Kun Eurooppaa haastetaan, eurooppalainen identiteettini vahvistuu
Kirjoittaja pohtii Eurooppa-päivänä, miten vaikeat ajat vaikuttavat kokemukseen eurooppalaisuudesta.
Mika Waltari kuvaa matkakirjassaan Lähdin Istanbuliin toisen maailmasodan jälkeistä Eurooppaa. Kuin pommin raunio. Sota, nälkä ja taudit olivat vieneet ihmisiltä elämän. Eurooppalaiset olisivat olleet valmiita myymään sielunsa nailonsukista tai askista tupakkaa.
Sodan jälkeen ymmärrettiin, että sitomalla Euroopan maat taloudellisesti ja poliittisesti toisiinsa, luodaan edellytykset pysyvälle rauhalle.
Syntyi hiiliunioni, sittemmin Euroopan yhteisö. Integraatio kulminoitui Euroopan unioniksi vuonna 1993, vain muutama vuosi kylmän sodan päättymisen jälkeen.
2000-luvun alussa syntyneenä edustan ikäluokkaa, joka on kasvanut paitsi Suomen myös EU:n kansalaiseksi. Tutkimukset osoittavat, että suomalaisista nuorista noin 90 prosenttia identifioi itsensä Euroopan unionin kansalaisiksi – näin koen myös itse.
Olen kasvanut rauhan ja vakauden keskellä. Elämäni eurooppalaisena on tuntunut niin arkiselta, että vasta Ukrainan sota sai itseni pohtimaan, mitä eurooppalaisuus oikeastaan tarkoittaa.
Globalisaatio näkyi jo nuorena elämässäni siten, että kasvoin kouluikäiseksi saakka Isossa-Britanniassa, jossa kävin kansainvälistä päiväkotia ja koulua. Lontoosta mukaan tarttui englannin kieli ja kokemus monikulttuurisuudesta, joka on yksi Euroopan kantava voimavara.
Aikalaisteni tavoin kasvoin erilaiseen Eurooppaan kuin vanhempani – se on näyttäytynyt elämässä monella tapaa. Vapaan liikkuvuuden ansiosta olen päässyt asumaan ja matkustamaan vapaasti ympäri Eurooppaa. Tulevaisuudessa haluaisin Erasmus-vaihtoon sekä töihin ulkomaille.
Vuosi sitten pääsin äänestämään ensi kertaa vaaleissa. Hieno tunne, ajattelin. Minulla on ääni, pystyn vaikuttamaan yhteisiin asioihin ja seuraamaan vapaata mediaa. Tämän ohella olen päässyt vaikuttamaan poliittisen järjestön kautta aktiivisesti kansalaisyhteiskunnassa.
Eurooppaa on tituuleerattu maailman onnistuneimmaksi rauhanprojektiksi,
mutta Exit-puolueiden kasvava suosio, populismi ja ääriliikkeet sekä velkaantuva Etelä-Eurooppa haastavat yhtenäisyyttä vaikessa maailmantilanteessa, jossa yhteistyön tarve on kasvanut.
Euroopassa ollaan kohdattu viime vuosina suurimmat haasteet elinaikanani, mutta samalla tuntuu siltä, että Ukrainan sodan myötä yhteinen tahtotila on vahvempi kuin koskaan.
Varusmiespalveluksen suorittaminen tuntuu tässä maailman ajassa helposti kohdattavalta, koska ymmärrän mitä puolustamme: Suomea, mutta myös yhteisiä eurooppalaisia arvoja.
Nykyisessä maailmantilanteessa Euroopan tärkeimmät tehtävät ei liity vain markkinoihin ja lainsäädäntöön. Ytimeen on jälleen nousemassa rauha, se mistä kaikki alun perin lähti. Yhtenäisyyttä tarvitaan nyt, jottei Mika Waltarin matkakertomuksessaan kuvaamasta Euroopasta tulisi taas todellisuutta.
