Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kurjuus ja paine kasvattavat taistelijasta reserviupseerin

Reserviupseerikoulun johtamisharjoitus on kurssin viimeinen testi, joka asettaa upseerioppilaiden osaamisen ja henkisen sekä fyysisen jaksamisen äärirajoille. Hyviä johtajia ei synny lähelläkään mukavuusaluetta.

Pian upseerioppilaat suuntaavat Reserviupseerikoulusta takaisin joukko-osastoihinsa rinnassaan kaksi kimaltelevaa messinkisalmiakkia. Ennen kuin lupa kiinnittää himoitut arvomerkit rintaan heltiää, on upseerioppilaiden suoriuduttava vielä yhdestä haasteesta, mystisestä johtamisharjoituksesta eli JOHA:sta, jonka sisällöstä liikkuu jos jonkinmoisia tornareita.

Johtamisharjoitus on tulevien upseerikokelaiden viimeinen tulikoe, joka asettaa kaiken opitun koeteltavaksi. Testiin joutuvat niin aselajitaidot kuin kyky toimia johtajana sekä ryhmän jäsenenä. Harjoitus työntää tulevat upseerikokelaat epämukavuusalueelleen ottamaan selvää henkisestä ja fyysisestä kestokyvystään. 

– Varusmiehillä ei yleisesti ottaen ole juurikaan kokemusta kurjista ja vaativista oloista, vaikka niissä oloissa pitäisi pystyä johtamaankin. Sodan ajan äärimmäistä kurjuutta emme pysty saavuttamaan, mutta yritämme luoda harjoituksesta koettelevan ja opettavaisen ketään rikkomatta, kurssin johtaja, everstiluutnantti Tommi Sikanen kertoo. 

Kohti tuntematonta

Toimintakyvyn haastaminen lähtee liikkeelle väsymyksestä ja sitä seuraavasta jatkuvasta rasituksesta. Upseerioppilaat revittiinkin sängyistään kohti JOHA:n koettelemuksia jo varhain yöllä. Yön tunteina päästiin muun muassa pakkaamaan varustus tarkkuutta vaativasti sekä nauttimaan raskaasta aamuliikunnasta ennen kuin jalkoja kurittavat marssit harjoitusalueille alkavat.

Aamuun mennessä yksiköt ovat hajautuneet ympäri Haminan lähiseudun talvisia harjoitusmaastoja suorittamaan kymmenittäin erilaisia rastitehtäviä. Saapuessamme paikalle ohitsemme liitää ampumaradalle suunnistavia ryhmiä. Radalla ryhmät ehtivät hädin tuskin pysähtyä, kun kouluttaja käskyttää ryhmän juosten luoksensa. Yrittäessäni ennättää kuulemaan ryhmän ohjeistusta kuuluukin jo käsky: "toteuta!"

– Harjoitusta leimaa todella nopea tempo. Kun ei ole aikaa suunnitella, vaan hypätään suoraan toimintaan, testataan todellisia johtajan kykyjä. Taistelutantereellakin vaikeat päätökset on tehtävä hetkessä vajain tiedoin. Painetta luo myös jatkuva epätietoisuus tulevasta. Osallistujat eivät tiedä edes, mitä viiden minuutin päästä tapahtuu, oppaanamme toimiva Sikanen avaa. 

Sikanen kertoo tehtävässä toistuvan tiukan aikapaineen ja nopean tahdin vuoksi samat ilmiöt: kukaan ei ymmärrä paineessa ottaa johtajan roolia, vaan tehtävän suorittaminen ajautuu jopa päättömäksi räiskinnäksi. Johtajalle tärkeä ominaisuus on kyetä arvioimaan
tilanne ja miettimään edes pieni hetki, mistä on kysymys ja millä tavalla saatu tehtävä on
parasta ratkaista.

Työntää, työntää!

Parkkipaikalta näemme luutnantin seisoskelemassa massiivisen kuorma-auton vierellä, ja kuten olettaa saattaa, pian paikalle ryntää ryhmä työntämään kuorma-autoa naama irvessä. Ainakaan yrityksen tai huudon puutteeseen ei tehtävä kaadu. Ryhmän puskiessa rekkaa eteenpäin katse kiinnittyy väistämättä puhkeamispisteessään pullisteleviin ohimoihin ja epätoivoisesti jäisestä maasta pitoa etsiviin saappaisiin. 

