Konsultista kaartinjääkäriksi

Kirjoittajan mielestä palvelusaika on investointi omaan toimintakykyyn, ei pelkkä vuosi pois työelämästä.

Vaihdoin viime tammikuussa siistin sisätyöni metsässä tetsaamiseen.

Valintani ihmetytti useampia. Miksi lähtisin vielä 27-vuotiaana "leikkimään sotaa" minua nuorempien kanssa? Eräs tuttuni jopa diagnosoi, että kärsin aikaisesta keski-iän kriisistä.

Asiantuntijaurani oli juuri päässyt hyvään alkuun, mutta nuoruuden haave suorittaa asepalvelus kyti vielä sisimmässäni.

Päätin lopulta ottaa välivuoden työelämästä ja hypätä armeijan vihreisiin. Olen onnellinen, että tein tuon päätöksen.

Harvassa paikassa joutuu harjoittelemaan yhtä monia taitoja yhtä lyhyessä ajassa. Taisteluharjoituksissa olen oppinut ampumaan, suojautumaan, antamaan ensiapua, suunnistamaan sekä toimimaan hyökkäys- ja puolustustilanteissa.

Olen saanut oppeja johtamisesta erilaisten solmujen tekemiseen. Toistojen myötä opitut taidot ovat iskostuneet selkärankaan, eivätkä aiemmin jännittäviksi koetut tilanteet enää aiheuta paniikkia.

Nykytyöelämä rakastaa puhua lean-ajattelusta, growth mindsetistä ja skaalautuvuudesta. Intissä niistä ei puhuta hienoilla linkkaritermeillä – niitä vain harjoitellaan.

Palvelus ei kuitenkaan opeta pelkästään taistelutaitoja. Haastavat tilanteet ovat peili itseen ja nyt tiedän, miten reagoin stressissä, paineessa tai uusissa tilanteissa. Tiedän, missä omat rajani menevät ja miten kommunikoida ne muille.

Perinteisen sotilaskoulutuksen lisäksi palvelus on myös mahdollista suorittaa esimerkiksi erityistehtävissä, kuten itse tein. Erityistehtävät opettavat työelämässä hyödyllisiä taitoja "tekemällä oppii" -filosofialla. Tämän filosofian ansiosta pystyn tituleeraamaan itseäni tätä nykyä muun muassa kolumnistiksi. Harva yritys antaisi täysin kokemattomalle yhtä paljon vastuuta näin nopeasti.

Työelämän haastavuutta en ollenkaan väheksy. Toimistotyössä päätöksiä tehdään kuitenkin yleensä hallituissa olosuhteissa. Presentaatioita valmistellaan ja neuvotteluja käydään usein toimistolla tai etäyhteyksin oman kodin rauhasta. Turvallisuus ja ennakoitavuus ovat lähtökohta.

Intti opettaa toisin – se opettaa selviytymistä kriisitilanteessa. Miten jaksaa kantaa painavaa rinkkaa useita kilometrejä, kun taivaalta sataa kaikkea lumen ja veden väliltä. Tai miten pitää kognitiiviset kyvyt yllä ja silmät auki vartiovuorossa, kun unettomia öitä on jo useampi takana.

Harvoin pelkkä "tee vain kuten käsketään" -tematiikka riittää, sillä jokainen hihamerkistään huolimatta tekee vähintään mikrotason päätöksiä omasta toiminnastaan joka päivä.

Työelämä kehittää osaamista. Armeija kehittää toimintakykyä.

Tämä luo sitä työelämässä paljon hehkutettua resilienssiä. Suomalaisittain voidaan puhua sisusta. Ja omasta mielestäni se on juuri se sisun määrä, mikä kertoo ihmisestä enemmän kuin massiivinen ansioluettelo.

Palveluksen lähestyessä loppuaan koen, että olen saanut sellaisia oppeja täältä, joita työelämä ei voi antaa. Rahallisesti inttiaika on jättänyt minut miinuksen puolelle, mutta pitkällä tähtäimellä tämä antaa enemmän kuin ottaa.

Työelämään ehdin vielä moneksi vuosikymmeneksi, mutta näitä kokemuksia en olisi saanut mistään muualta.