Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Maastokuorma-autoja hiekkamontussa

Kulju ei ole kirosana

Yksikään sotilas ei taistele ilman, että sotilaskuljettaja toimittaa hänelle täydennyksiä. Siksi kuljettajat ovat avainasemassa maanpuolustuksessa. Niinisalossa kuljettajat ovat maastoajoharjoituksessa osana koulutusta tehtäväänsä.

Sotilaskuljettajat, eli tuttavallisemmin ja hieman ivallisesti kuljut, ovat usein muiden varusmiesten vitsien kohteena. He kuitenkin suorittavat miehistössä harvinaisen vuoden palvelusajan, sillä ilman jatkuvaa kuljettajien työpanosta varuskuntien arki ei suju.

Toimittajien vihreä Toyota Hilux kurvaa yhtä vihreän Volkswagen Transporterin perässä ruskan ympäröimälle hiekkakentälle. Paikalle ilmestyy pakkastakkiin pukeutuneita varusmiehiä ja Transportterin perästä puretaan maastoruoka linjastoksi.
 
Hernekeittoa nauttivat varusmiehet ovat sotilaskuljettajia, jotka ovat olleet koko viikon kenttäkoulutusharjoituksessa. Kenttäkoulutusharjoitus on osa heidän ammattipätevyyskoulutustaan, jonka jokainen C- ja CE- kuljettaja käy.
 
Jälkiruokapullallansa herkutellessa yksi varusmiehistä avaa koulutuksen sisältöä. Harjoitus kestää viikon. Maanantai kului valmistellessa. Tiistaista torstaihin joukkue on jaettu kolmeen ryhmään, joista jokainen suorittaa omaa koulutustaan. Tänään on niistä viimeisen vuoro.

Pitoa kitkaketjuista

Mikään ei piristä sotilasta samalla tavalla kuin ruokaa tuovan auton saapuminen. Voidakseen toteuttaa nämä kuljetukset sotilaskuljettajien on valmisteltava autot sitä varten.
 
Metsäaukealla on kerääntynyt kuorma-autojen kirjo. Paikalla on kaikkien harjoitukseen osallistuvien mallien edustaja.
 
Joidenkin autojen vieressä kyykkii varusmiehiä ketjujen kanssa. Kitkaketjut antavat renkaille lisää pitoa maastossa ja suojaavat renkaita.
 
– Tulin tähän auttamaan näitä, kun saatiin omaan autoon ketjut alle, muille neuvoja antanut varusmies sanoo paikalle kävelevälle kouluttajalle. 
 
Kaksi renkaan luona hääräävää varusmiestä kiskoo ketjuja aikeenaan kiristää ne mahdollisimman tiukalle ennen niiden lukitsemista paikoilleen kahdesta koukusta muodostuvalla lukolla.
 
– Niitä kutsutaan joutsenenkauloiksi, kun ne näyttävät tuolla tavalla joutsenilta. Kun ne kiinnitetään oikein päin lintu ui eteenpäin renkaan pyöriessä ja estää mahdollisen lukituksen aukeamisen, asentamista valvomaan tullut ylivääpeli valistaa.
 
Paikalle saapuu toinen kouluttaja.
 
– Tuolla olisi nyt viimeistä kertaa tällä viikolla auto ojassa, hän huikkaa auton ikkunasta. 

Ketjujen asentaminen sujuu tehokkaimmin ryhmätyönä. kuva Tomi Edwards

Nostoapua toiselta autolta

Kuljettajille eivät riitä pelkät siviilin kuorma-autonkuljettajan taidot. Pystyäkseen toimimaan kriisiaikana heidän on opittava enemmän. Tähän ylimääräiseen opetukseen kuuluu onnettomuustilaisuudessa toimiminen.

Ojassa todellakin oli auto. Masina tunnettu Sisu SA-150 on ajettu mutaiseen ojaan niin syvälle, että toista eturengasta ei edes näe.
 
Ylikersantti alkaa tarkistaa vinssausvälineistöä. Vaijeri on vedetty vastapainosta vinssin läpi Masin peräkoukkuun. Vinssi itse on kiinnitetty puuhun vaijerilla. Tämä puu on vielä jouduttu tukemaan viereisiin puihin kuormaliinoilla, ettei siihen kohdistuva valtava paino vaurioita sitä.
 