Ennen kuin rekkaa työntävien taistelijoiden henki on ehtinyt tasaantua, juoksevat he kovaa vauhtia kohti tien päässä siintävää ampumarataa. Sukset kainaloissa kolisten ryhmä saapuu radalle, jossa tehtäväksi paljastuu pelastaa kidnappauksen uhrit vihollisen käsistä. Jälleen kerran aikaa valmistautua ja suunnitella tehtävän toteutus on tuskin nimeksikään. 

– Tässä on kaikille kaksi luotia. Jokaisen pitää ampua ne. Älkääkä ampuko omia. Koska voidaan aloittaa? ryhmän johtajana toimiva taistelija kysyy. 

– Teidän aika käy koko ajan, kuuluu kouluttajan vastaus, ja taistelijat ryntäävät hätääntyneesti asemiinsa.

Nopean tulituksen jälkeen ryhmä on jo tiessään, vaikka voin edelleen haistaa ruudin kitkerän hajun. Sivullisen silmään suoritus näyttää vakuuttavalta, mutta Sikanen tietää kertoa, että harjoitukseen luotu paine tekee tehtävänsä ja rokotti tulenkäytön johtamista tälläkin rastilla. 

Upseerioppilaat pääsivät ottamaan voimistaan mittaa työntäessään hajonnutta rekka-autoa.

Runtu sekoittaa pään

Jätämme parin minuutin aikamääressään sinnittelevän ryhmän juoksemaan kohti seuraavaa rastia ja siirrymme kohti hiukan erilaisia haasteita – muistia ja nokkeluutta testaavia rasteja. Johtajan mielen pitää nimittäin leikata terävästi myös uupuneena. 

Avatessani auton oven säpsähdän jonkin matkan päästä kuuluvaan terävään käskytykseen. Runnuttaminen on kuin vanhasta sotaleffasta, jossa kiihkoilevan vääpelin sapekas huuto karmii alokkaiden selkäpiitä.

– Liikkeelle! Liikkeelle! Liikkeelle! Mars ja mars! Tulkaa jo, nuori luutnantti huutaa läpitunkevasti kohti vastaanotosta silminnähden pelästynyttä ryhmää. 

Pienen tauon jälkeen sama käsittely jatkuu entistä suurempi vaihde silmässä. Päästyämme paikalle valkenee syykin. 

– Korotamme ääntämme ja olemme armottomia tarkoituksella, sillä se saa suuren osan menemään lukkoon ainakin hetkeksi. Sitä pelästyy, kun kouluttaja, jonka tukeen on voinut turvautua viimeiset kuukaudet, onkin yhtäkkiä kääntynyt itseä vastaan, rastia vetänyt luutnantti avaa. 

Tarinointi loppuu lyhyeen, kun seuraava ryhmä tulee näköpiiriin, ja tiukka käskyttäminen alkaa jälleen. Hämillään oleva ryhmä asettuu hieman pelokkaankin oloisena riviin odottamaan tulevaa. 

– Mitä sitten tehdään? Mitä tehdään, kun tullaan rastille? ILMOITUS! Johtajaaa! luutnantti ärähtää pomppiessaan ryhmän edessä. 

Mokansa ymmärtänyt ryhmän johtaja astuu vaivaantuneesti esiin ja aloittaa ilmoitusta jokseenkin muistuttavan mongerruksen, jonka luutnantin ärhäkkä "muotoon" -huuto keskeyttää. Viimeistään nyt upseerioppilaille valkenee, että päivästä ei tule helppo.  

Aivopähkinään annetun ajan kuluessa loppuun jatkuu sama käskyttäminen. Miesten mielentilasta kertonee jotain heidän kompuroivat askeleensa ja maahan tippuvat kynät heidän palauttaessa vastauksiaan. Käsittely selvästikin teki tehtävänsä. Hämmästelen, miten ihmismieli voikin olla herkästi horjuva, vaikka oppilaista jokainen on ollut vastaavassa koulutustilanteessa jo kymmeniä kertoja. 

– Tiukka kuri luo tekemiseen painetta ja koettelee psyykettä. Täällä toistuvat joka vuosi samat ilmiöt, sillä harvalla nuorella on kokemusta johtamisesta tai johdettavana olemisesta. Tällöin toimintaa ei voi peilata omien kokemustensakaan kautta. Toiminnan vieraus sitten ilmenee esimerkiksi juuri jäätymisinä, Sikanen tuumii.

