Kaksoiskansalainen kapteeni Alex Wilkinson haluaa olla Suomen ja Britannian välinen sillanrakentaja

Varusmiespalvelus Suomessa antoi kapteeni Alex Wilkinsonille arvokkaan kokemuksen siitä, millaista on olla miehistön jäsen.

Kapteeni Alex Wilkinson soittaa virolaisesta Tapan sotilastukikohdasta, jossa hän työskentelee ranskalais-brittiläisistä Nato-joukoista koostuvassa taisteluosastossa. 

– Hello, how are you doing? kuuluu puhelinlinjan toisesta päästä brittiaksentilla.

Jos asiat olisivat menneet toisin, hän voisi soittaa esimerkiksi Karjalan prikaatista ja jutustella suomeksi. Wilkinson on kaksoiskansalainen ja suorittanut varusmiespalveluksen Suomessa. 

– Äitini on suomalainen, joten perheystävien ja sukulaisten kautta ymmärsin aina, että varusmiespalvelus on osa Suomen kansalaisuutta. 

Wilkinson osallistui palvelusaikanaan harjoitukseen Hylkysaarella. Kuva: Alex Wilkinsonin kotialbumi

Wilkinson näkee Virossa usein yllättyneitä kasvoja, kun kertoo olevansa myös suomalainen reserviläinen. 

Asepalveluksesta on ollut hyötyä Wilkinsonin tehtävässä Virossa. Siellä on Suomen tapaan käytössä yleinen asevelvollisuus, josta muilla brittiläisillä ei ole kokemusta. 

– Joskus myös lipsautan virolaisille vähän suomea, mikä naurattaa heitä, Wilkinson virnistää. 

Monet asiat ovat samoja

Ennen varusmiespalvelusta Wilkinson oli viettänyt kesiä ja lomia äitinsä kotimaassa, mutta ei ollut koskaan asunut Suomessa. 

– Kun saavuin Santahaminaan tammikuussa 2017, ensimmäinen ajatukseni oli, kuinka hemmetin kylmä täällä on. 

Sopeutuminen intin rytmiin oli kuitenkin vaivatonta. Vaikka Wilkinson ei juuri puhunut suomea palveluksen alussa, hän oli yliopisto-opiskelijana suorittanut reserviläiskoulutusta Britanniassa.

– Kielimuuri oli pienempi kuin joillain muilla kaksoiskansalaisilla, sillä tiesin, miten sotilaskoulutus toimii. Esimerkiksi käskyt ampumaradalla ovat samat kaikkialla.

Wilkinson haaveilee Suomessa yhteysupseerina toimimisesta. Kuva: Elmeri Lehti

Koska Wilkinson oli juuri palannut Afrikasta ja tupakaverit tiesivät hänen suorittaneen sotilaskoulutusta Britanniassa, kasarmilla kiersi huhu, että hän olisi ollut palkkasoturina toisella mantereella. 

– Se oli hauska tarina, vaikka todellisuudessa tein töitä metsänhoitajana trooppisella saarella. 

Suomen kielen taito kehittyi palveluksen aikana, erityisesti sotilassanaston osalta. 

– Voisin käskeä sinua hyökkäämään rakennuksen valkoiselle puolelle ja rikkomaan kaksi ylintä ikkunaa, mutta en osaisi tilata baarissa mitään monimutkaisempaa kuin kaksi olutta, Wilkinson naurahtaa. 

Yksi palveluksen hienoimpia hetkiä oli ylennys korpraaliksi. Hän arvelee sen johtuneen aikaisemmasta kokemuksestaan ja sen hyödyntämisestä palveluksessa, toimihan hän usein esimerkiksi ryhmänjohtajana harjoituksissa.

– Johtajuudessa on paljon kyse uskottavuudesta ja uskon, että aiempi reserviläiskoulutukseni ja fyysinen kuntoni antoivat minulle sitä. Olen yhä todella ylpeä siitä saavutuksesta. 

Myös vaativasta, kaksi päivää kestäneestä marssiharjoituksesta eli tutkinnosta Wilkinsonilla riittää kerrottavaa. Aivan Helsingin toiseen päähän marssineelle Wilkinsonille ja tupakavereille kerrottiin, että seuraava tehtävä olisi marssia takaisin kasarmeille. 

– Olimme silloin todella pitkän matkan päässä varuskunnasta ja alikersanttimmekin oli ihan loppu.

Kyseessä olikin vain testi, sillä hetken päästä kouluttajat antoivat luvan mennä lepäämään. Wilkinson kumppaneineen suoritti tutkinnon sen jälkeen vielä kunnialla maaliin.

– Tulimme koko harjoituksen ensimmäisiksi, Wilkinson hymyilee. 

