Kasarmiarki opettaa arvostamaan kotia

Palvelukseen astuessani luulin suurimpien haasteiden olevan fyysisiä: juokseminen, heräämiset, kylmyys. Totuus oli kuitenkin toinen – suurin yllätys tapahtui ajattelussa: kuinka nopeasti kirkastui käsitys siitä, mitä koti sekä arki minulle oikeasti merkitsevät.

Kasarmiarki ei ole huonoa – se on vain hyvin erilaista. Ulos siirtymiseen on aikaa minuutti, punkka tehdään jokaista ruutua myöten täydellisesti eikä aikataulusta poiketa sekunnillakaan. Armeijassa arki on tehokasta, tarkkaa ja valmiiksi suunniteltua. Aikaa ei omisteta itse, eikä yksityisyyttä juuri ole. Yhtäkkiä se aiemmin itsestäänselvä koti onkin hyvin arvokas asia.

Näin puolivälissä palvelusta koti ei ole enää vain osoite ja sänky. Se on aamukahvihetki rauhassa, päivä ilman sipaa ja elämää ilman ulkopuolelta saneltuja aikamääreitä. Koti rakentuu myös ihmisistä, jotka saavat kodin tuntumaan kodilta. Palvelukseen palaaminen viikonloppuvapaiden jälkeen oli alussa korkean kynnyksen takana, sillä rakkaiden ihmisten taakse jättäminen tuntui ylitsepääsemättömän haastavalta.

Intti välillä hajottaa. Esimerkiksi kun olimme ampumaharjoituksessa Rovajärvellä, viimeisenä päivänä ennen tärkeintä ammuntaharjoitusta onnistuin loukkaamaan nilkkani sen verran pahasti, että jouduin palaamaan telttaan, kun muut jatkoivat harjoitusta eteenpäin. Teltassa vietetyt tunnit tuntuivat lohduttoman pitkiltä, ja ainoa asia, jota silloin pystyin ajattelemaan, oli halu palata kotiin – rakkaiden luokse. 

Koti on oma turvapaikka.

"Et huomaa sen olemassaoloa ennen kuin menetät sen." Yksityisyyden arvon ymmärtää vasta, kun sen menettää. Kasarmilla jakaa tuvan 11 muun ihmisen kanssa – ensimmäinen asia, mihin herää, ei olekaan oma herätys, vaan tupakaverin yskäisy, punkan narina tai alikersantin komea karjaisu: "Komppaniassa herätys!" Intissä joutuu opettelemaan elämää ihmisten kanssa, joita ei itse ole valinnut – mutta joiden kanssa jakaa kaiken. 

Se opettaa.

Palvelukseni muuttui puolivälissä olennaisesti, kun siirryin Varusmiestoimikuntien (VMTK) pääsihteerin tehtävään. Tämä toi palvelukseen uuden suunnan ja tarkoituksen. 

Oli yllättävää huomata, miten alun epävarmuudesta ja koti-ikävästä voi kasvaa rooliin, jossa saa vaikuttaa, järjestää ja ennen kaikkea tukea muita. Vastuutehtävä on näyttänyt, että intti ei ole yhtä ja samaa kaikille – ja että jokaisella on oma tapansa kasvaa osaksi tätä kokemusta.

Haluaisin sanoa niille, jotka kokevat samanlaista koti-ikävää tai epäilevät omaa paikkaansa: se tunne ei tee sinusta heikkoa. Se tekee sinusta ihmisen. Palvelus voi yllättää, ja välillä juuri ne, jotka kokevat olonsa ulkopuolisiksi alussa, löytävätkin lopulta sopivimman paikan itselleen.

Kasarmiarki opetti tietynlaista sitkeyttä elää muiden ihmisten kanssa, kärsivällisyyttä ja sosiaalista joustamista erilaisiin tilanteisiin. Tärkeimpänä opin elämään epämukavuuden kanssa ja kantamaan vastuuta uudella tavalla. Opin myös, mitä kaipaan, kun en saa valita. Kodin arvo piirtyi uudella tavalla näkyviin.

Koti ei olekaan enää vain rakennus. Se on paikka, jossa ei ole rooleja, aikatauluja eikä suorittamisen pakkoa. Se on vapaus valita, mitä teet, milloin teet – vai teetkö mitään. Saat tilan hengittää ja olla omassa rauhassa. Vasta kun se puuttuu, ymmärtää, kuinka paljon se antaa.

Kasarmiarki opetti paljon ja oli myös omalla tavallaan mukavaa. Ennen kaikkea se opetti kiitollisuutta. Se koti, joka ennen oli arkinen ja huomaamaton, on nyt täynnä merkitystä. Koti on tila, joka tuntuu arvokkaalta palveluksen myötä.

Enkä enää ikinä pidä omaa arkea itsestäänselvyytenä.

Vaikean paikan tullen varuskunnissa saa apua esimerkiksi kuraattoreilta, sotilaspastoreilta ja terveydenhuollon ammattilaisilta. Lähimmät esimiehet osaavat tarvittaessa ohjata avun piiriin hakeutuvan varusmiehen oikeaan osoitteeseen.