Niko Teperi/Rajavartiolaitos

Helikoptereita saariston yllä.

Suomalaisten helikoptereiden lisäksi harjoituksissa oli mukana muun muassa tanskalaisten Fennec-koptereita sekä baltialaisten Agusta Westland-koneita.

"Varustus on repussa aina valmiina – silloin kun käsky käy, niin mennään"

Joel Poskiparta

Karhu-ryhmä ja Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkue olivat haastavassa harjoituksessa Suomen etelärannikolla kansainvälisten virkaveljien kanssa.

Hytti rämisee yläilmojen turbulenssissa, kun Rajavartiolaitoksen Super Puma -helikopteri suuntaa tehtäväkohdetta päin monen kymmenen solmun vauhdilla. Kopteri sukeltaa kohteen lähestyessä. 

– Vasen auki! Oikea auki! miehistö tiedottaa pilotille ilmailukuulokkeiden avulla.

Merituuli hyökyy helikopterin sisään sivuovien avautuessa. Karhu-yksikön ja Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueen operaattorit singahtavat silmänräpäyksessä toimintaan. Kun on tarve saada taistelijat ilmasta maahan sekunneissa, aikaa ei ole miettiä. Keho toimii vuosien harjoittelun mukaisesti, ja taistelijat laskeutuvat hetkessä maahan, valmiina toimintaan.

Vaikka toiminta on totista, kyseessä ei onneksi ole todellinen tilanne. Europolin alaisen Atlas-verkoston kansainvälisessä erikoisjoukkojen harjoituksessa Uudenmaan saaristossa. NAVAL HELO -harjoituksessa simuloidaan muun muassa taistelijoiden hätäevakuointia vaikeasti saavutettavista paikoista.

Tiivistyvää yhteistyötä kansainvälisesti ja valtakunnallisesti

Harjoitusta on sen kansainvälisen luonteen ja laajuuden vuoksi järjestelty pitkään, mutta operaattoreille harjoitukseen valmistautuminen ei ole vaatinut lisätoimenpiteitä, kertoo eräs Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueen jäsen, joita sisäisesti kutsutaan operaattoreiksi. 

– Varustus on repussa aina valmiina – silloin kun käsky käy, niin mennään, hän jatkaa

Helikoptereilla siirtyminen kuuluu erikoisjoukkojen normaaliin toimintaan. Eikä lentoon varustautuminen lopulta kauheasti eroa esimerkiksi varusmiehen taisteluvarustuksen ylle pukemisesta.

– Helikopterin turvaköysien kiinnityskoukut on hyvä muistaa ottaa mukaan, operaattori muistuttaa.


Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueen jäsenten päivät kuluvat usein myös toimistotöissä. Kuva: Karoliina Huopalainen

Vaikka Rajavartiolaitoksen ja Karhu-ryhmän jäsenet tekevät työkseen vaativimpia poliisitehtäviä, on silti tämänlaisiin harjoituksiin pääsy erityistä. Operaattorit pääsevät sekä syventymään tehtäviinsä entistä enemmän että tutustumaan kansainväliseen yhteisöönsä.

Toiminnalliset ja rankat harjoitukset luovat yhteisiä muistoja, joiden päälle voi rakentaa ystävyyttä valtionrajojen yli epävirallisissakin yhteyksissä. Sitäkin enemmän Rajavartiolaitoksen ja Karhu-ryhmän henkilöstö on tullut tutummaksi toisilleen. 

– Viranomaisten pitää olla ajan hermolla ja reagoida turvallisuustilanteiden muutoksiin. Ollaan parannettu vastetta ja olemme varautuneet reagoimaan, avaa Karhu-valmiusyksikön päällikkö, ylikomisario Juha Hietala nykyisen turvallisuustilanteen vaikutuksesta viranomaisten yhteistoimintaan.

– Erityisiä suorituskykyjä on kehitettävä rauhan aikana jo nyt. Kriisin koittaessa suorituskykyjen kehittäminen on myöhäistä, nyt harjoitellaan pahan päivän varalle. Yhdessä olemme vahvoja, ylikomisario kiteyttää.

Valmistautuminen monenlaisiin operaatioihin

Atlas-verkoston harjoituksen tärkein tehtävä on kansainvälisen yhteistyön lujittaminen. Suomessa tällä kertaa järjestetyn harjoituksen tavoite on kehittää osaamista merellisissä operaatioissa. Yhteistoimintaharjoitus on osana suurempaa harjoitteiden jatkumoa, joka jatkuu Ruotsissa myöhemmin syksyllä. 

– Yhteisharjoituksissa varmistetaan ja tarvittaessa luodaan yhteensopivat johtamisjärjestelmät, -välineet ja -tekniikat, jotka luovat edellytyksen yhteistoiminnalle, Hietala jatkaa. 

Henkilöstöä ja kalustoa on kaiken kaikkiaan mukana Belgiasta, Tanskasta, Virosta, Saksasta, Latviasta, Liettuasta, Alankomaista, Norjasta sekä Ruotsista.


Vaikka englanti ei kuulukaan osallistujamaiden virallisiin kieliin, oli kieli silti kommunikaation väline. Kuva: Niko Teperi/Rajavartiolaitos

Hietalan mukaan Suomen osallistuminen Atlas-harjoituksiin on ollut tavallista jo pitkään, mutta viime vuosina osallistuminen on peräti vähän lisääntynyt. Yhteistyö, varsinkin Pohjoismaiden kanssa on jäntevää. Juuri tämän vuoden alussa solmittiin valtiosopimus, joka mahdollistaa Suomen ja Ruotsin poliisivoimien liikkumisen pohjoisten rajojen yli poikkeustapauksissa.

Atlas tarjoaa niin rahallista tukea harjoituksiin kuin väylän eri maiden poliisilaitoksille olla keskitetysti yhteydessä. Suomi on valikoitunut harjoitukseen kiinnostavan ja haastavan saaristoympäristön johdosta, selostaa rajaturvallisuusasiantuntija Petteri Blomvall Rajavartiolaitoksen esikunnasta tiedotteessa.

Harjoitusta isännöi Helsingin poliisilaitos ja Rajavartiolaitoksen Vartiolentolaivue. 
Harjoitukseen osallistuu ensisijaisesti Karhu-valmiusyksikkö muiden valtioiden poliisien erikoisjoukkojen kera. Rajavartiolaitos on mukana tukemassa harjoitusta henkilöstöllä, helikopterein sekä RIB-venein. Tämä on laajuudeltaan yksi suurimmista Suomessa tähän mennessä järjestetyistä Atlas-harjoituksista.