Urheilukoulun kultamitalistit saapuivat Suomeen
Painin EM-kilpailuissa kultaa voittaneet Urheilukoulun aliupseerioppilaat Tino Ojala ja Jonni Sarkkinen saapuivat mestareina takaisin Suomeen.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli eilen ilmassa urheilujuhlan tuntua, kun tuoreet Euroopan
mestarit saapuivat painin U23 EM-kilpailuista Romaniasta takaisin Suomeen. Lentokentällä
voittajia oli vastassa useampi kymmenpäinen joukko tukijoita ja perheenjäseniä. Paikalla oli
myös Suomen Painiliiton valmennuksenjohtaja Marko Korpela, joka oli innoissaan
varusmiesten voitosta. Everstiluutnatti Korpela on itse toiminut Urheilukoulun johtajana 2011-2013, ja senkin vuoksi nyt saatu menestys lämmittää yrityisellä tavalla sydäntä.
– Sehän oli ihan käsittämätön saavutus. Miesmuistiin ei ole käynyt niin, että kahta
mestaruutta tulee samassa ikäluokassa tai yleensäkään arvokilpailuissa, toteaa Korpela voitoista.
Tino Ojala vei voiton kreikkalais-roomalaisen painin 63-kiloisten sarjassa ja Jonni
Sarkkinen 82-kiloisten sarjassa. Ojala ja Sarkkinen kommentoivat voiton tuntuneen
uskomattomalta.
– Vähän tuli sitä juhlittua. Ei ihan joka päivä tule Euroopan mestaruuksia painissa kahta
kappaletta, naurahtaa Ojala.
– Voitto maistuu mahtavalle. Oli hienoa ottaa kaksi mitalia inttikaverin kanssa, lisää
Sarkkinen.
Ojala voitti kultaa tiistaina ja Sarkkinen seuraavana päivänä. Sarkkinen kertoo Ojalan voiton
tuoneen pientä lisäjännitystä finaaliin, mutta samalla myös lisää keskittymistä. Voitto toi lisää
luottoa omaan tekemiseen, kertoo Ojala uran jatkoa ajatellen.
Tuoreet mestarit kertovat viikonloppuna lepäävänsä ja juhlivan vähän voittoa. Maanantaina
luvassa on taas paluu takaisin kasarmille Santahaminaan.
Armeijasta ei ole ollut haittaa treenaamiselle
Ojala ja Sarkkinen kertovat, että armeijan ja treenamisen sovittaminen yhteen on toiminut
hyvin. Miehet ovat päässeet treenaamaan varusmiespalveluksen aikana kotimaan ja
ulkomaan harjoitusleireille ilman ongelmia.
– Armeijassa tulee oltua, mutta päästään sieltä todella hyvin harjoittelemaan leireille
ulkomaille ja kisoihin, kertoo Ojala.
Urheilukoulun entinen johtaja Marko Korpela kertoo, että 347 vuorokautta kestävästä
palveluksesta karkeasti noin puolet käytetään lajin parissa treenaamiseen ja toinen puolikas
sotilaskoulutukseen. Urheilukoulussa eletään pääasiassa samalla päivärytmillä muiden
varusmiesten kanssa, johon lisätään lajin harjoittelumahdollisuudet myös iltaisin. Koulutus voi jakautua esimerkiksi niin, että puolet päivästä on sotilaskoulutusta ja puolet lajiharjoittelua.
Palvelus Urheilukoulussa mahdollistaa urheilijoiden lähes täysipainoisen harjoittelun ja kilpailuihin osallistumisen. Harjoittelu on esimerkiksi painissa mahdollista myös varuskunta-alueella Santahaminassa. Pääasiassa kuitenkin itse lajiharjoitukset pidetään varuskunta-alueen ulkopuolella pääkaupunkiseudulla. Myös kilpailuihin lähtö palveluksen aikana onnistuu hyvin.