"Osoitimme suomalaisen joukon suorituskykyä amerikkalaisille" – Karjalan prikaati harjoitteli Yhdysvalloissa
Suomalaiset selvisivät Louisianan trooppisissa olosuhteissa hyvin.
Karjalan prikaati osallistui Yhdysvalloissa järjestettyyn, lähes koko kesäkuun kestäneeseen JRTC 26-08 -harjoitukseen. 80 sotilaan joukko koostui reserviläisistä ja henkilökunnasta.
Harjoituksen johtajan, majuri Antti Uljaan mukaan harjoitus osoitti suomalaisen reserviläis- ja varusmieskoulutuksen toimivan hyvin myös Louisianan olosuhteissa.
– Saimme mitattua osaamisemme tasoa ja arvioitua sitä hyvin. Samalla osoitimme suomalaisen joukon suorituskykyä amerikkalaisille heidän omassa kotimaassaan, Uljas sanoo.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Karjalan prikaati harjoittelee mantereella.
– Viime vuonna olimme Kaliforniassa Mojaven aavikolla.
Yksi JRTC 26-08 -harjoitukseen osallistuneista reserviläisistä on Niklas Laitinen. Hän kiittelee joukon vahvaa yhteishenkeä, vaikka olosuhteet olivat haastavat ja hiki virtasi.
Kolmen ja puolen viikon harjoitusjaksolta jäi käteen runsaasti oppeja erityisesti toimintakyvyn ylläpitämisestä uudessa ympäristössä.
– Kun ongelma ei olekaan kylmyys, vaan lämpötila on yli 35 astetta ja ilmankosteus yli 80 prosenttia, joutuu asioita tekemään eri tavalla kuin Suomessa, hän sanoo.
Kokemus jäi Laitisen mieleen ikimuistoisena.
– Haluaisin jonkun muunkin kokevan tuon saman. Ei varmasti kovin monelle tällaista mahdollisuutta tule vastaan.
Joukko ehti tiiviin harjoittelun ja kaluston huollon lisäksi tutustumaan myös paikalliseen ravintolatarjontaan.
– Pizza Hutissa tuli käytyä varmaan 15 kertaa, muutoin aika kului harjoituksissa, Laitinen naurahtaa.
Harjoitusta johti Virginian kansalliskaarti. Harjoitus on osa Karjalan prikaatin ja Virginian kansalliskaartin yhteistyötä Suomen ja Virginian osavaltion kumppanuusohjelmassa.