Kiusaaminen armeijassa jättää syvät arvet

Useimmiten kiusaaminen on pientä ja huomaamatonta. Vain selvemmin esillä oleviin tapauksiin puututaan.

Edeltävällä viikolla uutisotsikoihin oli jälleen noussut kiusaamistapaus, tällä kertaa Satakunnan lennostossa, jossa alikersantti oli kohdellut kaltoin alaistaan. Tietenkin armeijan sisäiset kiusaamis- tai simputustapaukset nousevat herkästi otsikoihin, sillä armeijassa oletuksena on nollatoleranssi kiusaamiselle.

Armeijassa ei suvaita simputtamista, eikä kiusaamista, millään tasolla, mikä mainitaan myös yleisessä palvelusohjesäännössä. Kiusaamista kuitenkin tapahtuu jatkuvasti ja sen luokittelu on haastavaa erilaisuudesta johtuen. Jotkut henkilöt kokevat kiusaamisen eri tavalla kuin toiset.

Väitän, että armeijassa tapahtuva kiusaaminen on yhtä tavallista kuin muuallakin. Sitä pyritään ennaltaehkäisemään, aivan kuten esimerkiksi kouluissa on tapana esimerkiksi kampanjoilla tai muilla vastaavilla. Tämä nostaa kiusaamisen vain esille, mutta ei kuitenkaan poista kiusaamista.

Armeijassa kasvaa pojista miehiä, joten pientä piikittelyä tapahtuu aina. Olen nähnyt monenlaista kiusaamista armeijassa. Se voi olla toisten jättämistä porukasta ulos, puhumista selän takana tai jopa fyysistä väkivaltaa toista kohtaan. Nämä kaikki täytyy kestää, jopa päivittäin, sillä jos kiusaaminen tapahtuu tupien sisällä, ei siitä pääse eroon kovinkaan helposti.

Yhteisöllisyys ja toisten auttaminen hädän tullen korostuu armeijassa, aivan kuten veteraanit ovat meille opettaneet – kaveria ei jätetä. Mutta silloin kun valtasuhteet nousevat esiin, kun joudumme kestämään erilaisten ihmisten kanssa toimimista päivittäin, saatamme joutua tilanteeseen, jossa piikittely tapahtuu jopa luonnostaan. Sehän kuuluu asiaan, kun ihmisiä saapuu erilaisista lähtökohdista viettämään arkea keskenään. Valmiiksi stressaavassa ympäristössä erilaisuudet korostuvat ja saatamme altistua kiusaamiselle herkemmin.

En kuitenkaan usko, että kiusaaminen armeijassa eroaa mitenkään kiusaamisesta siviilissä. Molemmat jättävät syvät arvet. Toivoisin ettei kiusaaminen olisi osa armeijaa, mutta todellisuudessa se ei ole mahdollista.

Kiusaamista tapahtuu aina. Sen ehkäisemiseksi toivon kuitenkin kaikkien katsovan itseään peiliin ja miettivän mitä jos kiusaaminen kohdistuisikin minuun. Pystyisinkö sivuuttamaan jatkuvat kommentit ja valehtelemaan etteivät ne haittaa.