Kun kitaristista kuoriutui koomikko

Marssimme vantaalaisen autoliikkeen sisään ja jo ovelta nahkatakkinen mies viittoo meitä iloisesti luokseen. Hän on näyttelijä-muusikko Heikki Silvennoinen, joka on juuri hakenut uuden autonsa, Hyundain katumaasturin. Auto tulee kovaan käyttöön, sillä Silvennoiselle kertyy yhä keikkamatkoilta melkoinen määrä kilometrejä. 

– Kyllä minulla 50–60 tuhatta kilometriä tulee vuodessa keikkoja, Silvennoinen paljastaa. 

Tänä kesänä Silvennoisen mittariin on kertynyt kilometrejä Puolustusvoimien kesäkiertueen vuoksi. Hän oli jokaisella kahdellatoista paikkakunnalla soittamassa Ilmavoimien Big bandin kanssa blues-henkistä musiikkia. Soittokunnan sotilaallinen ote oli Silvennoisen mieleen. 

– Sehän oli ihan mitä mainiointa. Pidän, kun asiat on järjestyksessä ja hommat hoituu. Vähän erilaista kuin meidän omalla bändillä – bändi oli aina ajallaan aikalailla minuutilleen ja se oli minusta kivaa, Silvennoinen hehkuttaa.

Silvennoinen ylistää myös muita kesäkiertueen esiintyjiä ja keikkojen tunnelmaa. 

– Minusta oli kauhean kiva, sympaattinen fiilis ja tuhansia ihmisiä joka keikalla. Ihmiset tuntuivat olevan hyvällä mielellä kun pääsivät ulos ja vapaalle ja syömään sotkun hyviä munkkeja, hän fiilistelee. 

Päätös liittyä kesäkiertueelle ei ollut Silvennoiselle vaikea, vaikkei hänellä syvää suhdetta Puolustusvoimiin ennalta ollutkaan. 

– Ilmavoimien Big bandista soitettiin ja kutsuttiin tähän vieraaksi, he halusivat vähän bluesimman ohjelmiston. Sanoin,että totta kai mää tuun. Se on ammattibändi ja todella hyvä bändi – ei ollut mitään ongelmia. Itse sai siinä skarpata että pysyy mukana, Silvennoinen naureskelee. 

Silvennoinen piti kesäkiertueesta siinä määrin, että lähtisi uudestaankin pyydettäessä. Seuraavaksi on kuitenkin luvassa pyörähdys kesäteatteriin Sotkamoon. Heinäkuun ajan hän näyttelee käsikirjoittamassaan Poikamiesboxi-näytelmässä. '

Kitaralegendojen kasvatti

Silvennoisen muusikon ura alkoi 14-vuotiaana kitaransoiton parissa, kun hän oli kuullut koulun bileissä ja kavereiden levyillä soivan sähkökitaran. 

– Se on hyvän kuuloista hommaa ja mäkin haluan vinguttaa, Silvennoinen muistaa ajatelleensa. 

Aiempaa musiikkitaustaa Silvennoisella ei ennestään ollut, ellei koulun joulujuhlissa laulettuja virsiä lasketa. Pienen pojan haaveissa ei ollut muusikon saati näyttelijän ura, vaan Silvennoisesta piti tulla hävittäjälentäjä tai voimistelunopettaja. Musiikki vei kuitenkin mennessään. 

– Innostuin Jimi Hendrixistä ja Eric Claptonista ja kitaran vingutus vei mennessään, en sitä mitenkään suunnitellut. Yhtäkkiä huomasin kun olin kaksvitonen, että minähän olen vaan soittanut enkä paljon juuri mitään oikeita töitä tehnyt, sivaltaa Silvennoinen.

Silvennoisen ura alkoi progressiivisen rockin merkeissä Tabula rasa -bändin kitaristina 1972. Viisi vuotta myöhemmin hajonnut bändi on yhä Suomen tunnetuimpia progressiivisen rockin edustajia. 

– Ihan ensimmäisenä meidän vaikutteina oli Cream ja Jimi Hendrix. Sitten tuli proge-musiikin buumi ja me innostuttiin Tabula rasan kanssa siitä. Soitettiin progea muutama vuosi aika sitkeästi. Sitten "palasin juurilleni" ja aloin taas soittamaan blues-henkistä musiikkia, Silvennoinen muistelee. 

Tänä kesänä Silvennoinen soitteli kitaraansa Ilmavoimien Big Bandin kanssa. Kuva: Onni Pörhölä

Blueskitaraa ja paljon muutakin

Proge-vaikutteista huolimatta blueskitara on ollut Silvennoisen tavaramerkki. Sen hienoutena on Silvennoisen mielestä monipuolisuus – blueskitara taipuu moneen eri genreen. 

