Kauhutarinoiden kuunteleminen ennen inttiin lähtöä ei aina kannata

Intin alkaminen jännitti minua todella paljon. Asepalvelus tuntui niin suurelta muutokselta elämässäni, etten oikeastaan tiennyt yhtään, mihin olin lähdössä.

Havahduin asiaan oikeastaan ensimmäisen kerran kutsuntojen aikana. Juttelimme tohkeissamme kavereideni kanssa, missä joukko-osastossa ja saapumiserässä kukakin aloittaisi palveluksensa. Helsinkiläisenä olin iloinen, että saisin aloittaa palveluksen Santahaminassa tammikuussa 2024.

Kevään ylioppilaskirjoitusten ja kesätöiden temmellyksessä varusmiespalvelus tuntui kuitenkin vielä kaukaiselta. Kun monen ystäväni palvelus alkoi heinäkuun saapumiserässä, alkoi myös minulle konkretisoitua lähestyvä koettelemus.

Inttijutut olivatkin yleisimpiä puheenaiheita kaveripiireissäni jo puoli vuotta ennen oman varusmiespalvelukseni alkua. Ne puheenaiheet eivät ole tähänkään mennessä vaihtuneet.

Juttelimme kavereiden kanssa paljon esimerkiksi leireistä ja kasarmin perusarkeen liittyvistä asioista. Läheisimmät ystäväni kertoivat melkein päivittäin kokemuksistaan armeijassa. Ikävä kyllä kuulemani kokemukset olivat useimmiten negatiivisia ja rankkoja.

Kertomukset siitä, kuinka aamulla ei kerkeä pestä hampaitaan tai käydä vessassa, eivät varsinaisesti lisänneet intoani.

Viikon mittaiset metsäleirit muutaman tunnin unilla tuntuivat suorastaan pelottavilta.

Kun oma palvelukseni viimein alkoi, pystyin kyllä samastumaan moniin kavereiltani kuulemiin juttuihin. Luulot otettiin jo ensimmäisen kahden viikon aikana pois ja kuri oli kieltämättä tiukkaa.

Ensimmäisinä päivinä jouduin tiukan aikataulun puitteissa valitsemaan, käynkö aamulla vessassa vai pesenkö hampaat.

Myös sateen ja kylmyyden maustamat metsäleirit olivat rankkoja.

Muutaman päivän totuttelun jälkeen opin kuitenkin suorittamaan aamutoimet ripeämmin, ja metsäleireistäkin selvisin.

Jälkikäteen ajatellen armeijaan lähtö olisi jännittänyt ehkä vähemmän, jos en olisi kuullut niin paljon muiden inttijuttuja.

Tuntuu että monella ikäiselläni oli tarve todistella, kuinka rankkaa heidän elämänsä varusmiespalveluksessa on.

Olisin kuitenkin toivonut kuulevani enemmän niitä positiivisia kokemuksia, joita kaverini olivat intissä varmasti myös kokeneet. 
Joku olisi voinut myös helpottaa jännitystäni painottamalla sitä, että myös varusmiehiä kohdellaan kuin ihmisiä.

Kannustaviakin kokemuksia kuulin onneksi lopulta vanhemman sukupolven edustajilta, joilla ei tuntunut olevan enää samanlaista tarvetta todistella rankkoja inttikokemuksiaan. 

Esimerkiksi kesätyöpaikallani rautakaupassa vanhemmat työkaverini olivat ylpeitä palvelukseen lähdöstäni ja muistelivat mahtavia metsäleirejä ja elinikäisiä kavereita, joita armeijasta oli jäänyt.

Haluan painottaa jokaiselle tulevalle varusmiehelle, että inttikokemus on kaikilla omanlainen – kuuli siitä mitä tahansa juttuja etukäteen. Jokainen päättää myös itse, millä asenteella inttiin lähtee. Hyvällä asenteella intistä voi saada paljon irti myös sen jälkeiseen elämään.