Kaupunkijääkärit yhdistävät tulen ja liikkeen - osa 2
Metsämaaston ja rakennetun alueen taistelun yhdistäminen muuttaa taistelun dynamiikkaa, mutta perusperiaatteet säilyvät samoina. Reportaasin toinen osa kertoo kaupunkijääkärien sinijoukkueen harjoituksesta Säkylässä.
Iltapäivän ensimmäinen harjoitus on ohi ja kouluttajat ovat antaneet palautteensa. Seuraavaksi sinijoukkue valmistautuu iltapäivän toiseen harjoitukseen lipastamalla paukkupatruunoita ja käymällä läpi tehtävän sisältöä ja tavoitteita.
Kaupunkijääkärit valmistautumassa iltapäivän toiseen harjoitukseen.
Ensimmäisessä harjoituksessa olosuhteet olivat haastavat alusta alkaen. Kahdesta kuuteen aseistautunutta vihollisen erikoisjoukkojen taistelijaa oli havaittu alueella. Harjoituspaikkana oli taajamaa kuvaava harjoitusalue, jossa näkösuojia oli tarjolla vain vähän ja rakennusten välillä tuskin ollenkaan. Rakennuksia lähestyttäessä suojaa oli haettava nopealla liikkeellä tuliasemasta tuliasemaan ja joukkueen levittäytymisellä laajemmalle alueelle. Ajoneuvoilla saapuminen olisi tarjonnut suojaa, mutta tässä harjoituksessa niitä ei ollut käytettävissä.
Normaalisti kaupunkijääkärit pyrkivät liikkumaan mahdollisimman lähelle kohdetta ajoneuvojen kyydissä, mutta tällä kertaa harjoituksessa joukkue jalkautui kohteen lähellä metsässä.
Iltapäivän toisessa harjoituksessa tavoitteet pysyvät pääosin samoina. Alueella vihollisen erikoisjoukkoihin kuuluvat taistelijat valmistelevat iskua lähialueillee ja ovat oletettavasti valmiita käyttämään voimaa myös kaupunkijääkäreitä vastaan. Tavoitteena on alueen haltuunotto, tarkemmin alueen suurimman rakennuksen tasa. Kranaatinheitinjoukkueen tukemana sinijoukkue lyö kohtaamansa vihollisen sekä ottaa kiinni ja valmistautuu luovuttamaan kiinniotetut poliisiviranomaisille.
Kasi-liivit tuovat toden tuntua harjoitukseen ilmoittamalla simuloidun käsiasetulen ja epäsuoran tulen vaikutuksesta taistelijaan.
Harjoitus alkaa tilanteesta, jossa sinijoukkue on jalkautunut metsässä kohteen lähellä. Tuttuun tapaan ryhmät lähtevät toteuttamaan tehtäväänsä ja lähestyvät rakennuksia kiertäen oikeaan sivustaan. Konekiväärimiehet hakevat sopivia paikkoja maastosta, joista on näkyvyys alueen rakennuksille. Kärki jatkaa matkaansa kiertäen rakennusten oikealle puolelle ja jää odottamaan metsän suojaan sovittua tulenavausta.
Tulenavauksen jälkeen joukon iskevä osa jatkaa etenemistä kohti ensimmäistä rakennusta, kaksikerroksista taloa hieman etäämpänä kahdesta muusta pienemmästä rakennuksesta. Rakennuksen sisällä joukko etenee käytävää pitkin kiertäen talon jokaisen huoneen.
Yksi kaupunkijääkäreistä tarkkailee rakennuksen lähimaastoa.
Ensimmäisellä harjoituskerralla kaupunkijääkärit valtasivat ensimmäisenä pienemmät rakennukset, mutta kaksikerroksisen rakennuksen toiseen kerrokseen linnoittautuneet vihollisen taistelijat vaikeuttivat etenemistä seuraavalle rakennukselle.
Tällä kertaa järjestys on päinvastainen ja kaksikerroksisen rakennuksen valtaaminen muuttaa voimasuhteita kaupunkijääkärien eduksi. Kaupunkijääkärit pystyvät nyt valvomaan aluetta helpommin ja vaikuttamaan vihollisiin, jotka ovat alueen pienemmissä rakennuksissa.
Tulitukea seuraaville rakennuksille etenemisen avuksi on tarjolla sekä yläkerrasta, että suoraan taivaalta. Epäsuora tuli estää vihollisen irtautumisen ja toisaalta pakottaa heidät painamaan päänsä matalaksi, kun kaupunkijääkärit puolestaan valmistautuvat siirtymään seuraavalle rakennukselle.
Huoneen perälle asettuneet ampujat avasivat tulen seuraaville rakennuksille.
Muutamaa minuuttia myöhemmin kaksi pienempää rakennusta on käyty läpi kaupunkijääkärien toimesta ja vihollisen taistelijat on lyöty.
Ryhmä kerääntyi kuuntelemaan palautetta harjoituksesta.
Tämän päivän osalta harjoittelu taajamassa on ohi. Joukko kerääntyy harjoituksen purkua varten lähtöpaikan tuntumaan. Kasi-simulaattoriliivien ansiosta tehtävän analysointi jälkikäteen on helpompaa. Harjoituksen aikana liivi ilmoittaa taistelijalle osumasta, mutta erityisesti se helpottaa harjoituksen tapahtumien läpikäymistä jälkikäteen. Samalla nähdään, miltä toiminta näytti laajemmasta perspektiivistä. Missä joukkue kärsi suurimmat tappiot sekä mihin epäsuoraa tulta päätettiin ampua ja miten se vaikutti viholliseen.
Kaartinjääkärit Ensar Djulan ja Emil Grahn selostivat harjoituksen tavoitteita ja saavutuksia.
– Viimeisessä vedossa huipentuivat aamulla aamulla treenatut asiat ja saatiin kokonaisuus toimimaan! tiivistävät kaartinjääkärit Ensar Djulan ja Emil Grahn harjoituksen jälkeen.
– Aikaisemminkin ollaan muutama vastaava harjoitus tehty, mutta pääosin on harjoiteltu taistelua rakennetulla alueella ja metsässä erikseen. Nyt sekoitetaan metsämaasto ja taistelu rakennetulla alueella niin joutuu hakemaan sitä dynamiikkaa uudelleen, Djulan lisää.
Djulanin ja Grahnin mielestä vastaavilla harjoituksilla on paljon tarjottavaa.
– Tämä on teemaltaan tärkeä harjoitus kun miettii kokonaisuutta, Djulan pohtii.
Kokonaisuudessaan vajaan viikon mittainen harjoitus Säkylässä huipentuu sinijoukkueen osalta harjoitukseen, jossa vastapuolena on Kaartin jääkärirykmentin Valmiusyksikkö.