"Kun on pitempään kiinni, koti-ikävä iskee kahta kauheammin"

Perjantai on 3,5-vuotiaan Evelina Junnilan lempipäivä, koska silloin Haminan RUK:ssa palveleva isä Juuso saattaa tulla viikonlopuksi lomalle kotiin.

Kouluttaja, upseerikokelas, Juuso Junnila suorittaa tuhansien muiden suomalaisten tapaan varusmiespalvelusta. Suurin ero Junnilan ja monen muun varusmiehen välillä on, että kotona häntä odottaa 3,5-vuotias tytär Evelina ja puoliso Julia Helminen.

Junnilan mukaan varusmiespalvelus on tarjonnut perheelliselle haasteensa, mutta aika on ollut myös palkitsevaa.

Varsinkin varusmiespalveluksen alku tuntui vaikealta, koska 22-vuotias Junnila joutui ensimmäistä kertaa pitemmäksi ajaksi eroon perheestään. Palvelus helpottui hiljalleen, kun hän tottui armeijan rutiineihin ja arkeen.

Palvelusaika on kulunut nopeasti, ja nyt hän on jo reserviupseerikoulussa, eli RUK:ssa. Tosin Haminassa palvelus muuttui aiempaa vaativammaksi ja kiinniolojaksot lisääntyivät.

– Kun on pitempään kuin viikon kiinni, koti-ikävä iskee kahta kauheammin, Junnila pohtii.

Videopuheluista on tullut perheelle tärkeä tapaa pitää yhteyttä. Junnila kertoo soittavansa puolisolleen ja tyttärelleen videopuhelun vähintään muutaman päivän välein.

Junnila myöntää, että armeijassa on myös omat vapauttavat puolensa. Heti loman jälkeisinä päivänä tuntuu mukavalta päästä takaisin armeijaan perhearjen kiireistä, mutta sen jälkeen puolisoa ja tytärtä tulee kalvava ikävä.

Tukea esimiehiltä ja palvelustovereilta

Junnilan mukaan palvelustoverit ovat suhtautuneet hänen isyyteensä hyvin, vaikka aluksi jotkut hiukan kohottelivat kulmiaan. Junnila paljastaa, että alokaskaudella ja myöhemmin aliupseerikoulussa häntä jopa kutsuttiin tuvan isäksi. Sitä Junnila ei kokenut lainkaan ikäväksi kuittailuksi.

– Olen ylpeä lapsestani, kihlatustani ja perheestäni, hän hymähtää.

Isyydestä on ollut varusmiespalveluksen kannalta hyötyäkin, sillä se on tehnyt hänestä vahvemman ja vastuullisemman.

– En esimerkiksi väsy kovinkaan nopeasti, koska olen tottunut pieneen vääntämiseen uhmaikäisen kolmevuotiaan lapsen kanssa, Junnila kertoo.

Junnila kehuu Puolustusvoimien henkilökuntaa tuesta, jota on saanut palveluksensa aikana. Erityisesti hän kiittää kouluttaja, luutnantti Roope Rohamoa, joka on pyrkinyt aina varmistamaan, että kotona on varmasti kaikki hyvin. Myös Haminan esikunta- ja viestikomppanian vääpelin, Samuli Tuomisen tuki on ollut tärkeää.

Yhteiskunnan perheelliselle varusmiehelle antama taloudellinen tuki saa kuitenkin risuja.  Perhe on saanut monelle varusmiehelle tuttua asumisavustusta, mutta ei lainkaan perusavustusta, koska puoliso Julia Helminen käy töissä. Pariskunnan mukaan taloudellinen tilanne ei ole paha, mutta arjessa huomaa, että puolet perheen tuloista on kadonnut Junnilan mentyä armeijaan.

Mitä uutta kotirintamalta?

Cindy-koira tarjoaa Evelinalle äidin lisäksi leikkiseuraa, kun isä on armeijassa. Kuva: Laura Linna

Julia Helminen myöntää, että toisen vanhemman varusmiespalvelus on rankkaa koko perheelle. Varsinkin alku oli vaikea, koska Helmisen piti hoitaa Evelinaa yksin. Perheenäidin mielestä vaikeimpia ovat jaksot, kun isä on monta viikonloppua yhtäjaksoisesti armeijassa kiinni.

Haasteista huolimatta Helminen painottaa olevansa ylpeä puolisonsa saavutuksista.

Isän armeija-aikana tytär Evelina on pärjännyt vaihtelevasti. Tytär on usein hiukan levoton, kun isä on poissa. Kun isä on kotona, Evelina on normaalia vilkkaampi. 

Vanhemmat keksivät oivallisen ratkaisun pahimpiin hetkiin. Kun Evelinalle tulee oikein ikävä isää, äiti antaa tyttärelle sotilaskodin pehmolelunallen halittavaksi. 

– Sitä voi halia, kun isää ei voi, Helminen sanoo.

"Iskä on kurkku"

Evelina-tyttärelle on ehtinyt muodostua jo selvä mielipide isän varusmiespalveluksesta. Hänen mielestään perunaperjantai on paras päivä viikossa, koska isä voi tulla silloin lomille.

Evelina kertoo päiväkotikavereiden hieman ihmetellen, että hänen isänsä on armeijassa. Mutta niin on erään kaverinkin. Sitä Evelina ei osaa kertoa, onko kaverin isä varusmies vai ammattisotilas.

Evelinan mielestä armeijan univormut ovat hienoja ja aika mustia. Mustalla Evelina tarkoittaa tummanvihreää.

– Iskä on kurkku, Evelina nauraa.

Perheen perinteet velvoittavat

Vaikka pitkä palvelusaika on ajoittain rankkaa perheelliselle, pitää Junnila reserviupseerikouluun hakeutumista päivänselvänä asiana.

Hän kertoo tulevansa vahvasti maanpuolustushenkisestä perheestä, jossa on taisteltu Suomen itsenäisyyden puolesta ja toimittu aktiivisesti reservissä. Esimerkiksi Junnilan isä on reservissä luutnantti.

Isänmaallisuuden lisäksi reserviupseerikoulussa Junnilaa motivoi johtajakoulutuksen tarjoamat eväät tulevaisuutta varten.

Julia Helminen kertoo, että puolison varusmiespalvelus on lisännyt hänen kiinnostustaan naisten vapaaehtoista asepalvelusta kohtaan. Jos hän siihen joku päivä hakeutuisi, puoli vuotta tai yhdeksän kuukautta riittäisi.

Varusmiespalveluksen jälkeisen tulevaisuuden Junnila näkee kirkkaana. Keväällä hän palaa työelämään ja pyrkii syksyksi todennäköisesti kauppakorkeaan. Tosin kadettikoulukin on nyt vaihtoehto, sillä varusmiespalvelus sai Junnilan kunnolla kiinnostumaan myös ammattisotilaan urasta. 

Junnila ja Helminen ostivat uroksena myydyn kissan kotiinsa ja nimesivät sen Ukoksi. Kissa paljastuikin naaraaksi, jonka takia he päättivät lisätä Ukon nimen perään Stiinan. Täten Ukko-Stiina. Kuva: Laura Linna