Tommy Koponen

Muotoon järjestyi yli sata varusmiestä, kymmenittäin erilaisia baretteja ja useita joukko-osastotunnuksia. Riihimäellä järjestetty tilaisuus kesti koko päivän.

Koodarit kybertehtäviin ja valokuvaajat viestintään – erityistehtäviin hakeneita ennätysmäärä

Niko Ylä-Poikelus

Erityistehtävissä palvelevat varusmiehet tekevät maanpuolustuksen eteen mitä moninaisimpia hommia. Se houkuttelee yhä useampaa.

Erityistehtävien konsepti alkaa tulla varusmiehille tutuksi. Kesän 2018 saapumiserästä paikkaa tavoitteli ennätysmäärä alokkaita. Jaossa on paikkoja sekä miehistön tehtäviin että johtajakoulutukseen pyrkiville.

– Hakijoita oli 280, joista noin 135 kutsuttiin haastatteluun tänne Riihimäelle. Lisäksi osa valittiin hakemusten perusteella jo aiemmin, majuri Ville Kostian Pääesikunnan koulutusosastolta hehkuttaa.

Kostian on ollut mukana valinnoissa vuodesta 2014. Hänen mukaansa etsittävä osaamisen kirjo on laajentunut jatkuvasti.

– Viimeisin määrältään merkittävä lisäys näihin erityistehtäviin oli virtuaalisen koulutusympäristön tukihenkilön tehtävä. He kehittävät koulutuksessa hyödynnettävää simulaattoria varuskunnissa ympäri Suomen, Kostian lisää.

Tekijöitä etsitään kymmeniin erilaisiin pesteihin ympäri Suomen. Lisäksi joukko-osastojen sisäisissä hauissa valitaan muun muassa varusmiestoimikuntatehtäviin sopivia sotilaita.

– Viestinnän ja media-alan osaajien tarve kasvaa jatkuvasti, samoin tietotekniikassa esimerkiksi kybervarusmiesten osalta, Kostian selventää.

Haku on parin vuoden ajan järjestetty varusmiesten sähköisessä asiointipalvelussa, ja jatkossa tavoitteena on saada yhä enemmän tietoa hakijoiden tavoittamiseksi jo etukäteen.

– Esimerkiksi koulupuolelta saatu tieto osaamisesta mahdollistaisi rekrytoinnin tekemisen vielä täsmällisemmin oikeisiin osaajiin jo ennen varsinaista isompaa hakua, Kostian kertoo.

Pääosin erityistehtäviin valitaankin korkeakouluopintoja suorittavia tai muilla elämän osaalueilla erityistä osaamista kerryttäneitä varusmiehiä.

– Tehtäviä on erityyppisiä, ja niissä vaadittu osaaminen edellyttää usein näyttöjä tai opintosuorituksia. Joiltain osin niitä testataan myös erilaisilla valintakokeilla, Kostian selittää.

Alokkaille haku erityistehtäviin on jännittävä paikka, sillä pelissä on tulevien kuukausien arjen luonne ja mahdollisesti muutto toiseen varuskuntaan peruskoulutuskauden päätteeksi.

– Olen ollut pitkään kiinnostunut reportaasikuvauksesta. Kun sain tietää, että on mahdollisuus päästä kuvaamaan sotaharjoituksia ja muuta taistelua, päätin hakea – sitä ei siviilissä pääse tekemään, alokas Joel Hakala Kainuun prikaatista kertoo.

Jännitys on siedettävällä tasolla, sillä haastatteluissa omaa osaamistaan saa tuotua esiin melko vapaastikin. Selkeimpiä rooleja löytyy ohjelmoinnin osaajille. Alokas Juho Ylisiurua hakeutui korkeakoulututkinnon jälkeen mediatiedustelun tehtäviin.

– Tiesin erityistehtävistä jo pari vuotta ennakkoon. Päätin hakea, jotta saan mahdollisimman paljon irti, ylläpidettyä omaa osaamista ja sitä kehitettyä, hän valottaa.

Media-alan osaajille kysyntää riittää myös pääesikunnan viestintäosastolla, jonka mediatuotantotiimin varusmiehet vastaavat monenlaisesta sisällöntuotannosta puolustusvoimille. Esitysmateriaalit, verkkosivut ja painotuotteet valmistuvat vastaisuudessakin kovien osaajien käsissä.

– Ympäri Suomen tulevien erityisosaajien taso on ollut korkea, ja moni on ollut erittäin perillä siitä, minkä tyyppisiin tehtäviin he ovat hakeneet, verkkopäätoimittaja Katrina Carlson selventää.

Huolellinen valmistautuminen palkitaan. Tiiviissä haastattelussa pystyy silloin parhaiten tuomaan oman osaamisensa ja motivaationsa avoimesti ja rehellisesti esiin.

– Kun osaa pelkäämättä esittää oman näkemyksensä, se tulee selvästi esiin. Siinä ulospäinsuuntautuneisuus on avuksi, tiedottaja Henrik Gahmberg kertoo.

9.8.2018 klo 8:50 Otsikkoa muutettu: kybertyö vaihdettu ilmaisuun kybertehtvävät.