Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Helmi Sundström

Kuvassa Ari Puheloisen kirja Sotilas ja työmies.

Ari Puheloinen kirjoitti muistelmateoksensa puolessa vuodessa, minkä jälkeen hän täydensi tekstiä seuratessaan poliittisen tilanteen muutoksia.

Köyhän perheen lapsesta Puolustusvoimain komentajaksi

Helmi Sundström

Vuosina 2009–2014 Puolustusvoimain komentajana toimineen kenraali evp. Ari Puheloisen muistelmateos Sotilas ja työmies julkaistiin 3. helmikuuta. Kirjassaan Puheloinen korostaa työnteon merkitystä samalla kiittäen suomalaisen yhteiskunnan tarjoamaa mahdollisuutta edetä tärkeisiin työtehtäviin vaatimattomista lähtökohdista.

Kirja avaa paitsi Puheloisen lapsuutta ja matkaa Puolustusvoimain komentajaksi, myös hänen uransa aikana tapahtuneita muutoksia Puolustusvoimissa ja poliittisessa ympäristössä. 

Puheloinen korostaa teoksessaan, miten suomalainen yhteiskunta teki hänelle mahdolliseksi jatkaa opiskelemista huolimatta siitä, että hänen perheensä tuli vaatimattomista lähtökohdista. Niin ikään punaisena lankana kenraali korostaa ahkeran opiskelemisen tärkeyttä.

Puolen vuoden kirjoitusprosessin aikana Puheloinen ei käyttänyt apunaan muistiinpanoja, vaan hyödynsi omia kalenterimerkintöjään sekä pitämiään puheita. Kirjan tarkoituksena oli alun perin tallentaa muistoja jälkipolville, mutta kustantajan ehdotuksesta mukaan lisättiin myös ajankohtaisia pohdintoja. 

– Projekti on ollut aika helppo jossain mielessä, sekä teknisesti että on voinut sitten purkaa niitä ajatuksia mitä kokee tärkeänä ja mistä on olettanut, että lukija voi olla kiinnostunut, Puheloinen sanoo.

– Koska nämä ovat muistikuvia, niin kuin kirjassa lukee, olen pitänyt tietyn lavean pensselin, että ei tarvitse lähteä arkistoja tutkimaan. Kuitenkin sen minkä sanon yksityiskohdista, olen yrittänyt tarkistaa.

44-vuotisen uransa aikana Puheloinen toimi useissa eri tehtävissä Suomessa ja Neuvostoliitossa sekä oli mukana useissa historiallisissa uudistuksissa, muun muassa johtamassa Maavoimien perustamista 2000-luvun alussa. 

Venäjän kielen opiskelut kadettikoulussa aloittanut Puheloinen on kehittänyt ymmärrystään Venäjästä uransa aikana muun muassa työskennellessään tulkkina ja sotilasasiamiehenä Moskovassa. Kirja tarjoaakin muistelmien lisäksi pohdintaa ajankohtaisista asioista, kuten Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan.

Puheloisen mukaan kirjaprojektin tarkoitus ei ole ollut "puhdistaa historiaa".

– Olen mielestäni ollut sinut menneisyyteni kanssa aina, niin en sillä tavalla tuonut esille mitään uutta. Siinä ei ole ollut niinkään työtä itselle, vaan työtä lukijalle. Eikä ole mitään unia tullut, vaikka niitä on päivän kirjoittanut, hän naurahtaa.

Kenraali evp. Ari Puheloinen kertoi muistelmateoksensa julkistamistilaisuudessa pitäneensä aina kirjoittamisesta, oli kyseessä käsky, puhe tai nyt kirja. Kuva: Helmi Sundström

Puolustusvoimauudistuksen varjo

Jäätyään eläkkeelle vuonna 2014, Puheloinen on ollut julkisuudessa vaitelias Puolustusvoimiin liittyvistä asioista, minkä takia uusi kirja tuli monelle yllätyksenä.

–  En ole kommentoinut sen takia, että seuraajille pitää jättää työrauha eikä ryhtyä sivusta huutelemaan. Sitä paitsi, nämä asiat liikkuvat niin nopeasti, että muutamassa kuukaudessa putoaa ulos niistä virka-asioista. Silloin on paras olla paljon mitään sanomatta, hän toteaa.

Puheloisen komentajauran päätehtävä oli syksyllä 2010 käynnistetty puolustusvoimauudistus, johon vaikutti vahvasti Jyrki Kataisen hallituksen tekemät leikkaukset Puolustusvoimien budjettiin. Kirjassaan Puheloinen kritisoikin leikkauksia ja avaa niitä seuranneita toimenpiteitä sekä vaikutuksia.

Kirjan julkistustilaisuudessa Puheloinen painottikin sitä, että tarpeen ollut puolustusvoimauudistus aloitettiin jo yli vuosi ennen kuin Puolustusvoimien budjetista leikattiin kymmenen prosenttia. 

– Jos näistä halutaan ottaa oppia tulevaisuuteen, niin ne on hyvä tuoda nyt esille, ja jonkun kannattaa tuoda ne esille, Puheloinen sanoo.

– Minulla ei ole minkäänlaista kielteistä muistelua siinä (kirjassa), vaan minä vaan tuon esille, että niin ne asiat menivät, ja sillä selvä. 

Reserviin siirtymisen jälkeen Puheloinen on toiminut yritysmaailmassa muun muassa UPM:n, Caverionin sekä Patrian hallitusten jäsenenä.