Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Konsta Tourunen

Kuvassa Talvisotayhdistyksen pystyttämä Valon tuoja -patsas.

Talvisodan kansallinen muistomerkki, Valon tuoja, on Talvisotayhdistyksen merkittävimpiä aikaansaannoksia. Se on myös Suomen suurin valettu teräspatsas.

Kasarmitorin muistomerkin pystyttänyt Talvisotayhdistys lakkauttaa toimintansa

Paavo Peltomäki

Talvisodan muiston vaalimiseksi perustettu Talvisotayhdistys ry siirtää tehtävänsä Tammenlehvän Perinneliitto ry:lle ja lakkauttaa toimintansa. Yhdistyksen valmistuttama talvisota-aiheinen virtuaalinen tietokeskus siirtyy samalla Sotamuseolle.

Talvisotayhdistys ry päätti vuosikokouksessaan 1. syyskuuta toimintansa lakkauttamisesta ja tehtäviensä jatkajista. Vuonna 2009 perustetun järjestön alkuperäisenä ja läpi olemassaolonsa kantavana ajatuksena oli talvisodan muiston vaaliminen ja tietoisuuden siirtäminen sukupolvelta toiselle.

Päätös lakkauttamisesta ei tullut äkkiseltään. Talvisotayhdistyksen puheenjohtaja Antti Aho kertoo yhdistyksen hallituksen pohtineen tilannetta jo muutaman vuoden ajan alati pienentyvän ja vanhentuvan jäsenmäärän vuoksi. Lopullista päätöstä vauhditti koronapandemia.

– Viimeisen puolitoista vuotta koronan takia on ollut luonnollisesti hiljaiseloa, mutta sitä ennen olimme hyvinkin aktiivisia. Nyt kuitenkin katsoimme, että jonkun toisen on parempi ottaa tästä vetovastuu, Aho toteaa. 

Talvisodan muiston vaalimisen jatkajaksi luontevimpana vaihtoehtona oli Tammenlehdon Perinneliitto. Liitto on veteraanijärjestöjen perustama, tehtävänään huolehtia veteraanien muistosta, eli toiminta kattaa myös talvisodan lisäksi jatkosodan ja Lapin sodan.  

Yhdistyksen merkittävimmiksi aikaansaannoksiksi puheenjohtaja Aho listaa kaksi asiaa: Helsingin Kasarmitorilla sijaitseva talvisodan kansallinen muistomerkki sekä talvisodan virtuaalinen tietokeskus. Muistomerkki toteutettiin yhdessä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin kanssa. Tietokeskus siirtyy yhdistyksen lakkautuksen myötä Puolustusvoimien keskusmuseon, Sotamuseon ylläpidettäväksi. Tietokeskuksen järjestelmistä löytyy tietoa niin talvisodasta itsestään kuin myös sen taustoista ja seurauksista. Muistomerkillä ja tietokeskuksella on kuitenkin taustallaan laajempi merkitys.

– Nämä ovat vain välineitä meidän varsinaisen tavoitteen eli talvisodan muiston ylläpitämisen saavuttamiseksi, Aho huomauttaa.

Aho uskoo, että yhdistyksen perinnöksi jää talvisodan vahvistunut merkitys niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Runsaan kymmenen vuoden aikana yhdistys sai jatkuvasti tukea monelta eri taholta.

– Niin puolustusministeriö kuin Puolustusvoimatkin ovat aktiivisesti tukeneet toimintaamme monin eri tavoin, ja siitä olemme tietysti kovin kiitollisia, Aho päättää.