Uransa aikana Silvennoinen on ollut mukana monessa eri bändissä. Tabula rasan jälkeen Silvennoinen on ollut kitaristina mm. gospel-henkisessä Frendz-yhtyeessä sekä Q.Stone-bändissä, johon kuului myös Mikko Kuustonen ja Lyötyn veljekset. Hän on myös julkaissut useita omia levyjä. Yhtä rakkainta bändiä Silvennoinen ei kuitenkaan halua nimetä.

– Siihen projektiin, mitä sillä hetkellä tehdään pyritään satsaamaan ja se on sydäntä lähinnä, hän selventää. 
 
Kitaransoiton lisäksi Silvennoinen on ollut laulajana omilla levyillä ja bändeissä, niin myös kesäkiertueella. Myös tuottajan ja äänittäjän tehtävät on tulleet tutuiksi. 

– Olen ollut tuottamassa toisten ihmisten levyjä ja tekemässä vähän sellaista musiikillista sekatyömieshommaa. Suomi on pieni maa, eikä täällä ole ollut kauhean helppo elättää itseään musiikilla, Silvennoinen kertaa. 

– Yhdessä kohtaa halusin opetella äänittämään ja tehdä sitten itse levyni. Teinkin sitten pari levyä itse tuottamalla. Siinä tuli samalla opeteltua äänitystekniikka, hän lisää.

Kummelista kansan suosioon

Kansan suosikiksi Silvennoinen ponnisti legendaarisen Kummeli-koomikkoryhmän ja sen nimikkosketsisarjan myötä 1990-luvulla. Siinä hän oli sekä näyttelijänä että käsikirjoittajana. Kipinä näyttelemiseen oli syttynyt jo lapsena, mutta idea Kummeliin syntyi jopa hieman vahingossa. 

– Olli Keskinen oli ostanut videokameran, ja ruvettiin tekemään sellaisia sketsidemoja itsellemme, ihan huvikseen. Minä vaan pelleilin ja Olli kuvasi. Olli oli mennyt näyttämään niitä jollekin Kakkosen tuottajalle. Hän innostui, että ne oli niin hyviä, että tehdään koejaksoja tästä. Teimme kolme koejaksoa ja siitä se lähti, Silvennoinen muistelee. 

Aluksi televisioon asti näytteleminen jännitti Silvennoista ja epäonnistumisen pelko kalvasi mieltä. 

– Kun se totuus tuli eteen, että tehdään kolme demojaksoa, niin kyllähän se jännitti. Ajattelin, että tuleekohan tästä yhtään mitään. Me vaan heittäydyttiin ja ajateltiin että tuli mitä tuli, nyt mennään, Silvennoinen kertoo.

Yksi Kummelin menestyksen salaisuuksista oli hyvä ja tarpeeksi monipuolinen tekijäporukka, johon kuului aluksi Silvennoisen lisäksi Timo Kahilainen, Heikki Hela ja Olli Keskinen. 

– Kaikilla oli vähän erilainen huumorintaju, mutta joku yhdistävä tekijä jolla saimme aina jokaisen vahvat puolet esiin. Voin sanoa että se oli hauskaa ja kyllä me naurettiin aika paljon, Silvennoinen päivittelee.

Silvennoisen mielestä onkin katsojan nautinnon kannalta tärkeää, että myös sketsin näyttelijöillä on hauskaa työssään. 

– Lähtökohtana monesti aika tärkeää on, että naurat ensin itse. Se täytyy olla jotenkin hauska itsestään, että uskoo muidenkin nauravan. Kyllä vähän uskon siihenkin, että täytyy syntyä hauskaksi ihmiseksi, synkän draaman näyttelijä ei välttämättä osaa komiikkaa, Silvennoinen tokaisee.

– Yritän aina hymyillä kuvissa, muuten tulee se tonnin seteli -ilme, Silvennoinen lohkaisee. Kuva: Leevi Karasti

Ei pelkkää kameran edessä pelleilyä

Näyttelemisen lisäksi Silvennoinen on ollut käsikirjoittamassa esimerkiksi lukuisia Kummeli-elokuvia ja ryhmän tekemiä sarjoja. Käsikirjoittaminen tuli Silvennoiselle tutuksi osittain pakon sanelemana. 

– Kummelissa, varsinkin alkuaikoina, kirjoitimme ranskalaisin viivoin sketsin rakenteen ja repliikit keksittiin yleensä paikan päällä. Kaikki elokuvat on läpikirjoitettuja, toki repliikkejä on voitu muuttaa kuvausvaiheessa, jos on keksitty jotain. Yleensä kuitenkin mennään käsikirjoituksen mukaan, koska se kuvausryhmä on paljon isompi, hän selventää.

