Kremlin pussiin pelaavat vaikuttajat ovat jo parin vuoden ajan olleet tohtori Pekka Kallioniemen tähtäimessä
Maailman ehkä menestyksekkäimmästä trollijahdista voi lukea uunituoreessa Vatnik Soup -kirjassa.
Tohtori Pekka Kallioniemen kirja Vatnik Soup: The Ultimate Guide to Russian Disinformation julkaistiin 19. syyskuuta. Kirja jatkaa Kallioniemen menestyksekästä disinformaatio- ja vaikuttamisvastaista työtä, jota hän tekee sosiaalisessa mediassa.
Alunperin projekti lähti käyntiin, kun sosiaalista mediaa ja disinformaatiota Tampereen yliopistossa tutkinut Kallioniemi halusi löytää keinon auttaa Ukrainaa. Tutkija alkoi esitellä Twitter-tilillään (nykyinen X-viestipalvelu) Ukrainaa kohtaan vihamielisiä toimijoita. Paljastetut henkilöt ovat suuren seuraajakunnan omaavia henkilöitä, joiden julkaisut yhdistyvät Kremlille myönteisiin narratiiveihin.
Kallioniemi kertoo, että Twitter-viestiketjuihin perustuvan artikkelisarjan tavoitteena on propagandistien paljastamisen lisäksi levittää tietoisuutta disinformaatiokampanjoista. Hän käy läpi propagandassa käytettyä materiaalia, tutkii niiden aitoutta ja paljastaa esimerkiksi tekoälyllä tuotetut väärennökset.
Twitter-ketjun kehittymisestä kirjaksi voi tavallaan kiittää myös itse projektin kohteita. Jotkin sarjassa paljastetut propagandistit ovat suuttuneet saamastaan huomiosta pahemman kerran.
Esimerkiksi saksalais-suomalainen salaliittoteoreetikko ja ohjelmistokehittäjä Kim Dotcom uhkasi Kallioniemeä oikeustoimilla, mikäli tämä ei poista häntä käsitelleitä julkaisujaan.
– Tajusin sitten, että tämä on oikeasti tärkeätä hommaa. Tätä pitää jatkaa niin pitkään, kun sillä on vaikutusta.
Kirjan on kustantanut tanskalainen KLE-art. Kirja julkaistiin sekä englanniksi että tanskaksi. Kallioniemi kertoo, että hänen yleisönsä on hyvin kansainvälinen, joten englanti on luonteva työkieli.
– Sanotaan, että neuvottelut ovat käynnissä muidenkin kielten suhteen, hän vihjaa.
Pekka Kallioniemen haastattelu on luettavissa seuraavasta Ruotuväki-lehdestä.