Ryhmät pisteellä vaihtuvat tiheään, mutta ilmiöt kunkin ryhmän kohdalla toistavat itseään. Ankara kuri tosiaankin sekoittaa pään. Paineen luomisella on kuitenkin tarkoituksensa. Vaikeasti hahmotettavassa yllättävässä tilanteessa hankalien päätösten teko ja kriittinen päättely on johtajalle ominaista väsyneena ja paineen alaisenakin. 

– JOHA on johtamisen viimeinen testi, joten pyrimme viemään toimintakykyä kohti usein
kuvitteellisia kipukynnyksiä. Kahden viikon päästä nämä taistelijat kuittaavat itselleen joukkueet johdettavaksi, ja sitten on pakko tehdä päätöksiä itse, oli tilanne mikä hyvänsä, Sikanen kertoo. 

Harjoitus testaa laajasti sotilaan perustaitoja. Taistelijat suorittivat muun muassa lyhyitä tehtäviä ampumaradoilla.

Vielä hymyilyttää

Jatkamme matkaa tarkoituksenamme kiertää läpi kaikki loput viidestä yksiköstä. Läpi matkan tien vartta reunustavat rastejaan kohti talsivat partiot. Auton lämmöstä ohikulkijoita tarkkaillessani koen hiukan huonoa omatuntoakin lokoisista oltavistani, sillä jokainen sotilas osaa samaistua tilanteeseen, jossa olosuhteista huolimatta on pakko puristaa eteenpäin. 

Toisella harjoitusalueella aukeaa yllättävä näky. Joukko on syömässä ja aterioinnin seasta kuuluu nauruakin.

– Vielä hymyilyttää, joku huikkaa ohi kävellessään. 

– Hyvä, niin pitääkin, Sikanen vastaa. 

Hymyt hyytyvät nopeasti, kun taistelijat löytävät itsensä raahamassa toisiaan tulen alla evakuoinnissa muutaman kymmenen sentin korkuisessa tilassa. Liian ylös nouseminen tietää ankaraa aikarangaistusta, jota kukaan ei halua langettaa ryhmälleen. Ovathan kaikki suoritukset arvioitavia. Suoritustaan aloittelevan ryhmän harmiksi alkua säestää kouluttajan "osuma" -huudot. Seurattuamme tovin ryhmän tuhinaa ja irvistelyä on tuomion lukemisen aika: ryhmä voi hyvittää osumansa tekemällä 20 burpee-hyppyä. Keskustelu suorittamisesta jää kesken ajan loppuessa, ja ryhmä päätyy tekemään 10 hyppyä. 

Aseiden kalske ja suusta karkaavat kirosanat säestävät väsyneiden taistelijoiden suoritusta, mutta lopulta ryhmä pääsee jatkamaan matkaansa. Ensimmäisen 12 tunnin aiheuttama uupumus alkaa olla havaittavissa, sillä viimeisten on jo vaikea kammeta itsensä ylös viimeisiin hyppyihin. 

– Tässä varustuksessa ja ympäristössä kymmenenkin hyppyä on todella rankka suoritus, Sikanen valottaa. 

Toisaalta tälläkin rastilla taistelijoiden olisi ollut mahdollista säästää voimiaan älykkäällä johtamisella ja resurssien viisaalla käytöllä. Ne ovat johtamisharjoituksen keskiössä. Rastin kouluttajan mukaan yksinkertaisuuden sijaan päivän aikana nähdään kaikki mahdolliset variaatiot suorituksista. 

Löydämme maastosta pikaista ruokataukoa viettämään saapuvia lopen uupuneita polkupyöriään metsän halki kantaneita taistelijoita, joiden kiusaksi tulevan yöpaikan viereen pystytetään lämmintä telttaa kuljettajille. 

– En pidä kesän johaa minään, naurahtaa puuhun nojaileva taistelija.

– En pidää koko johaa minään. Ei paljon paina, huutaa toinen toistaiseksi jaksamistaan uutterasti uhoava upseerioppilas.

Sikanen kuitenkin vakuuttaa, että harjoitus toisinnetaan aina yhtä vaativana, eikä yksikään kurssi pääse muita helpommalla. 

