Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kärsimys kirkastaa sielun

Palveluksensa aloittaa 4.1.2021 noin 12 000 alokasta. Rohkaisen ja kehotan heitä kaikkia pettymään kuin alaviitteeksi muuttunut ensirakkaus ja epäonnistumaan kuin alikersanttia kenraaliksi nimittävä tulokas. Kuin näyttelijän, on sotilaan hyvä sietää häpeää ja nolostusta ja ymmärtää rajansa, jotka palveluksen aikana eittämättä piirtää uudelleen. Se mahdollistaa kirjaimellisesti elintärkeiden taitojen oppimisen ja parhaimman mahdollisen suorituskyvyn sotilaana.

No niin, varuskunnan portti on auki. Osa siirtyy palvelukseen nuuskamuikkusmaisella “minä tulen milloin minulle sopii” - asenteella, toiset ovat kuluttaneet Marsmars-applikaatiota, vierailleet kutsunnoista saakka Varustelekassa ja pelanneet laivanupotusta niin paljon, että silmät ovat maalautuneet punaisiksi. Kun kaikki on sanottu ja tehty voi ensimmäisen askel painautua sotilasalueen hiekkaan.

Kaikki tulee menemään myttyyn. Olette valmistautuneet palvelukseen tai ette, tulette epäonnistumaan ja pettymään karvaasti. Monessa asiassa! Aikamääreet, kuten ruokailuun siirtyminen, taukoaika tai yksikköön palaaminen, eivät suju. Ensisijainen koulutushaaratoive menee sivu suun – sinusta ei tulekaan tykkimiestä. Kun ajattelee, että viimein helpottaa, niin sotkun luona kädet menevät kaksinkerroin muistellessa oliko se nyt oikea vai vasen käsi millä lipatetaan. Taustalla vasta ylennetyt vanhan miehistön korpraalit nauravat. 

Jos jokainen asevelvollinen osaisi jo ennen palveluksen aloittamista käyttää kivääriä ja ennen kaikkea pedata sängyn, olisi se huolestuttavan lisäksi realiteetti, jonka vuoksi palveluksen aloittaminen olisi turhaa. Fakta on hauska, koska se on tosi: Inttiin voi kävellä vaikka alasti, jos on henkilöllisyystodistus mukana, sillä valtio tarjoaa kaiken tarpeellisen. Vähemmälle huomiolle jää de facto se, jos kutsuntojen lopputulemana yksilölle on leimattu palveluspaikka, ei inttiin mennessä tarvitse osata mitään, sillä kaikki opetetaan.

Kyydistä ei myöskään putoa vaikka tulisi pohjakosketus. Nature Communications -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa Arizonan yliopiston tutkijat ovat päätyneet laskelmaan, että oppimisen kannalta paras ajanjakso on se, kun epäonnistumista tapahtuu noin 15 prosenttia ajasta. Ihmisissä tämä sääntö pätee todennäköisesti parhaiten aistinvaraisessa oppimisessa, missä asioita opitaan asteittain kokemuksen ja esimerkkien kautta. Eli kyllä, karille täytyy ajaa! Intissä sovelletaan nousujohteista oppimista, siinä edellä mainittu – tarpeeksi helppo, tarpeeksi vaikea – oppiminen toteutuu.

Ydin on poistaa itsepetos ja illuusio sen ympäriltä, että ollakseen kelvollinen, oppiakseen tai menestyäkseen palveluksessa, olisi parasta, jos ei epäonnistuisi lainkaan. Vielä parempi olisi, jos syntymätodistuksessa olisi merkattuna silmien värin alla lisähuomio “syntyi käsi lipassa hirvikiväärin piippua rutistaen”.

Kuitenkin intissä voi tulla myös isoja ongelmia, joihin omat työkalut eivät riitä. Pettymyksiä tai vaikeuksia, joihin edes Arizonan yliopiston tutkimukset eivät auta. Silloin saa apua. Alikersantteja ei tule heittää henkisillä tai fyysisillä kivillä, he tulevat rauhassa ja ovat ystäviä. Tukea saa myös kantahenkilökunnalta, taistelutovereilta tai esimerkiksi olemalla yhteydessä kotiin.

Sotilas suojautuu, suojaa ja selviytyy. Hänestä tehdään vaikuttaja – se ei tarkoita 2000-luvulla syntyneiden toiveammattia vaan viholliseen vaikuttamista. Se ei ole pieni asia, siksi palveluksessa oppiminen ja sen tukeminen on äärimmäisen tärkeää.

Tähtien Sodan mestari Yoda antaa varusmiespalvelukseen erittäin huonon vinkin: 

– Tee tai älä tee, yritystä ei ole olemassa.

Ja ketunmarjat! Yrittäminen kannattaa ja pettymystä voi oppia sietämään. Yasujirō Ozun Tokyo Storyssa (1953) on kuuluisa kohtaus, jossa Kyōko kysyy siskoltaan Norikolta ”Eikö elämä ole pettymys?” – ”On se”, vastaa Noriko, ja hymyilee!