Silvennoinen pitää kuitenkin enemmän improvisoinnista kuin valmiiksi kirjoitetusta huumorista. 

– Helposti käy niin, että kirjoitettu teksti ei ole niin hauska, siksi repliikit keksimme usein itse, hän tarkentaa.

Monella suomalaisella on oma suosikkihahmonsa Silvennoiselta, oli se sitten tamperelaisittain raakkuva Matti Näsä tai Las Palmasin lumimyrskyihin jumittunut lentäjä. Silvennoinen ei kuitenkaan itse halua nimetä yhtä suosikkia.

– Suosikki on aina oikeastaan se hahmo, mitä juuri silloin tehdään. Tärkeintä on se, että siinä sketsissä on joku juju, vaikka se sisältö olisi kuinka ohut. Se nostaa sen hahmon omaan arvoonsa, valottaa Silvennoinen.

Väliotsikko: Muusikko, näyttelijä vai muusikko-näyttelijä? 

Vaikka Kummelin kultakaudesta on jo vuosikymmeniä, ei tekemisen tahti ole Silvennoisella juuri hidastunut. Työn alla on kesäteatterin lisäksi Kontio & Parmas -elokuva sekä muusikon keikkoja Heikki Helan kanssa. 

– Musiikki on vähän sellainen toinen luonto, että siihen ajautuu, varsinkin niin kauan kuin terveyttä piisaa ja jaksaa tehdä. Se soittaminen on aika terapeuttistakin, Silvennoinen paljastaa.

Silvennoiselle muusikon- ja näyttelijänuran yhdistäminen ei ole tuottanut ongelmia. Hänen mielestään ne täydentävät toinen toistaan.

–  Jos ajattelen itseäni, niin musiikki toimii terapiana koomikolle ja koomiikka terapiana musiikille, hän tuumaa. 

Silvennoisen musiikkitaustasta on myös ollut hyötyä komediaa tehdessä. Esimerkiksi Kummelissa on pitkä liuta muusikkovitsejä ja sen tunnuskappaleista voi kuulla tutun blueskitaran äänen. 

– Musiikki on yksi asia, joka nosti Kummelin profiilia, ne musiikkiesitykset oli aika hauskoja parhaillaan, Silvennoinen kertoo. 

Automies Silvennoinen ei faneja pelkää

Vuosikymmenten keikkailu ei ole vienyt Silvennoiselta voimia. Päinvastoin, hän kokee viihtyvänsä ihmisten keskuudessa. Työstä se kuitenkin käy. 

– Keikkailuun liittyy kaikki se sosiaalinen puoli ja fanikulttuuri, ne on työtä. Voin sanoa, että melkein koko ajan olen töissä, tavalla tai toisella. Minua se ei haittaa – tykkään kun ihmiset saa kuvia ja fanittaa ja heille tulee hyvä mieli, Silvennoinen pohtii. 

Isompiin roolisuorituksiin Silvennoisen ei tarvitse fanien kanssa taipua. 

– Onhan minulla semmoinen Heikki Silvennoinen -rooli, joka näyttelee sosiaalista mukavaa kaveria, mutta se on osa luontoani, Silvennoinen päättää.

Musiikin kannalta työ ja harrastus on Silvennoiselle monesti sama asia. Harrastusmielessä hänellä on työn alla suomenkielinen levy, joka on jo loppusuoralla. Keikkailuelämän vastapainona Silvennoinen rentoutuu lähtemällä lomalle – kauas.

– Aika usein jos on mahdollisuus, lähden joulukuun taitteessa Thaimaahan. Lähden mielelläni sinne, koska minua ei tunneta, saan olla rauhassa ja siellä on todella hyvä ilmasto ja hyvät ruuat, hän listaa. 

Siviilissä Silvennoinen on myös innokas automies. Hän on aikaisemmin ajanut rallia F-ryhmän ralliautoilla ja lentänyt pienlentokoneita. Työ on kuitenkin haitannut harrastusta ja moottoriurheilu on sittemmin jäänyt. Kiinnostusta se ei ole kuitenkaan vähentänyt. 

– Aina jos Ferrari tulee vastaan niin kääntyy pää, se on jokin sisäänrakennettu asia. Olen sellainen härvelimies – tykkään lentokoneista, autoista, veneistä, kaikesta mikä pörisee. Puolustusvoimienkin hommissa olin äkkiä tutkimassa mitä vehkeitä siellä on, Silvennoinen nauraa. 

Ajoneuvoista Silvennoisella on riittänyt jutun juurta myös Kummeliin saakka. 

– Autokaupat ja auton ostot on ollut yksi meidän lempiaiheita. Se on sellainen iänkaikkinen sketsinaihe, vähän kuten rautakauppa, vertaa Silvennoinen.