Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Nea Holopainen

KASI-liivit tuovat sotaharjoituksiin todentuntuisuutta.

KASI-liivit pidetään käytössä ainakin vuoteen 2024 saakka

Topias Mikkonen

Puolustusvoimien logistiikkalaitos on aikeissa tehdä KASI-järjestelmää koskevan tuki- ja ylläpitosopimuksen. Sopimus kattaa vuodet 2021–2024 ja on yhteisarvoltaan 13,5 miljoonaa euroa.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen on 2.9.2020 valtuuttanut Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen solmimaan Saab AB:n kanssa uuden tuki- ja ylläpitosopimuksen käytössä olevasta kaksipuolisen taistelun simulointijärjestelmästä (KASI). Nykyisen sopimuksen on määrä päättyä tämän vuoden lopussa. Nyt solmittava palvelusopimus kattaa KASI-järjestelmää koskevan tuen sekä ylläpidon vuoteen 2024 asti.

– Liivit ovat hyväksi koettu varuste kaksipuoleisen taistelun simuloitiin. Ne tuntuvat olevan myös monen muun maan ratkaisu samaan koulutustarpeeseen, hallitusneuvos Jouko Tuloisela avaa syitä sopimuksen jatkamiselle.

Järjestelmän huollosta ja kunnossapidosta vastaa Puolustusvoimien järjestelmäkeskus. Sopimuksen kokonaisarvo on 13,5 miljoonaa euroa, ja sillä kaavaillaan olevan 24 henkilötyövuoden työllisyyttä lisäävä vaikutus. 

– Ylläpito koko systeemille vaatii tietyt korjaukset. Kun maastossa painelee prismojen kanssa, vikaantumisen ja hävikin vaara luonnollisesti kasvavat, Tuloisela purkaa.
 
Kaksipuolisen taistelun simulointijärjestelmä on osa Maavoimien laajempaa simulaattorikokonaisuutta, jonka avulla pyritään tehostamaan sotilaskoulutusta sekä mahdollistamaan entistäkin laadukkaamman taistelukoulutuksen järjestäminen kaikissa joukko-osastoissa. Varusmiesten tähänastiset kokemukset liiveistä ovat olleet pääosin positiivisia.

– Varmaankin tyytyväisiä ollaan oltu. Järjestelmä on ollut pitkään käytössä, joten sitä on voitu myös parannella Saabin kanssa, Tuloisela arvioi.

KASI-järjestelmä on ollut puolustusvoimien käytössä vuodesta 2005, ja sen avulla voidaan järjestää laajamittaisia taisteluharjoituksia, joihin voi osallistua jopa 2 400 taistelijaa.