"Kaksoiskansalaiset voisivat vältellä palvelusta, mutta nämä tyypit eivät ole tehneet niin"
Kaartin jääkärirykmentin suomalais-brittiläiset varusmiehet saivat suurlähetystössä kehut, oluet ja fish & chipsit.
Britannian Suomen puolustusasiamies, everstiluutnantti Stephen Boylen viimeinen päivä palveluksessa oli erityinen, sillä hän pääsi isännöimään kaksoiskansalaisia, jotka oli kutsuttu lähetystöön vapaamuotoiseen iltapäivätapahtumaan.
Boyle painotti, että Britannia tunnistaa tämän pienen, mutta tärkeän ryhmän olemassaolon ja haluaa kertoa varusmiehille, että heistä ollaan ylpeitä. Osa varusmiehistä on tehnyt ison päätöksen lähteä Suomeen.
– Olen vaikuttunut sitoutumisestanne, velvollisuudentunnostanne ja halukkuudestanne taistella. Kutsuimme teidät tänne, koska haluamme kiittää palveluksestanne, Boyle lausui.
Boylen mukaan kaksoiskansalaiset voisivat vältellä palvelusta, mutta nämä tyypit eivät ole tehneet niin.
– Palveluksen aloittaminen on haastavaa kaikille, mutta on eri asia tulla suorittamaan palvelus Nurmijärveltä kuin Devonista, Boyle selittää.
43 vuotta Britannian asevoimissa palvellut Stephen Boyle (oik.) on ylpeä suomalais-brittiläisistä varusmiehistä. Kuva: Elmeri Lehti
"Asento ja lepo on helppo oppia"
Kesällä 2024 noin viisitoista Suomen ja Britannian kaksoiskansalaista ilmoittautui palvelukseen Helsingin Kaartin jääkärirykmentissä. Yksi heistä on kaartinjääkäri Anselm Ranta, jolle päätös suorittaa palvelus oli selvä.
– Kaikki sukulaiseni asuvat Suomessa. Tunnen olevani enemmän suomalainen kuin britti, Britanniasta Suomeen kesällä muuttanut Ranta toteaa.
Tutkimusavustajana Maanpuolustuskorkeakoulussa palvelustaan suorittavaa Rantaa yllätti se, kuinka nopeasti armeijan rytmiin oppi. Ranta puhuu suomea, mutta englanti on vahvempi kieli. Samanlaisia kokemuksia on kaartinjääkäri Eero Mäkisellä, joka kertoo kielitaidon kehittyneen palveluksen aikana.
– Nyt on jo paljon helpompaa puhua suomea. Alussa oli vaikeampaa, mutta ainakin käskyt "asento" ja "lepo" oli helppo oppia, Mäkinen naurahtaa.
Molempien varusmiesten mielestä oli hienoa, että tilaisuus järjestetään ja että suurlähetystö pitää yhteyttä heihin.
– Tämä on mielenkiintoinen tilaisuus, ihan Nato-yhteistyönkin näkökulmasta, valmiusyksikön lääkintämieheksi koulutettava Mäkinen kiteyttää.
Ed Whitehead (vas.), Eero Mäkinen, Anselm Ranta ja Will Shepherd keskustelevat suomalaisesta varusmiespalveluksesta. Kuva: Elmeri Lehti
Tapahtumassa varusmiehet saivat tutustua suurlähetystön tiloihin, nauttia virvokkeista ja keskustella kokemuksistaan varusmiespalveluksessa brittiupseerien kanssa. Tarjolla oli myös mieluisaa ruokaa toisen kotimaan tapaan.
– Ystävien lisäksi kaipasinkin Britanniasta vähän fish and chipsejä, Ranta hymyilee.
Britannia tärkeä kumppani Suomelle
Boyle tuo esille, että Britannia on pitkään ollut Suomen liittolainen. Hän selittää, että Suomi sai Britannialta poliittisen tuen hyvin nopeasti, kun liittymistä Natoon suunniteltiin. Britannia on iso pohjoiseurooppalainen Nato-kumppani ja liittolainen Suomelle, joka on aina heille suuri kiinnostuksen kohde.
– Yhteistyömme on tällä hetkellä syvempää kuin se on koskaan aikaisemmin ollut. Tämä tilaisuus osaltaan symboloi sitä yhteistyötä.
Britanniassa ei ole käytössä yleistä asevelvollisuutta. Boyle kehuukin Suomen järjestelmää, jossa varusmiehille etsitään heidän omia kykyjään vastaava tehtävä, jossa on myös mahdollisuus hyödyntää siviiliosaamista.
– Jokainen saa mahdollisuuden palvella, Boyle tiivistää.
Suomessa Maavoimien esikunnassa työskentelevä yhteysupseeri, brittiläinen kapteeni Ed Whitehead painottaa kaksoiskansalaisten varusmiesten merkitystä maiden välisinä sillanrakentajina.
– Britanniassa kansalaiset ajattelevat, että meidän on tärkeää seurata erityisesti sitä, mitä idässä tapahtuu. Kuitenkin on perusteltua tehdä yhteistyötä myös Suomen kanssa ihan siitäkin syystä, että täällä on meidän kansalaisiamme suorittamassa asepalvelusta, Whitehead toteaa.
Fish & Chips -vastaanotto varusmiehille järjestettiin Britannian suurlähetystössä 11.10.2024.