"Jos kyse on vakavammasta tapauksesta, tulee se yleensä meille" – Kun kurinpitokeinot eivät riitä, astuvat syyttäjät peliin

Sotilasrikosasioihin erikoistuneet syyttäjät käsittelevät eniten palvelus- ja poissaolorikoksia, mutta toisinaan työn alla on vakaviakin tapauksia.

Jos varusmies tekee palveluksessa rikkeen, asia käsitellään yleensä joukko-osastossa kurinpitomenettelyin. Vuosittain tapahtuu kuitenkin satoja sotilasrikosasioita, jotka päätyvät niihin erikoistuneiden syyttäjien työpöydille.

– Kurinpitomenettelyssä käsiteltäviä tekoja ovat esimerkiksi luvaton poissaolo tai myöhästyminen, joista voidaan rangaista esimerkiksi poistumiskiellolla tai ylimääräisellä palveluksella. Jos kyse on kuitenkaan yhtään vakavammasta tapauksesta, tulee se yleensä meille, kertoo sotilasrikosasioihin erikoistunut aluesyyttäjä Mikko Larkia.

Rikosprosessissa syyttäjällä on viranomaisista laajin rooli ja hän päättää esitutkintamateriaalin perusteella nostetaanko asiassa syyte vai ei. Syyttäjä tekee syyteharkinnan sen jälkeen, kun esitutkinnasta vastaava viranomainen, kuten poliisi, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos, Tulli tai jossain tapauksessa Pääesikunta, on tehnyt esitutkinnan.

Mikäli asiasta nostetaan syyte, se etenee käräjäoikeuden käsiteltäväksi ja tuomioistuimen on päätettävä, onko epäilty syyllistynyt rikokseen. Syyttäjä on mukana rikosprosessin kaikissa vaiheissa esitutkinnasta aina siihen asti, että asiaan saadaan lainvoimainen tuomio käräjäoikeudesta, hovioikeudesta tai korkeimmasta oikeudesta.

– Noin viitisen prosenttia käsittelemistäni tapauksista keskittyy sotilasrikosasioihin, loput aivan muihin rikoksiin, Larkia kertoo. 

Esimiesrikoksia vain pieni osa

Sotilasrikosasioissa syyttäjiä työllistävät eniten poissaolo- ja palvelusrikokset, jotka muodostivat yhteensä yli 70 prosenttia kaikista vuonna 2024 syyttäjille käsittelyyn tulleista tapauksista. Loput olivat kuuliaisuus- tai vartiorikoksia, muita sotilasrikoksia tai liittyivät sotilaan sopimattomaan käytökseen. Esimiesrikoksia oli prosentin verran.

Larkian mukaan suurin osa syyteharkintaan etenevistä tapauksista koskee tilanteita, joissa henkilö ei ole aloittanut palvelustaan määrättynä ajankohtana tai palannut vapailta takaisin yksikköönsä.

– Toimialueellani Etelä-Suomessa karkaamistapauksia on noin sata vuodessa. Kun henkilö on luvatta palveluksesta pois yli viisi päivää, luvaton poissaolo muuttuu rikosnimikkeeltään karkaamiseksi ja asia etenee automaattisesti syyttäjälle, Larkia kertoo.

Larkian mukaan päätöksiä syyttämättä jättämisestä tehdään hyvin vähän. Tyypillisin peruste on se, ettei rikoksesta ole riittävää näyttöä.

– Näissä tilanteissa on yleensä kyse siitä, että riittävä näyttö rikoksesta puuttuu. Syyttäjän pöydälle etenevistä sotilasrikoksista valtaosasta siis nousee syyte, mutta joitakin tapauksia on, joissa asia päättyy syyttäjän päätökseen syyttämättä jättämisestä.

Syyte, vaikka teko olisi vähäinen

Välillä vastaan tulee rikkeitä, jotka ovat luonteeltaan sellaisia, että ne voitaisiin käsitellä kurinpidollisin menettelyin joukko-osaston sisällä, mutta syytetty ei joko myönnä syyllisyyttään tai haluaa asiansa syyttäjän käsittelyyn.

– Toisin sanoen eteen tulee myös tapauksia, jolloin syyttäjä saattaa miettiä, että jutun käsitteleminen täysimittaisessa oikeudenkäynnissä on asian laatuun nähden ylimitoitettua.

Toisin kuin muissa rikosasioissa, sotilasrikosasioissa syyttäjä ei kuitenkaan voi jättää syytettä nostamatta vähäisyysperusteella, eli syyte on nostettava, vaikka asia olisi selvästi vakavuusasteeltaan tai muilta ominaisuuksiltaan sellainen, että kurinpitorangaistus olisi riittävä seuraamus.

