Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Peetu Oksanen

Puolustusvoimain komentaja laski seppeleen Hietaniemen hautausmaan sankariristille: "Sankarivainaijien muistoa kunnioittaen, Puolustusvoimat".

Korona varjostaa itsenäisyyspäivää – lippu nousee Hämeenlinnassa, Linnassa ei kätellä

Juho Lukkari

Koronavirus on asettanut erityisvaatimuksia itsenäisyyspäivän juhlallisuuksille. Perinteinen lipunnosto siirtyi Helsingistä Hämeenlinnaan, ja Linnan juhlat sekä itsenäisyyspäivän paraati ovat joutuneet taipumaan viruksen edessä.

Suomen 103-vuotista itsenäistä taivalta juhlistetaan tänä vuonna poikkeuksellisissa merkeissä. Koronavirusepidemian pahentumisen vuoksi useita juhlallisuuksia on jouduttu perumaan, ja moni tilaisuus on seurattavissa ainoastaan etäyhteyden välityksellä.

Perinteinen itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestettiin poikkeuksellisesti Hämeenlinnassa ilman yleisöä. Aikaisemmin tilaisuus on järjestetty Tähtitorninmäellä Helsingin Ullanlinnassa. Sinivalkoiset värit nousivat kuitenkin juhlallisesti salkoon pääkaupungissakin, kun Suomenlinnassa Merisotakoulun upseerioppilaat nostivat lipun Kustaanmiekan lipputankoon.

Merisotakoulun upseerioppilaat nostivat kielekkeisen valtiolipun tangonhuippuun Kustaanmiekassa. 
(Kuva: Daniel Averine)

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen kävivät kumpikin sotilassoittokunnan säestämänä kunnioittamassa sankarivainajien muistoa laskemalla seppeleen Hietaniemen hautausmaan sankariristille. Tilaisuus oli yleisölle avoin, koronarajoitukset huomioiden. Ilmavoimat kunnioitti tilaisuutta ylilennoilla.

Merivoimat juhlistaa itsenäisyyttä alusten kunniavierailuilla eri kaupungeissa. Helsingin Kauppatorilla Lyypekinlaiturissa on ankkuroituna juhlavalaistu monitoimialus Louhi, johon yleisö ei kuitenkaan tänä vuonna pääse tutustumaan koronavirustilanteesta johtuen.

Kunniakäynnin tekevä monitoimialus Louhi kiinnitettiin Kauppatorin Lyypekinlaituriin 5. joulukuuta. Tänä vuonna alukselle ei päästetty yleisöä.

Kenties suurin poikkeama suomalaisesta itsenäisyyspäivätraditiosta on, että tänä vuonna Linnan juhlia ei järjestetä perinteisin menoin. Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyjonoa ei pääse seuraamaan televisiosta, sillä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi Presidentinlinnaan ei ole tänä vuonna kutsuttu vieraita. Tästä huolimatta tasavallan presidentti puolisoineen isännöi juhlia tänäkin vuonna, ja yleisö voi seurata monipuolista kulttuuriohjelmaa Yle TV1:ltä sekä MTV3:lta.

Myös toinen itsenäisyyspäivän klassikko-ohjelmanumero, tänä vuonna Porissa järjestetyksi kaavailtu itsenäisyyspäivän paraati, on peruttu. Porissa sodassa kaatuneiden muistoa kunnioitettiin seppeleenlaskulla. Seppeleen laski Porin prikaatin komentaja, prikaatikenraali Mika Kalliomaa.

Myöskään sotilassoittokuntien live-konsertteja ei ole tällä kertaa voitu järjestää tavalliseen tapaan. Ilmavoimien Big Bandin ja Laivaston soittokunnan esityksiä voi seurata AlfaTV:ltä. Laivaston soittokunnan Navy Rocks -konsertin solisteina toimivat Pete Parkkonen, Jennie Storbacka ja Mikael Saari. Sotilasmusiikkia on tarjolla myös Ylen ja MTV3:n lähetyksissä, joissa näytetään katkelmia muun muassa Kaartin soittokunnan esityksistä.