Tukipuuta vinssin kiinnittävältä vaijerilta suojaavat kepit eivät ole tarpeeksi kestäviä ylikersantin standardeille. Myöskään vastapaino ei ole tarpeeksi painava. 
 
Ei vastapaino myöskään kovin kevyt ole. Vastapainona toimii toinen Sisun auto. Yli 15 tonnia painava E11T, joka tunnetaan tuttavallisemmin Eemelinä. Ajattaja ohjaa auton puun eteen, johon se köytetään liikkumisen estämiseksi.
 
Parin partion verran kuljettajia nappaa autosta työkaluja matkaan ja siirtyy korpeen etsimään tuoreempaa puuta suojaamaan tukipuun runkoa vinssin ketjulta.
 
Kaikkien pitää siirtyä varoetäisyyden päähän. Valmistelut ovat valmiit ja varusmiehet paikoillaan. Yksi kuljettaja molemmissa autoissa, vinssauksen johtaja katsojien kanssa etäämmällä ja yksi ajattaja ohjaamassa nostettavaa autoa sommittelemaan itsensä tielle.
 
Vinssauksen johtaja pyörittää yksittäistä sormea päänsä päällä ja varusmiehet alkavat nostaa rautaa.
 
Eemelin alkaessa kelaamaan vaijeria sisäänsä tonneittain rautaa alkaakin hitaasti nousta. Kaikki näyttää sujuvan hienosti. Ainakin parin sekunnin ajan.
 
Kaikki varusmiehet sätkähtävät äkkinäistä liikettä ja äänekästä napsausta, joka kuuluu yhtäkkiä takaisin ojaan putoavalta Masilta. Hätkähdys muuttuu äkkiä hämmennykseksi, kun katseet kääntyvät toisiinsa kysyen äänettömästi ”mitä tapahtui?”.
 
– Liina vaan katkesi, tapahtumat tieltä nähnyt ajattaja huutaa.
 
Vaijerin peräkoukkuun kiinnittänyt liina löytyykin maasta riekaleina. Myös vaijerin pää on singahtanut kymmenen metrin päähän, mitä varusmiehet kerääntyvät ihmettelemään.
 
– Ja nyt katkesi vain liina. Jos vaijeri katkeaa, niin olette tyytyväisiä, että seisotte tuolla viidenkymmenen metrin päässä, kouluttaja sanoo hieman huvittuneena varusmiesten hämmästyksestä.
 
Vika on helppo korjata ja pian päästäänkin toisen yrityksen pariin. Tällä kertaa kuorma-auto jatkaa nousuaan tielle ja ohjaa itsensä siihen ajovalmiiseen asentoon. Johtaja pyörittää sormea lantionsa vieressä ja vinssaus on ohi.

Tällä kertaa auto ei ollut ojassa kuljettajien virheen vuoksi. kuva Tomi Edwards


Ja vetoapua myös


Sotilaskuljettajat ovat yksi kaikkein yhteistyökeskeisimmistä koulutushaaroista. Heidän koko olemassaolonsa perustuu muiden toiminnan mahdollistamiseksi. Muiden tukemisen lisäksi heidän on osattava tukea toisiaan. Siksi onnettomuustilaisuusharjoitteluun kuuluu myös hinaamisen harjoittelua.
 
Kouluttaja saapuu Hiluxillaan vinssauspaikan läheiselle ajouralle, jonka ympäristössä on Masien ja Eemelien lisäksi paikalla on myös kolmatta puolustusvoimien käyttämää kuorma-autoa Mercedes-Benzin Zetrosta.

Kertaus hinausohjeista alkaa ja läpi käydään eri hinausmenetelmien erot ja tarvittavat valmistelut käydään läpi. Puomin käyttäminen on käyty läpi ja vaijeriin ollaan juuri siirtymässä, kun metsäaukean toiselta puolelta alkaa kuulua moottorien ääntä.

