"Kurssista tulee olennainen osa Ilmavoimien koulutusta" – Suomi osallistuu Weapons Instructor Course 26 -kurssin lentotoimintaan Alankomaissa
Harjoituksessa keskitytään erityisesti Hornet- ja F-35-hävittäjien väliseen yhteistoimintaan, mikä on hävittäjämallien rinnakkaiskäyttöön valmistautuvalle Suomelle ajankohtainen aihe.
Ilmavoimat osallistuu Alankomaissa järjestettävään kansainväliseen Weapons Instructor Course (WIC) 26 -kurssin lentovaiheeseen.
6.–10. heinäkuuta järjestettävä lentotoimintavaihe on osa kahden vuoden välein pidettävää kuuden kuukauden mittaista kurssia, joka sisältää myös teoriavaiheita.
Satakunnan lennoston Ilmataistelukeskuksen johtaja, everstiluutnantti Ville Uggeldahl kertoo kyseessä olevan ensimmäinen kerta, kun Suomi osallistuu virallisesti kurssille.
– Suomi on ollut aiemmin mukana kurssin lentoviikoilla, mutta nyt olemme virallisesti oppilasstatuksella mukana.
Uggeldahl toimii Alankomaihin lähetettävän noin 50 henkilön vahvuisen lento-osaston johtajana. Osastoon kuuluu henkilöstöä Satakunnan, Lapin ja Karjalan lennostoista.
Varsinaisessa lentovaihessa on mukana viisi suomalaista F/A-18 Hornet -hävittäjää.
– Lennämme neljällä hävittäjällä, mutta yksi hävittäjä toimii varakoneena, Uggeldahl tarkentaa.
Suomen ja isäntämaa Alankomaiden lisäksi kurssilla on mukana hävittäjiä ja henkilöstöä Norjasta, Tanskasta ja Belgiasta.
Suomen lento-osasto tukeutuu lentotoiminnan ajaksi Alankomaiden pohjoisosassa sijaitsevaan Leeuwardenin tukikohtaan.
Hävittäjäsukupolvien välistä yhteistyötä
Kurssin lentovaiheessa harjoitellaan Uggeldahlin mukaan 4. ja 5. sukupolven hävittäjien välistä yhteistoimintaa kansainvälisessä ympäristössä.
Suomen osalta tämä tarkoittaa nykyisten Hornet-hävittäjien ja tulevien F-35A Lightning II -hävittäjien toiminnan yhteensovittamista.
– Suomalaiset Hornet-lentäjät suunnittelevat yhdessä F-35-lentäjien kanssa lentotehtävälle optimaalisen toteutustavan, joka hyödyntää molempien lentokoneiden suorituskykyjä maksimaalisesti.
Eri hävittäjämallit voivat Uggeldahlin mukaan hyödyntää yhteisessä tehtävässä omia vahvuuksiaan tavalla, joka tekee yhdistelmästä tehokkaamman kuin mitä hävittäjät olisivat erillään toisistaan.
– Horneteille ja F-35-hävittäjille jaetaan tehtävät ja vastuut uhkasidonnaisesti sekä kokonaisuus vaiheistetaan suorituskykyjen optimoimiseksi, jolloin myös uhan aiheuttama riski saadaan pienennettyä.
– Hornet pystyy tukemaan F-35-hävittäjää eri keinoilla ja päinvastoin, mikä tekee yhdistelmästä entistä tehokkaamman uhkaa vastaan, Uggeldahl avaa.
Harjoituksesta saatu kokemus on Suomelle hyvin ajankohtaista, sillä tulevia F-35-hävittäjiä käytetään siirtymävaiheessa samanaikaisesti Hornet-hävittäjien kanssa. Ensimmäiset F-35-koneet saapuvat Lapin lennostoon syksyllä.
Suomen tavoitteena on osallistua WIC-kurssille jatkossakin ja tehdä siitä vakiintunut osa Ilmavoimien henkilöstön koulutusta.
– Kurssi on tulevaisuudessakin olennainen osa Ilmavoimien koulutusta. Siellä koulutetaan hävittäjälentäjien lisäksi taistelunjohtajia sekä tehtävätuen ja tiedustelutuen henkilöstöä.
Uggeldahl pitää kurssilta saatua opetusta arvokkaana ja ainutlaatuisena.
– WIC-kurssin pitkien perinteiden ansiosta opettajakaartin osaaminen on hyvin kattavaa. Osallistuvat maat pystyvät yhdistämään suorituskykynsä, lisäämään keskinäistä tiedonvaihtoa ja toimimaan siten entistäkin tehokkaammin, Uggeldahl kuvaa.