Kunnolla loppuun saakka
Kersantti Mikko Laurila haki alun perin valmiusyksikön lääkintäpuolelle, mutta päätyi lopulta tyytyväiseksi tiedusteluryhmän ryhmänjohtajaksi.
Kersantti Mikko Laurila / Jääkäriprikaati / 2. jääkärikomppania / TJ 9
“Olen tiedusteluryhmän ryhmänjohtaja ja ryhmämme toimii Jääkäriprikaatin toisen jääkärikomppanian valmiusyksikön tiedustelijoina. Alokasjakson olin Jääkäriprikaatin tukikomppaniassa. Siellä oli mukavaa, sain hyvän tuntuman intin arkeen.
Halusin valmiusyksikön lääkintäpuolelle, mutta sain käskyn siirtyä tiedusteluun ja suoritin sitten aliupseerikurssin täällä. Aliupseerikurssilla suoriuduin ihan hyvin. Tiedustelun puolella ei ollut kuin kaksi aliupseerioppilasta. Meidän aukin pistekeskiarvo taisi olla 90 %. Kymmenes päivä syyskuuta minut ylennettiin kersantiksi, ilmeisesti suoriuduin hyvin tehtävistäni.
SERE:ssä, eli selviytymisharjoituksessa olimme nälässä ja se oli yleisestikin haastava harjoitus, mutta onnistui meiltä hyvin. Se oli hyvä kokemus.
Pikkuhiljaa alkaa jo tuntumaan, aamuja on jo jonkin verran kulunut. Eli kyllähän sitä ihan mielellään jo menee reserviin. On täällä ollut kuitenkin ihan mukavaa.
Ehdottomasti mukavin ja mieltä haastavin harjoitus oli kaukopartiomarssi. Se oli todella mieleenpainuva. Siinä käveltiin viidessä päivässä sataneljäkymmentä kilometriä. Sen aikana valloitettiin sitten Kuskoivan huippu ja ansaittiin rajakaste.
Täällä on ollut kivaa! Vaikka välillä hajottaakin niin sehän vain kuuluu inttiin.”