Aluksi kumpareen takaa näkyy vain lavojen katot ja korkealle sijoitetut sivupeilit. Pian ajouraa pitkin kuitenkin saapuu saattue erimallisia kuorma-autoja. Letkassa on aiemmin nähtyjen mallien lisäksi myös Mercedes-Benzin Atego ja Sisun A2045.

Kyseessä on toinen kolmesta maastoajoharjoituksen rastista. Tällä rastilla harjoitellaan toimitusten tekemistä, kun teitä ei voida kriisitilanteissa käyttää. Sotilaskuljettajan on osattava liikkua kuljetuksineen metsässäkin, sillä joukkojen toimintakyvyn ylläpitämiseksi täydennysten on saavuttava kaikissa olosuhteissa.

Yhtäkkiä letkan etupää pysähtyy ja perässä seuraavat seuraavat esimerkkiä pian perässä. Joidenkin autojen ikkunat laskevat ja sisältä ilmestyy käsiä, jotka alkavat viittomaan takana olijoita kasvattamaan väliä omaan autoon.

Kun välit on korjattu, letka lähtee taas liikkeelle ja katoaa seuraavan kumpareen taakse.

Sillä aikaa hinausrastilla on jo asennettu puomi kahden auton väliin ja varusmiehet ovat siirtyneet kiinnittämään vaijereita kahden muun parin väliin. Lopulta ohjaamoiden ovet paukkuvat ja hinaajat ja hinattavat lähtevät maaston ajourille maastoajorastilaisten seuraksi.

Varmuutta ajokokemuksesta

Varusmies tietää usein liiankin hyvin, että sotilas kulkee normaalisti teiden sijaan metsässä. Tämä koskee osittain myös sotilaskuljettajia. Maastokuorma-autot on tehty vaativia off-road tilanteita varten, ja juuri niitä varusmieskuljettajat pääsevät harjoittelemaan.

– Pakita hieman ja sitten uudestaan, maastoajoa kouluttava ylivääpeli päättää ohjeistuksensa hiekkakuopalla. 

Kuopasta ylös yrittävä Sisu A2045 oli yrittänyt ylös kuopasta ajaen vaihteet automaatilla ja jäänyt puoleen väliin. Nyt auto on vaihdettu manuaalivaihteiselle ajolle, mikä mahdollistaa kiperässä tilanteessa vaihteiden vaihtamisen optimaalisemmin. 

Auto kiipeää rinnettä ylös paremman näköisesti ja saakin etummaisen akselinsa jo lähes mäen yläpäähän. Siihen matka tosin jääkin ja auto valuu takaisin alas.

– Nyt se on kaivanut tuohon kuopat eikä enää pääse, yliluutnantti tuhahtaa.

Ihan kuin vain todistaakseen kouluttajan olevan väärässä Sisu lähtee kolmanteen yritykseen ja tällä kertaa pääsee nousemaan mäen juuri ja juuri.

Hiekkakuopasta ylös päästyään kuljettajat hyppäävät ulos autoistaan ja siirtyvät letkassa seuraavan puikkoihin. Heidän on opittava myös ajamaan kaikkia Puolustusvoimien käyttämistä kuorma-autoista.

Vaikeimpana ajettavana autoista pidetään "nenämersuna" tunnettua Mercedes-Benzin Zetrosta, sillä se on ainoa, jossa etupuskuri ei ole heti tuulilasin alla. Sitä nousee nyt ajamaan eräs 3. jääkärikomppanian kuljettaja.

Ohjaamossa soi jo valmiiksi radio ja kuljettaja ottaa mukavan ajoasennon.

– Täällä on aina aika rento meininki, hän selittää.

Letka lähtee liikkeelle rauhallisesti ja siirtyy saman tien puiden lomassa kaartelevalle ajouralle. Keskittyneesti kuljettaja arvioi kääntösäteitä ja keulan etäisyyttä puista seuratessaan edessään ajavaa autoa.

Samalla hän kertoo eilisestä moottorimarssista. Moottorimarssi on kolmas ja viimeinen rasti, jonka kaikki kuljettajat suorittavat.

Marssilla letkan ensimmäisessä autossa on kuljettajan lisäksi kartanlukija, joka ohjaa koko saattuetta. Myös suunnistaminen on tärkeä taito sotilaskuljettajalle, sillä sota-aikana navigaattori ei välttämättä ole vaihtoehto.

