Kontiorannan vanha varuskunta-alue elvytetään
Kontiolahdella sijaitseva Pohjois-Karjalan prikaati päätettiin lakkauttaa vuonna 2012. Alueen tulevaisuudeksi kaavaillaan vapaa-ajan keskusta ja lomamajoitusta.
Kontiolahden Kontiorannassa sijaitseva 158-hehtaarinen varuskunta lopetti toimintansa tammikuun alussa 2014. Kunnan katukuvasta poistui noin tuhat varusmiestä ja prikaatissa työskentelevä henkilökunta. Kontiolahti menetti työpaikkoja, ja varusmiehet eivät enää käyttäneet kaupallisia palveluita.
Kunnanjohtaja Jere Penttilän mukaan menetys ei kuitenkaan vaikuttanut työttömyyteen radikaalisti.
– Loppujen lopuksi lakkautus näkyi melko vähän kunnan verotuloissa ja työttömyydessä. Lähes kaikki varuskunnasta työttömäksi jääneille löytyi työtä jostain muualta ja monet jäivät asumaan kunnan alueelle. Joensuuhun perustettiin puolustusvoimien palvelukeskus, joka myös auttoi tilannetta ennen kaikkea ihmisten kannalta, hän kertoo.
Nykyisellään Kontiorannan varuskunta-alueella on pienyritystoimintaa ja kunnan vuokraamia tiloja.
– Huhtikuun alussa vuonna 2014 varuskunta-alue siirtyi kunnan haltuun. Vanhalla teollisuusvarikkoalueella on kunnan vuokraamia tiloja yrityksille. Siellä toimii noin 20 yritystä ja 50 työpaikkaa. Yhdessä kasarmirakennuksessa on vuokralla majoitusyrittäjä, ja entinen kantahenkilökunnan koulutustila on valjastettu kokous- ja saunatilaksi, Penttilä kertoo.
Ensi vuonna varuskunnan paikalle on tarkoitus rakentaa vapaa-ajan keskus, joka toisi työpaikkoja takaisin Kontiolahdelle.
– Lähtökohtana lakkauttamisen jälkeen oli se, että hävinneet 300 työpaikkaa tulisi korvata. Vapaa-ajan keskus on kunnalle tärkeä, sillä se tuo kunnalle lisää elinvoimaa, matkailua ja työpaikkoja koko Joensuun seudulle, Penttilä kertoo.
Vanha varuskunta sijaitsee Kontiolahden ampumahiihtostadionin yhteydessä Höytiäisen rannalla. Penttilä uskoo sijainnin tuovan vapaa-ajan keskukselle edellytyksiä toimia.