Kaksi eri koulutusta mukaan siviiliin
Suomen ainoassa suojelukomppaniassa kuljettajana toimiva korpraali Tuomas Nuutinen on päässyt palveluksen aikana käyttämään ja kehittämään siviiliosaamistaan palokuntatoiminnasta.
Korpraali Tuomas Nuutinen / Porin prikaati, Säkylä / Suojelukomppania / TJ 80
"Suojelukomppanian kuljettajana tehtävänäni on kuljettaa pelastusryhmää puhdistusajoneuvoissa ja keskiraskaissa pelastusajoneuvoissa. Palvelen siis pelastusryhmän kuljettajana, minkä lisäksi toimin vararyhmänjohtajana.
Osallistun myös ryhmän mukana suojelutoimintaan. Kuljettaja tekee samaa hommaa kuin muutkin, mutta lisäksi kuljetan ajoneuvon ja ryhmän paikalle. Oma tehtäväni on esimerkiksi toimia pumpulla tai selvittää sähköjä. Käytännössä vastaan siis autosta lähtevistä letkuista ja johdoista, ja toimin tarvittaessa apukätenä.
Olen kokenut nämä hommat todella mukavina. Siviilissä toimin palokunnassa, jossa olen päässyt tekemään vain niin sanottuja takapenkin tehtäviä, niin on todella hyvä, kun saan täältä myös konemiehen koulutuksen, ja C-korttikin tulee samalla siviiliin. Kokemusta siviiliin karttuu siis paljon.
Näihin tehtäviin hakeutumisessa painaa erityisesti halukkuus ja positiivinen suhtautuminen inttiin, ja tietenkin palokuntataustaa katsotaan hyvällä. On hyvä olla mielenkiintoa, ja tulla avoimin mielin. Kuskin elämäkään ei aina ole kivaa, vaan vastoinkäymisiäkin tulee, eikä aina ajeta kovin paljon.
Normaali palveluspäivä sisältää esimerkiksi oppitunteja, autoihin perehtymistä tai auton huoltoa. Opiskelemme ja harjoitellemme myös yhdessä muiden suojelujoukkojen kanssa suojelutoimintaa sekä teoriaa.
Alkupalveluksen ajan pääpaino oli kuskihommissa, kun ajettiin C-kortit. Itse olen lähdössä pian jälki-aukkiin, jossa painopiste onkin kokonaan suojelutehtävissä. Homma tulee olemaan itselleni samaa kuin muillekin, mutta lisäksi voin toimia ryhmän kuljettajana.
Pyrin jälkiaukkiin ennen kaikkea hankkiakseni kokemusta ja kehittääkseni johtamistaitojani. Siviilissä tarkoituksenani on pyrkiä pelastusopistoon ja ehkä joskus johtotehtäviin, joissa intin johtajakoulutuksesta on hyötyä. Ajattelin ottaa täältä siis kaksi eri koulutusta mukaan siviiliin."