Oppeja Suomesta 

Varusmiespalveluksen jälkeen Wilkinson suoritti upseerikoulutuksen Sandhurstin kuninkaallisessa sotakorkeakoulussa. 

– Ennen palvelusta Suomessa ajattelin, että olin jo saanut tarpeeksi sotilaskoulutusta. Mutta varusmiespalveluksen jälkeen tajusin, että haluan oppia lisää.

Peruskoulutuksen aloittaminen oli erilaista Britanniassa kuin Suomessa. Yksi maiden välinen tunnettu kulttuuriero näkyy myös asevoimissa.

– Santahaminassa sai aina kahvia joka paikasta, mutta Sandhurstissa se oli teetä. 

Palvelus Kaartin jääkärirykmentissä tuki monin paikoin opintoja Britanniassa, koska Britanniassa sotakorkeakoulu antaa ensin yleisen upseerikoulutuksen, jonka jälkeen erikoistutaan. 

– Varusmiespalveluksen ansiosta ymmärsin myös, minkälaista on olla miehistön jäsen.

Suomen armeijakoulutuksesta oli Wilkinsonille myös taktista hyötyä, kun hän suoritti upseeriopintojaan. Esimerkiksi yhdessä koulutustilaisuudessa harjoiteltiin konekiväärillä ampumista. Vastuussa olevalla kadetilla oli hiukan järjetön suunnitelma siitä, miten aseita tulisi käyttää. 

– Olimme hyökkäämässä harjanteen yli ja tämä kadetti halusi hajauttaa konekivääriryhmän, mikä olisi vähentänyt keskitettyä tulivoimaa, Wilkinson muistelee.

Wilkinsonista suunnitelma ontui, joten hän kysyi konekivääriryhmän johtajalta, mitä tämä tekisi. Vakituisessa palveluksessa oleva aliupseeri sanoi, että ryhmä tulisi pitää koossa. Kadetti toimikin loppujen lopuksi neuvon mukaisesti Wilkinsonin kehotuksesta.

Myöhemmin urallaan Wilkinson työskenteli yhteysupseerina osana brittiläisiä joukkoja Maavoimien Arrow 22 -harjoituksessa Niinisalossa ja Säkylässä.

– Työtäni helpotti se, että tunsin etukäteen joukkueenjohtajan Karjalan prikaatista, jonka esikunnassa työskentelin harjoituksen ajan.

Kansainvälisessä ympäristössä sattuu välillä pieniä viestintäkömmähdyksiä, joita Wilkinson pystyi harjoituksessa selventämään. 

Yhtenä harjoituspäivänä britit eivät pitäneet ruokailua suomalaisten ehdottamana ajankohtana mahdollisena. Tämä johtui siitä, että suomalaisten käyttämä sana ”kenttäkeittiö” tarkoittaa Britannian asevoimissa metsään tehtyä telttaruokalaa, johon sotilaat viedään ruokailemaan. Suomessa vastaava hoidetaan siten, että ruoka valmistetaan muualla ja tuodaan sotilaille ruoka-astioissa. 

– Brittien logistiikka-aliupseeri ajatteli, että joukkojen siirtäminen ruokailemaan olisi vienyt liikaa aikaa.

Wilkinson tiesi, mitä kenttäkeittiö tarkoittaa Suomessa, joten hän pystyi selittämään tilanteen. 

”Jotain niin perisuomalaista” 

Wilkinson kertoo, että yhteyksien luominen suomalaisten ja brittiläisten välille on eräänlainen perheprojekti.

Hänen isoisänsä, suomalainen diplomaatti Paavo Kaarlehto oli pääneuvottelija Suomen ja Euroopan talousyhteisön välisessä vapaakauppasopimuksessa 1970-luvulla. 

– Suomen liittyminen osaksi Euroopan yhdentymistä ja ehkä jonain päivänä Naton jäseneksi oli isoisälleni todella tärkeää.

Kaarlehto menehtyi ennen Wilkinsonin syntymää, mutta aikomus on jatkaa samalla linjalla. 

– Minusta olisi mahtavaa jossakin vaiheessa uraani työskennellä Suomessa yhteysupseerina ja jatkaa työtä maiden välisen yhteyden rakentajana. 

Wilkinson odottaa innolla Suomen yhä syvempää integroitumista Natoon. 

– Mielestäni Suomi antaa paljon Natolle ja ymmärrän sen varusmiespalvelukseni ansiosta. 

Wilkinson sanoo, että vaikka suomalainen varusmiespalvelus on ajallisesti pieni osa hänen elämäänsä, se on määrittänyt sitä paljon.

– En olisi tässä tehtävässä nyt ilman kokemuksiani Suomessa.

– Kuusi kuukautta Santahaminassa toivat minut lähemmäksi Suomea, koska tein jotain, mikä on niin perisuomalaista.