Suunnistaminen oli kuitenkin sujunut pääasiassa kaikilta hyvin. Paitsi kun kerran ajettiin kymmenen kilometriä väärään suuntaan.

– Niin ja sitten toisella kerralla ajettiin vahingossa jonkun pihaan ja kaikki meistä joutuivat pakittamaan noin kilometrin matkan, kuljettaja muistelee.

Tarinankerronta keskeytyy, kun auto ajaa ojan yli ja ohjaamossa pitää varoa, ettei lyö päätään kattoon.

Letkassa ajavat monenmoiset automallit, sillä kuljettajan on osattava operoida kaikkia Puolustusvoimien kuorma-autoja. kuva Tomi Edwards

Huoltovälineet luonnosta

Kuljettajan toimi on ajoittain hyvinkin itsenäistä. Suorittaessaan itsenäistä ajotehtävää lastin saapuminen on kuljettajan vastuulla. Mikäli ajon aikana ilmenee ongelmia, on kuljettajan osattava ratkaista se lähtökohtaisesti itse. 

Maassa on pölkky. Pölkyssä on lovi. Tämän enempää ei tarvita auton ilmaan nostamiseksi ilman tunkkia.

Varusmiehen käsi vatkaa ja vararenkaan luukku aukeaa hitaasti. Sen laskeuduttua toinen ottaa koukun siitä irti ja kiinnittää sen itse renkaaseen. Vatkaus vaihtaa suuntaa ja vinssia käytävän sotilaan ilme vaihtuu 150 kilon painon alkaessa raahautua ulos auton syövereistä.

Vararenkaan tippuessa maahan sitä ei kuitenkaan siirretä toisen paikalle, vaan neljä varusmiestä kerääntyy sen ympärille aikeenaan nostaa se takaisin. Vararengasta ei käytetä harjoitellessa, sillä sen eri kuviointi saattaisi vaikuttaa ajoturvallisuuteen.

Pölkky asetellaan auton alle vinoon niin, että siinä oleva lovi on taka-akselin alla. Toimenpiteen loppu on yksinkertainen. Vaihdekeppi siirtyy pakille ja ajattajan luvasta kaasupoljin painuu hieman alemmas. Auton toinen takarengas on muutamassa sekunnissa ilmassa.

Varusmiehet kerääntyvät renkaan ympärille ja alkavat rutiininomaisesti irrottamaan sitä.

Kuorma-auton paino lepää tukevasti pölkyn päällä. kuva Tomi Edwards

Ylläpitoa tukikohdassa

Kuljettajan työ ei tapahdu ainoastaan ratin takana, vaan keskeinen osa heidän tehtäviään on autojen kunnon ylläpitäminen ja valmistelu seuraavia ajotehtäviä varten.

Perjantaiaamu ei ole vielä valjennut, kun varusmiehet avaavat letkujen hanat ja alkavat suihkuttaa autojaan.

– Kuljettajan toimi on sellaista, että hän purkaa joukkonsa materiaalin kuljetuksesta ja tulee huoltamaan ajoneuvonsa, harjoituksessa mukana ollut vääpeli kertoo.

Ulkona tehtävältä raakapesulta on siirtynyt ensimmäinen auto jo pesuhalliin ja sen kuljettaja käynnistää painepesurin.

– Tästä näkee miten käy, kun edellinen ei ole käynyt raakapesemässä, Vääpeli selittää osoittaessaan viemärin kantta ympäröivää hiekkakasaa.

Hallin ulkopuolella olevaan toiseen autoon kulkee imurin letku ja etupuskurille on kiivennyt varusmies putsaamaan ikkunoita.

– Tarkka siivoaminen parantaa seuraavan tehtävän ajoturvallisuutta ja -mukavuutta, vääpeli toteaa.

Lopulta auto pääsee lähtemään siivouspaikalta kohti hiekkakenttää. Sinne pysähdyttyään sen ajomääräys on tullut täyteen.

Esipesun jälkeen viimeisetkin liat irrotetaan autosta pesuhallissa. kuva Tomi Edwards