Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Onni Pörhölä

Kuvassa varusmiessoittokunta

Varusmiessoittokunta musisoi tunteella kesäkiertueella Tampereella.

Kesäkiertue sai kansan liikkeelle

Antti Väisänen

Koronan vihdoin hellitettyä päästiin jälleen Puolustusvoimien kesäkiertueen tunnelmiin ympäri Suomen. Kiertue oli onnistunut ja houkutteli paikalle jopa arveltua suuremman yleisön.

Kesäkiertue alkoi aurinkoisena keskiviikkona Tampereen Hämeenpuistossa 1.6. Kesäinen ilma sai kansan liikkeelle jo ennen kuin kalustonäyttely oli virallisesti edes alkanut. Tampereen kalustonäyttelyä järjestänyt everstiluutnantti Janne Rautakorpi jopa yllättyi tapahtuman suosiosta. 

– Tampereella pitopaikka kalustoesittelyn osalta muuttui. Varauduttiin, että ehkä 2000 ihmistä kävisi päivän aikana, mutta ihmiset löysivät hyvin tänne Hämeenpuistoon ja arvioin, että noin 10 000 ihmistä siinä päivän aikan kävi, eli moninkertainen väkimäärä mitä oltiin varauduttu. Siellä oli hirveän hyvä fiilis ja kaikki toimi hienosti, Rautakorpi tiivistää.

Illalla siirryttiin Laikunlavalle seuraamaan konserttia, joka sujui niin yleisön kuin järjestäjienkin mielestä hienosti. 

– Hyvä setti, hyvä keli, hyvä fiilis Tampereen ytimessä ja Varusmiessoittokunnan Showband oli aivan mahtava. Nuoret asevelvolliset siinä eläytyivät aivan täysillä ja vetivät sellaisia biisejä jotka upposivat kansaan, Rautakorpi tunnelmoi. 

Tunnelma oli hyvä myös yleisön keskuudessa. Lauri Vähätalo ja Kirsi Kankainen-Vähätalo nauttivat livemusiikista ja aikovat tulla paikan päälle uudelleenkin.

– Hieno tapahtuma, erityisesti konsertti on ollut hieno. Erikoismaininta hernekeitosta, se oli tosi hyvää, he tuumaavat.

Lippujuhlan huuma näkyi Kansalaistorilla

Lippujuhlan päivänä 4.6. kesäkiertue järjestettiin Helsingissä, jossa oli myös tämänvuotinen lippujuhlan paraati. Paraati keräsi valtavan yleisön, joka löysi paikan päälle myös Kansalaistorille. Majuri Mika Romppanen pitää tapahtumaa onnistuneena. 

– Kalustonäyttely sujui hyvin, keli oli hyvä ja kaikki meni täysin suunnitelmien mukaan. Kymmeniätuhansia ihmisiä kävi tutustumassa kalustoon ja mm.tasavallan presidentti oli paikalla, Romppanen toteaa. 

Romppasen mukaan kalustonäyttelyssä kävi selvästi enemmän väkeä kuin aikaisemmin ja kaikki Puolustusvoimien ajoneuvot sai kiinnostusta osakseen. Vetonauloina oli erityisesti panssarivaunut ja muut panssaroidut ajoneuvot. 

Kansalaistorilla yleisö pääsi testaamaan esimerkiksi erikoisrajajääkäreiden rinkkaa ja ikivihreitä sotkun munkkeja. Aino Artismaa viihtyi tapahtumassa, vaikka ei paraatijoukkoihin ehtinytkään. 

– Ihan huippua, itse tykkään aina tulla katselemaan mitä täällä on meneillään silloin kun on mahdollista, hän tarinoi.

Kylmäksi eivät jääneet lavaesiintyjätkään. Souls of Women -naistrion laulaja Emilia Vihanto nautti tunnelmasta ja yleisöstä.

– Oli kyllä energinen meininki ja paljon porukkaa. Olemme odottaneet tätä kiertueen toteutumista niin pitkään – pari vuotta jo. Tosi ihanaa että vihdoin pääsee esittämään näitä biisejä, Vihanto intoilee.

Myös Ruotuväki oli paikalla monella paikkakunnalla osallistumassa: jaoimme tuhansia Asevelvollisuus-liitteitä kiinnostuneille ja järjestimme arvomerkkikilpailuja, joiden voittajat saivat itselleen Ruotuväki-mukin.