Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Anttoni Kangastie

Kasarmilive pyörähtää käyntiin keskiviikkona klo 18:00.

Kasarmilive tuo musiikin suoraan katsojien koteihin

Christa Rauma

Varusmiessoittokunnan arki on nykyisen saapumiserän kohdalla muuttunut koronaviruksen vuoksi. Rajoitukset ovat aiheuttaneet kovasti odotettujen esiintymisten perumisen. Tästä huolimatta varusmiehet jatkavat taidoillaan hämmästyttämistä ja pirteällä asenteellaan esiintymistä.

Parolan varuskuntaan saapuessa voi kuulla jo kaukaisen soiton. Lähemmäs päästyä eteen ilmestyy suuri lava, jossa muusikot svengaavat ja ympärilläkin riittää hälinää. Aurinko porottaa suoraan lavan keskelle, mutta se ei menoa haittaa.

Kyseessä on Varusmiessoittokunnan harjoitus keskiviikkona 17. kesäkuuta klo 18:00 esitettävää livestreamia varten. Konserttia tähdittävät taidokkaat showbandin ja viihdeorkesterin jäsenet

Tällaista esiintymistä ei ole aiemmin tehty, sillä nyt varusmiehet vastaavat tuotannosta kokonaan itse. Lähetys perustuu kuuden kameran ja ympärillä työskentelevän tuotantoryhmän toimintaan. 

Musiikkikapteeni Ville Paakkunainen toimii Varusmiessoittokunnan päällikkökapellimestarina. Hän kertoo vuoden olleen jo alun perin hyvin poikkeava soittokunnan 30-vuotisjuhlan vuoksi, mutta ikävällä tavalla se eroaa aikaisemmasta myös koronarajoitusten vuoksi.

– Isoin muutos on luonnollisesti live-esiintymisten peruuntuminen ja toki muutenkin poikkeavat rytmitykset, Paakkunainen avaa.

Soittokunnassa palvelevat varusmiehet kuuluvat kaikki samaan osastoon, joten heidän lomarytminsä on yhtenäinen. Yleensä he ovat olleet lomilta palatessa kaksi viikkoa maastoharjoituksessa, jonka jälkeen he ovat päässeet kahdeksi viikoksi kasarmille. 

Varusmiessoittokuntaan lukeutuu konserttisoittokunta, paraatisoittokunta, jousiorkesteri, showband, viihdeorkesteri, rumpuryhmä ja kivääritaitoryhmä. Ei-esiintyviä, mutta silti äärimmäisen tärkeitä osia ovat tekniikka- ja viestintäryhmät. 

– Heidän läsnäolonsa on aina ollut merkittävä osa toimintaamme, mutta sen tärkeys on korostunut varsinkin koronan aikana, Paakkunainen huomauttaa.

Vaikka esiintymisten ja muiden tärkeiden tapahtumien peruuntuminen on ollut varusmiehille iso pettymys, ovat he tästä huolimatta tehneet työtä hyvällä ilmeellä ja tiiviillä yhteishengellä. Paakkunaisen mukaan mukaan varusmiehet ovat olleet innoissaan koulutuksista ja uusista projekteista.

– Nyt tehdään asioita hieman eri tavalla, mutta silti hyvällä fiiliksellä, Paakkunainen muistuttaa.

Projektin aikana viestintäryhmää johtamassa on korpraali Joel Tiainen. Hänen tehtäviinsä kuuluu erilaisten kuva- ja viestintämateriaalin tuottaminen. Pääpaino palveluksen aikana on ollut videoinnissa.

Viestintätiimiin korona vaikutti etenkin sisällön tuottamisen kannalta. Aiemmin he tuottivat markkinointia keikkoja varten, nyt he tekevät kasarmilta käsin tuotantoa nettiin. 

Kasarmilive-projektissa Tiaisen rooli on toimia ohjaajana ja hän on muodostanut projektin tuotantoryhmän. Hän on toiminut myös kouluttajana muille viestintävarusmiehille videotuotannollisista asioista. Tianen on koulutukseltaan media-assistentti ja on tehnyt alalla töitä ennen palvelukseen astumista.

– Tällaista ei ole koskaan aikaisemmin tehty, me varusmiehet olemme itse tuottamassa tätä konserttia, Tianen hämmästelee.

Työryhmä koostuu viidestä kuvaajasta ja viidestä varusmiehestä tarkkaamon puolella. Projektissa käytettävät laitteet ovat Tiaisen mukaan todella kovatasoisia, mikä kertoo projektin ammattimaisuudesta ja laadusta.Kapteeni Henry Perälä valmentaa varusmiehiä tulevaa konserttia varten.

