Kouvola isännöi Puolustusvoimien valtakunnallista itsenäisyyspäivän paraatia
Paraati järjestettiin Kouvolassa viimeksi vuonna 2012.
Puolustusvoimat juhlistaa Suomen 108. itsenäisyyspäivää tänä vuonna 6. joulukuuta valtakunnallisella paraatilla Kouvolassa.
Tapahtuman kohokohta on perinteinen jalkaväen ja Puolustusvoimien sekä muiden viranomaisten ajoneuvojen ohimarssi. Lisäksi Maavoimien helikopterit ja Ilmavoimien F/A-18 Hornet-monitoimihävittäjät sekä Hawk-suihkuharjoituskoneet suorittavat ylilennon ohimarssin yhteydessä.
Ohimarssin on määrä alkaa kello 13.15, ja sen reitti etenee Salpausselänkatua pitkin kohti keskustaa.
Yleisöllä on mahdollisuus tutustua Sumulaaksossa Puolustusvoimien ja viranomaisten kalustoon ja toimintaan koko päivän ajan.
Paraatiin osallistuu joukkoja Maavoimista, Merivoimista, Ilmavoimista, Maanpuolustuskorkeakoulusta ja Rajavartiolaitoksesta sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöistä yhteensä noin 1 300 henkilöä.
Paraatin kunniavieraita ovat sotaveteraanit ja lotat.
Paraatin järjestelyistä vastaa Karjalan prikaati ja musiikista Rakuunasoittokunta.
Tapahtuma aiheuttaa muutoksia liikenteeseen ja pysäköintijärjestelyihin Kouvolassa 5.–6. joulukuuta. Yleisöä pyydetään saapumaan tilaisuuteen jalan.