Lähde: Pääesikunnan oikeudellinen osasto  Kuvitus: Sol Martin Jõemaa

Larkia arvioi, että tämän hetkisellä työmäärällä hänellä riittäisi tekemistä peräti vuodeksi eteenpäin, vaikka yhtään uutta juttua ei pöydälle tulisikaan. Tänä syksynä hänen kalenteriaan dominoi Suomenlahden kaapelirikoista syytetyn öljytankkeri Eagle S:n tapaus, jossa Larkia on yksi kolmesta juttua käsittelevästä syyttäjästä.

Vaikka yksinkertaisia poissaolorikoksia on syyttäjän pöydällä määrällisesti eniten, kuluu suurin osa syyteharkintaan käytetystä ajasta varsin vakavienkin tapausten ratkomiseen. Larkia on pisimpään Helsingissä toiminut sotilasrikoksiin erikoistunut syyttäjä, joka on nähnyt urallaan monenlaista.

Simputustapausten käsittely muuttunut

Vakavista rikoksista puhuttaessa Larkian mieleen tulee eräskin tapaus, jossa Puolustusvoimien työntekijä oli myynyt työnantajaltaan anastettuja räjähteitä ja räjähdetarvikkeita Tor-verkossa. Larkia toimi jutussa syyttäjänä. Lopulta mies tuomittiin törkeästä kavalluksesta, törkeästä ampuma-ase- ja palvelusrikoksesta sekä räjähderikoksesta.

– Vuosituhannen alussa sotilasasiat siirtyivät Puolustusvoimien omilta syyttäjiltä siviilisyyttäjille, minkä myötä kantahenkilökuntaan kohdistuneiden syytteiden määrä kasvoi. Esimerkiksi simputustapauksia ei 90-luvulla käsitelty kuten nykypäivänä, kertoo apulaisvaltakunnansyyttäjä Jukka Rappe, jolla on sotilasrikosasioista 25 vuoden kokemus.

Räjähdevarkaudessa kyse oli yliluutnantin arvoisesta sotilaasta, mutta mikäli syytettynä on majurin tai sitä ylemmän sotilasarvon omaava henkilö, asia etenee syyteharkinnasta ensimmäisenä oikeusasteena suoraan Helsingin hovioikeuteen pelkän käräjäoikeuden sijaan.

Tällaisissa korkean profiilin tapauksissa käsittelyajat ovat myös yleensä pidempiä. Larkia arvioi, että tavallisen varusmiehen tekemän rikoksen käsittelyssä esitutkinnan aloittamisesta ensimmäisen oikeusasteen tuomioon kestää puolesta vuodesta kahteen vuoteen, vaikka lähtökohtaisesti jutut yritetään saada päätökseen syytetyn palvelusajan sisällä.

Totuus on tarua ihmeellisempää

Erikoissyyttäjä Krista Mannerhovi valtakunnansyyttäjän toimistolta (VKST) muistuttaa, että käsittelyprosessin pituuteen vaikuttaa toisinaan myös se, että Puolustusvoimissa on lukuisia erilaisia normeja, kuten yleisen palvelusohjesäännön sanelemia toimintaohjeita.

– Esitutkintamateriaalia saattaa olla tuhansia sivuja, ja sotilasrikosasioissa vastauksia täytyy hakea yksityiskohtaisista normeista, joita saattaa olla aineistossa satoja sivuja. Syyttäjän on syytteen toteen näyttääkseen osoitettava ne tarkat normit, joiden vastaisesti on toimittu. Se on ajoittain työlästä, Mannerhovi myöntää.

VKST:n pääasiallinen tehtävä on vastata syyttäjälaitoksen toimintaedellytyksistä sekä valvoa maanlaajuisesti syyttäjien toiminnan yhdenmukaisuutta ja laillisuutta. VKST myös nimittää kaikki Suomen sotilasasioihin erikoistuneet syyttäjät.

Suomessa on noin 350 syyttäjää, joista sotilasasioihin erikoistuneita on nelisenkymmentä. 

Syyttäjäalueita on neljä: pohjoinen, etelä, itä ja länsi. Suurten varuskuntien alueilla syyttäjiä tarvitaan määrällisesti paljon, mutta vaativimmat sotilasrikosjutut painottuvat etelän alueelle. Tämä johtuu osin siitä, että Helsingin hovioikeus on ainoa hovioikeus, jossa käsitellään majuritasoisten ja sitä korkea-arvoisempien sotilaiden rikossyytteet. Lisäksi rauhanturvatehtävissä tapahtuneet rikokset käsitellään Helsingissä.

– Siihen nähden, miten paljon väkeä Puolustusvoimissa kaiken kaikkiaan palvelee, sotilasrikossyytteiden määrää voidaan pitää melko vähäisenä. Yleisesti syyttäjän työstä sanoisin, että tässä työssä kyllä huomaa sen, kuinka usein totuus todella on tarua ihmeellisempää, Mannerhovi lisää.