääntöisesti täynnä ja yleensä kaikki kokeilijat hurahtavat lajiin.
Jaakko Risku hypää roikkumaan otteeseen reitin lopuksi. Kuva: Oskari Aumo
Siinä, missä jääkiipeilyn pariin löytää koko ajan lisää harrastajia, ilmastonmuutos luo omat haasteensa. Liukkoila kertoo talven säätilojen vaihtelevan eri tavalla kuin aiemmin, mikä vaikeuttaa jään muodostumista.
– Ei ole pitkiä pakkaskausia, vaan esimerkiksi Posiolla saattaa olla -30 astetta pakkasta ja parin päivän päästä huomattavasti vähemmän. Jäästä tulee paljon epävarmempaa kiivetä ja siitä saattaa lähteä isoja paloja irti, mikä on oma riskinsä kiipeilyn kannalta, Liukkoila kertoo.
Riskun mukaan lajin aktiiviharrastajat ovat tiivis yhteisö, ja kiipeilijät tuntevat toisensa ulkomaita myöten. Toisaalta uusiakin tuttavuuksia löytyy.
– Putouksilla tutustuu aina uusiin ihmisiin. Saattaa olla, että seuraavaksi viikonlopuksi kysyykin vaikka helsinkiläistä kiipeämään, Liukkoila hymyilee.
Elina Liukkoila ja Jaakko Risku nauttivat päästessään viettämään aikaa luonnossa kiipeillen. Kuva: Oskari Aumo
