Kantakorteilla voi tutustua omien lähisukulaisten sodan ajan vaiheisiin – "Olin varmaan kuusivuotias, kun ensimmäisen kerran aloin kysellä vaarilta sodasta"
Kansallisarkisto auttaa lähisukulaisten palvelustietojen selvittämisessä.
Matias Heikkilä on lapsesta saakka ollut kiinnostunut sukunsa sotahistoriasta. Hän on selvittänyt hyvinkin laajasti omien sukulaistensa sotapolkuja. Etenkin taisteluissa kadonneen isoisän veljen kohtalo on ollut erityisen kiinnostava.
– Kun perääntymistaistelut alkoivat, kuljetettiin Jalkaväkirykmentti 5 Kannakselle tulpaksi. Sinne päättyi vaarin veljen sotapolku sitten.
Tutkimustyössä Heikkilä on käyttänyt sukulaistensa jäämistöä, kuten kirjeitä ja päiväkirjoja. Isona apuna ovat olleet myös jokaisesta sotilaasta tehdyt kantakortit, joita kuka tahansa voi tilata Kansallisarkistosta.
Matias Heikkilä on kerännyt sukulaisistaan tietoa monista eri lähteistä. Kuva: Elmeri Lehti
Heikkilän selvitystyön mukaan isoisän veli Martti Heikkilä oli jatkosodan alussa palvellut Jääkäripataljoona 7:ssä aina haavoittumiseen Karhumäen valtauksessa saakka. Sotasairaalasta Heikkilän matka jatkui Reserviupseerikouluun.
Vänrikkiylennyksen jälkeen Heikkilä komennettiin komppanian joukkueenjohtajaksi Jalkaväkirykmentti 5:een.
Noin vuotta myöhemmin rykmentti siirrettiin torjumaan Neuvostoliiton suurhyökkäystä Kannaksella kesällä 1944.
Leipäsuolla asemissa ollut komppania sai irtautumiskäskyn 19.6.1944. Heikkilä käski joukkueensa palaamaan komppanian kokoontumispaikkaan ja lähti itse tarkastamaan jätettyjä asemia. Tämän jälkeen häntä ei ole enää havaintoja.
Virallisesti 1948 kuolleeksi julistettu Heikkilä katosi Kannakselle, eikä 23-vuotiaan vänrikin kohtalo ole selvinnyt.
Kiinnostus heräsi jo varhain
Matias Heikkilää on lapsesta lähtien kiinnostanut sukulaistensa vaiheet sotien aikana.
– Olin varmaan kuusivuotias, kun ensimmäisen kerran aloin kysellä vaarilta sodasta. Erityisesti minua kiinnosti vaarin kadonneen veljen kohtalo.
Selvitystyössä on auttanut niin oma kiinnostus kuin sukulaisten avoimuus sodan vaiheista.
– Kotona ja suvussa meillä on ollut aina hyvin avointa keskustelua sotaan liittyen, Heikkilä toteaa.
Hänen mukaansa sodasta puhuttiin salailematta, mutta huomauttaa, ettei isoisä usein itse ottanut asiaa esille.
Ensikäden tietojen lisäksi selvitystyössä ovat auttaneet isoisän säilyneet sotapäiväkirjat ja kantakorteista selvinneet palveluspolut.
Kantakortit auttavat selvitystyössä
Kantakortti on jokaisesta asevelvollisesta tehty asiakirja, josta ilmenee varusmiespalveluksen tiedot. Sotien ajalta kantakorteista on mahdollista nähdä myös sodan ajan joukko-osastot ja palvelustiedot.
Matias Heikkilän perheessä sodasta on keskusteltu avoimesti. Kuva: Elmeri Lehti
Raija Ylönen-Peltonen Kansallisarkistosta kertoo, että kantakortteja on järjestelmällisesti kerätty 1897 syntyneistä lähtien.
Jos henkilön kuolemasta on kulunut yli 50 vuotta kantakortin tiedot ovat julkisia. Alle 50 vuotta sitten kuolleista henkilöistä kantakortin saa hyväksyttävää tutkimustarkoitusta, esimerkiksi sukututkimusta varten. Elossa olevista henkilöistä voidaan luovuttaa vain julkiset tiedot, mutta valtakirjalla on kuitenkin mahdollista saada tilata heidänkin osaltaan yksityiskohtaisempia tietoja.
– Kortin tilaamiseen tarvitaan henkilön nimi ja syntymäaika, joilla palvelustiedot voidaan selvittää, Ylönen-Peltonen tarkentaa.
Kuten Heikkilän tapauksessa, kantakortit ovat oivallinen tapa selvittää henkilöhistoriaa ja saada lisää tietoa omien sukulaisten vaiheista sotien aikana.
Yksittäisten henkilöiden palveluspolkujen selvittämisen lisäksi kantakortteja käytetään joukko-osastojen historiantutkimuksessa, Ylönen-Peltonen avaa.
– Näiden lisäksi kantakortteja on käytetty lähdeaineistona tieteellisissä tutkimuksissa, kuten Murtuneet mielet -tietokirjassa (Ville Kivimäki), Ylönen-Peltonen lisää.
Hänen mukaansa kantakorttien kopioita tilataan vuosittain noin 5 000. Tämän lisäksi kantakortteja on mahdollista tutkia paikan päällä Kansallisarkistossa.
Korttien tulkintaan on mahdollista saada apua esimerkiksi arkistosta ja Facebookin Sotapolku.fi-ryhmästä.
Sotapäiväkirjoista lisätietoja
Matias Heikkilä on tilannut kantakortin myös isoisästään. Kortin anti oli isoisän veljen korttia selkeästi niukempi.
– Vaari lähti rintamalle vapaaehtoisena jatkosodan ensimmäisenä syksynä, ikää oli vain 17 vuotta. Ei hän tosin tainnut taisteluihin ehtiä ennen asemasotaa, Heikkilä muistelee isoisänsä vaiheita.
Asemasodan aikana nuorimmat lähetettiin rintamalta takaisin saamaan koulutusta.
Koulutuksen jälkeen Heikkilän isoisä siirrettiin Raskaspatteristo 28:aan, jossa hän palveli sodan loppuun asti.
Tykistössä korpraaliksi ja myöhemmin alikersantiksi ylennetty Heikkilä piti rintamalla ahkerasti päiväkirjaa, joka on osoittautunut arvokkaaksi lähteeksi. Nämä merkinnät ovatkin laajentaneet Matias Heikkilän käsitystä isoisän arjesta rintamalla.
– Tykistössä arki oli suhteellisen rauhallista, silloin tällöin ammuntaa ja muuten lähinnä teiden ja korsujen rakentamista sekä tavallista palvelusta.
Perääntymisvaiheessa Heikkilän isoisän kuvauksen mukaan tahti alkoi suurhyökkäyksen seurauksena olla jo niin kova, että tykistön päästyä asemiin pitikin jo alkaa perääntyä uudestaan.
– Eipä siinä paljoa ehditty ampua, Heikkilä naurahtaa.
Isoisäkin haavoittui jatkosodan lopulla. Kirjettä teltassa silloiselle tyttöystävälleen kirjoittamassa ollut Heikkilä sai sirpaleen jalkaansa ja vietti sodan viimeiset kuukaudet sotasairaalassa.
– Isoisä sai tiedon veljensä katoamisesta sairaalaan. Hieman myöhemmin veljesten isä kuoli sydänkohtaukseen. Liekö johtunut pojan katoamisesta, pohtii Heikkilä liikuttuneena.
