"Kulta, miten niin me ei taaskaan nähdä viikonloppuna?"
Kirjoittaja pohtii, miten varusmiespalvelus vaikuttaa parisuhteeseen?
Parisuhde armeijan aikana on kaksipiippuinen juttu. Varsinkin juuri palvelukseen astuvalle henkilölle on kaikki uutta ja erilaista. Rankkojen päivien ja unettomien ensimmäisten öiden jälkeen kumppani on monille tukipilari ja syy jaksaa.
Entä miltä kumppanista tuntuu? Puhelimen päässä voi olla enää iltaisin, jos edes silloin. Ainoa mahdollisuus tavata on viikonloppuisin, jos edes silloin. Yhtään pidempiä suunnitelmia uskaltaa pohtia aikaisintaan 165 päivän päähän, jos edes sinne.
Varusmiespalvelus ei suurimmalle osalle ihmisistä tapahdu kotikaupungissa, joten viikonloppulomiin pitää ottaa huomioon perjantain sekä sunnuntain siirtymiset jo valmiiksi lyhyeltä tuntuviin vapaisiin.
Aikaa kumppanille liikenee pahimmassa tilanteessa vain tunteja viikossa, kiinniolot mukaan lukien ei edes sitä. Entä kotiväki ja ystävät tai aika hengähtää ja olla yksin? Jostain on tingittävä.
Upseeriliitto vaati 2019 uutta työaikalakia, sillä upseerien vapaa-aika oli niin vähäistä pitkien harjoitusten ja työpäivien keskellä. Merivoimien upseeristossa avioerot ovat yleistyneet valtavasti, sillä pitkät harjoitukset voivat kestää viikkoja ja niistä palautuminen vie oman aikansa. Miten varusmiesten oletetaan pitävän parisuhteistaan kiinni? Palautuminen harjoituksesta vaatii saman ajan, mutta sotilaalle ei suoda saamaa aikaa siihen.
Varusmies paahtaa viikkoja putkeen harjoituksissa ja kasarmilla eikä pääse kotiin yöksi, tai tapaamaan kumppaniaan.
Nuoren aikuisen siviilielämä on intin ajan tauolla, mahdolliset työt, opinnot tai muut suunnitelmat odottavat. Mutta entä kumppani? Hänen elämä ei ole paussilla, opinnot ja uusi elämänvaihe alkaa toisen ollessa suurimman osan ajastaan tavoittamattomissa.
Elämäntilanteen erot tekevät toisen ymmärtämisestä hankalaa. Ilman vastaavaa kokemusta on armeijassa olevan osapuolen mahdotonta tietää, millaista on olla "inttileski", sama pätee toisinpäin.
Varusmiespalvelus voi olla myös parisuhdetta vahvistava kokemus. Yhteisten ongelmien ratkaisu ja niistä keskustelu voivat kiinteyttää suhdetta. Monelle myös haastava tavoitettavuus tekee harvoista tapaamisista merkityksellisempiä.
Varusmiespariskunnat ovat vielä tapaus erikseen. Toisen ymmärtäminen ja kokemusten jakaminen on helpompaa eikä inttijuttuihin välttämättä kyllästy välittömästi. Varuskuntien tiukat säännöt läheisyyden osoittamisesta luo omat ongelmansa jos he ovat samassa palveluspaikassa.
Palvelusajalla kaikenlaiset läheisyyden osoitukset ovat kiellettyjä. Arvopainotteinen ympäristö voi aiheuttaa myös riitoja kotipuolessa. Johtajan vastuu on kohdella kaikkia yhdenvertaisesti, olkoon alainen kumppani tai tuntematon alokas.
Mikä ei tapa, se vahvistaa. Tämä pätee myös parisuhteissa. Jos parisuhde kestää varusmiespalveluksen voi sillä olla edellytykset alttarille asti.