Liikkeessä tapahtuvasta musiikista vastuussa on kapteeni Henry Perälä, joka vastaa myös show- ja viihdebändien koulutuksesta.

– Meillähän on tässä koulutuksellisesta näkökulmasta osaajia jo valmiiksi tällaista konserttia varten. Siviilissä ja palveluksessa kerrytetyt taidot luovat puitteet livestreamin luomiselle, Perälä avaa.

Viestintäryhmä markkinoi konserttia aktiivisesti ja suorittaa itse konsertin taltioinnin ja kuvateknisen tuotannon. Tärkeässä osassa ovat myös ääniteknikot, jotka tuottavat laadukkaan äänen lähetykseen. Kaiken sitoo yhteen kuitenkin itse tuote, eli esiintyvä bändi, joka tuottaa konsertin musiikillisen sisällön. 

– Toisin sanoen meillä on monta tekijää, jotka tuottavat yhdessä tämän konsertin, Perälä tiivistää.

Videolla nähdään myös aiemmin kuvattua kuviomarssia, jota voi nähdä bändien vaihdon välissä. Sitä pyritään tuomaan esille, sillä se on jäänyt vähäiseksi tänä vuonna peruttujen keikkojen takia.

Konsertin tavoitteena on Perälän mukaan korvata menetetyt live-esiintymiset. Ihmiset eivät pääse nyt näkemään soittokuntaa, joten se yritetään tuoda heidän luokseen.

– Meidän työmme on kuitenkin tuoda ihmisille iloa ja hyvää fiilistä ympäri Suomen ja ulkomaillekin. Yritämme tehdä sitä nyt näillä käytössä olevilla keinoilla, Perälä painottaa.

Koronasta aiheutuneiden yleisörajoitusten vuoksi varusmiessoittokunta on joutunut perumaan suuren määrän keikkoja. Viihdebändin solistille, korpraali Anni Vesteriselle peruuntunut Kanadan reissu oli varsin suuri pettymys. Siellä heidän oli tarkoitus toimia vierailevina esiintyjinä. 

Alun harmituksen jälkeen soittokunta on edennyt Vesterisen mukaan positiivisesti pienten etappien avulla, joista jatketaan aina yhdessä eteenpäin. 

– Esimerkiksi äänityksen tai keikkasettien saaminen valmiiksi tuo toivoa, että kyllä kohta päästään oikeille lavoille, Vesterinen selittää.

Tulevalta livestreamilta hän odottaa aivan uudenlaista ja arvokasta kokemusta, sillä kyseinen esiintymistapa on monille heistä täysin uusi asia. 

– Odotan innolla että pääsen jakamaan palvelusaikaa ja kokemuksia läheisille ruutujen välityksellä. Palo päästä lavalle on todella kova, Vesterinen hymähtää.

Muiden tavoin myös Varusmiessoittokunta seuraa jatkuvasti hallituksen uusia linjauksia kovassa jännityksessä. Tulevien tapahtumien toteutumista on mahdotonta ennustaa muuttuvan tilanteen vuoksi.

Kapteeni Perälän mukaan kuitenkin ajatus on se, että kaikesta huolimatta suunnitellut projektit saataisiin toteutettua, vaikkakin poikkeavilla tavoilla.

Syksyisin on yleensä järjestetty megakiertue, johon kaikki musiikillinen panostus on huipentunut. Tulevaisuuden rajoitukset tulevat näyttämään, kuinka tämä voidaan suorittaa.

Loppuvuodesta häämöttävää JouluPop-kiertuetta odotetaan kovasti ja kaikki toivovat pääsevänsä toteuttamaan sen paikalla olevan yleisön kanssa.

– Vielä elellään siinä toivossa, että kaikki nämä hienot tapahtumat voidaan järjestää, Perälä kommentoi.

Varusmiesten tulee Kasarmiliveä varten hioa esiintymistään vielä hetki ennen keskiviikon näytön paikkaa. Tavoitteena on pistää pystyyn mahdollisimman vaikuttava ja laadukas show, josta katsojat voivat nauttia livekeikan sijaan. 

Korpraali Tiainen on projektista hyvin innoissaan. Tämä on ollut hänelle mahtava mahdollisuus päästä kartuttamaan kokemusta myös kouluttamisesta.

– Uskon että saamme loistavan show'n aikaiseksi ja odotan keskiviikkoa jo suurella innolla, Tianen hihkaisee.

Katso Kasarmilive kotisohvaltasi 17.6 klo 18:00: https://youtu.be/yrOWZ-PQ33I