– Toki tällä kertaa kova pakkanen testaa osaamista oman toimintakyvyn ylläpitämisestä. Toisaalta kylmä pitää liikkeessä, joten turhaa taukoilua ei tule, ja suoritukset etenevät nopeammin, Sikanen tuumii. 

Reserviupseerikoulu järjestää kaksipäiväisen johtamisharjoituksen nykyään kaikille yksiköille samanaikaisesti kahdesti vuodessa. Eroja löytyy kuitenkin yksiköiden välillä, sillä jokaisen yksikön harjoitus on omanlaisensa. 

Voittamaton yhteishenki

Huolimatta jatkuvasta henkisestä ja fyysisestä kuormituksesta, jonka ainoa tehtävä on venyttää suorituskyvyn rajoja, upseerioppilaat suhtautuvat haasteisiin ihailtavalla innolla ja asenteella. Vaikka jokainen askel näyttää edellistä raskaammalta, ja pahin siintää vasta edessä, kääntävät ohi kiitävät ryhmät hymyn kasvoilleen kävellessämme heidän ohi.

– Parasta mitä voi tehdä housut jalassa, ohi marssiva taistelija ilakoi. 

Toinen tekijä, josta taistelijat eivät suostu luopumaan, on yhteishenki. Vaikka rasitus tekee helposti ihmisestä kärttyisän, on kaverien tukeminen kiinteästi osa suoritusta. Vaikkapa joukon työntäessä rekkaa ilmoille kajahti huomattavasti enemmän tsemppihuutoja kuin kirosanoja. 

– Täällä vertaisten tuki on ainutlaatuista. Kukaan ei kilpaile ketään vastaan, ja kaikki ovat samalla viivalla ja samalla osaamistasolla tukemassa toisiaan. Pian se jossain määrin muuttuu, kun kokelas on yksin joukkonsa edessä vastuussa kaikesta, Sikanen huomauttaa.

Johtamisharjoitus ei päästä ketään helpolla, vaan koettelee niin henkistä kuin fyysistäkin sietokykyä.

Kurjuutta pitää maksimoida

Sikanen kertoo, että usein Puolustusvoimista puhuessa nousee esiin käsitys, että turhasta kurjuudesta ja palveluksen kafkamaisuudesta pitäisi pyrkiä eroon.

– Asia ei ole niin yksiselitteinen. Hyviä sotilasjohtajia syntyy osaltaan kovassa paineessa, joten teemme asioita kurjuuden harjoittelemiseksi. Eihän johtaja voi huolehtia omasta joukostaan, jos hän ei tiedä, mistä puhuu. Suomalaisen sotilasjohtajan pitää aina pystyä johtamaan esimerkillä. Ihminen myös oppii parhaiten virheistään, joita täällä tekee liki pakostikin, Sikanen linjaa.

Sikanen vertaa johtajaksi kasvamista juoksemisen aloittamiseen: ensimmäinen kerta sattuu, kymmenen seuraavaa sattuvat vielä enemmän, mutta lopulta homma alkaa luistaa. Kipukynnys nousee vain kolkuttelemalla sen rajoja. Siksi oppilaat laitetaankin voittamaan itsensä henkisellä ja fyysisellä tasolla läpi nousujohteisen kurssin. Esimerkiksi luvassa olevan öisen pulikoinnin funktio on nostaa sietokykyä ja kyetä voittamaan pelkonsa väsyneenä. 

Sentään taistelijoille mahdollistetaan yölepo, mutta ainoastaan siksi, että heidät voidaan herättää heidän nukahdettuaan. Miksi? 

– Koska se tuntuu aivan hirveältä. Paljon helpompi olisi sinnitellä nukkumatta, Sikanen naurahtaa. 

Jutustelumme keskeyttävät näkyviin kiitävät pyöräilevät partiot. Uupumus heijastuu telamiinoja roikottavien taistelijoiden kasvoilta silmän kantaman päähän. 

– Ei kannata murjottaa. Se ei auta mitään eikä ketään. Matka on vasta alkanut, huutaa Sikanen kurssilaisilleen. 

Matkaa on vielä toden totta jäljellä. Jättäessämme upseerioppilaat taaksemme harjoitus on vasta alle puolen välin. Kenties yön pimeydessä tähtitaivaan Sirius johdattaa reserviupseerikurssi 257 "Siriuksen" taistelijoita kohti ansaittua lepoa ja johtajakautta.