Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Katse kohti kotimaata

Ylpeys omasta kotimaasta voi tämän päivän yhteiskunnassa kuulostaa vanhanaikaiselta, mutta omien juurien merkityksen tiedostaminen voi olla tärkeä voimavara ja osa omaa identiteettiä.

Välillä on hyvä pysähtyä pohtimaan oman kotimaan merkitystä, vaikka itsenäisyyspäivä ei olekaan vielä aivan kulman takana. Koronaviruspandemia on osoittanut meille konkreettisesti sen, miten rajanveto kahden tai useamman maan välillä on yhä vaikeampaa. Elämme alati globalisoituvassa maailmassa, jossa moni kutsuu itseään mieluummin ''maailmankansalaiseksi'', kuin vaikkapa tsekkiläiseksi tai irlantilaiseksi. 

Globalisaation tarjotessa meille lukuisia mahdollisuuksia esimerkiksi kansainväliseen yhteistyöhön monilla eri saroilla, kuten lääketieteessä ja maanpuolustuksessa, se saattaa samalla vieraannuttaa meitä lähiympäristöstämme. Kun katse on jatkuvasti suunnattuna maailmalle, voi helposti jäädä huomaamatta se, mikä oman maan rajojen sisällä on puolustamisen arvoista. 

Aina löytyy jotakin kritisoitavaa mutta väitän, että maassamme vallitseva demokratia ja koulutusjärjestelmämme ovat ainakin Euroopan, elleivät koko maailman parhaimmistoa. Meille on tärkeää ilmaista pohjoinen temperamenttimme urheilumenestyksenä, poliittisena edelläkävijyytenä ja pirullisena periksiantamattomuutena. Mielestäni kuitenkin eniten kansaamme yhdistää äidinkieli, jonka terävät ja ytimekkäät sanat ja lausahdukset kuvastavat suomalaista luonnetta; paljoa ei puhuta, joten tiiviisti on ilmaistava tärkein.

Varusmiespalvelus on suomalaisen nuoruuden virstanpylväs, joka herättää isänmaan kunnioittamisen äärelle ja luo ylisukupolvista maanpuolustushenkeä, mikä elää kansassamme jylhänä ja kiivassieluisena asenteena maamme puolustamista kohtaan. Vaikka toivommekin, ettei kansamme tarvitsisi kohdata sotaa enää ikikuuna päivänä, on raskaan varusmiespalveluksen suorittaminen silti tärkeää uskottavan puolustuksen ylläpitämiseksi. Ennen kaikkea reserviläiseksi kouluttautuminen on kunnianosoitus niille, jotka uhrasivat henkensä jotta me voisimme elää ja hengittää vapaasti. He tekivät sen, minkä mekin olemme äärimmäisessä hädässä valmiita tekemään.

Varmasti jokainen meistä on kokenut sen syvän hiljaisen kunnioituksen katsellessaan kesäiltana yhtä Suomen tuhansista järvistä tyynenä, kuikan laulaessa taustalla levollista lauluaan. Tai kohdatessaan pakkasyössä kelmeän kuutamon, joka hohtaa paksuissa hangissa luoden tykkylumikuusien alle jykevät varjot. Minun Suomellani on neljä vuodenaikaa, joista mahtavimmat värit näyttää Lapin ruska lehauttaessaan syksyllä puunsa tulipunaisiksi ennen vetäytymistä talven horrokseen.

Minä saan kulkea Suomen luonnossa vapaana, eikä minun tarvitse pelätä. Tänäkin aamuna herää punkistaan tai puolijoukkueteltoistaan tuhansia varusmiehiä, jotka heilauttavat tetsarin selkään ja rynkyn olalle, jotta sinäkin voisit nukkua yösi rauhassa. Minun Suomeni on puolustamisen arvoinen maa.